Uudet tiukat päästörajat tulevat – ”Dieselautot tulevat lopulta katoamaan teiltä”

Yllättävän vähälle huomiolle on Suomessa jäänyt se, että Euroopan parlamentti äänesti jo muutama viikko sitten lakiesityksestä, joka läpi mennessään kiristää uusien autojen päästövaatimuksia entisestään. Lain toteutuessa EU pystyisi antamaan autonvalmistajalle 30 000 euron sakot jokaisesta autosta, joka tuottaa tositilanteessa enemmän päästöjä kuin laboratoriotesteissä.

Parlamentti äänesti lakiesityksen puolesta selvin luvuin, mutta sen voimaantulo edellyttää vielä neuvotteluja EU:n lainsäätäjien, Euroopan komission ja jäsenvaltioiden kanssa. Laki tulisi voimaan tullessaan muuttamaan autonvalmistajien toimintaa, koska käytännöllisesti katsoen kaikki autot päästävät liikenteessä tällä hetkellä enemmän päästöjä kuin laboratoriossa.

Tosin myös autojen päästötestit ovat uudistumassan jotta ne vastaisivat paremmin tositilanteessa syntyviä päästöjä. Vuoden 2019 alusta lähtien päästöjä ryhdytään mittaamaan Euroopassa maantieajossa testikäytön sijaan.

Uusien käytäntöjen myötä diesel-autot tulevat lopulta katoamaan teiltä, arvioi EU:n sisämarkkinoista vastaava komissaari Elżbieta Bieńkowska The Guardian -lehdelle. ”Dieselit eivät katoa yhdessä yössä. Mutta olen aika varma, että ne katoavat nopeammin kuin kuvittelemme”, hän jatkoi.


Diesel-autojen suurin ongelma on typpioksidipäästöt. Diesel-käyttöiset autot ovat täyttäneet EU:n päästövaatimukset laboratoriotesteissä, mutta todellisuudessa ne ovat päästäneet ilmoille moninkertaisesti typenoksideja. Henkilöautojen päästöjä säätelevän Euro 6 -normin mukaan auto saa tuottaa ajokilometrillä 80 milligrammaa typenoksideja, mutta diesel-autoilla luku pyörii todellisuudessa noin 500 milligrammassa. Saksalainen autonvalmistaja Volkswagen syyllistyi testimanipulaatioon alentaakseen juuri dieseleiden typenoksidipäästöjä.

Monet eurooppalaiset kaupungit ovat huolissaan diesel-autojen päästöistä. Muun muassa Oslo on kieltänyt diesel-autot väliakaisesti. Lisäksi Pariisi, Madrid ja Ateena suunnittelevat kieltävänsä kaikki diesel-autot vuoteen 2025 mennessä. Myös Lontoon pormestari Sadiq Khan on ilmoittanut kaupungin harkitsevan maksuja erityisen saastuttaville autoille.

Autonvalmistajatkin ovat alkaneet suhtautua dieseleihin kielteisemmin. Toyota on jo päättänyt, ettei sen uutta C-HR-automallia tulla myymään lainkaan diesel-moottorilla. Sama saattaa koskea jatkossa muitakin Toyotan malleja, kun niitä uudistetaan. Myös Volvon toimitusjohtaja Håkan Samuelsson on sanonut, että Volvo saattaa lopettaa diesel-autojen valmistamisen vuoden 2020 jälkeen.

Nissanin/Renaultin yhteenliittymän johtaja Carlos Ghosn kommentoi Geneven autonäyttelyssä maaliskuussa, että autonvalmistajat eivät tulevaisuudessa valmista niin paljon diesel-autoja kuin vielä nykyään: ”Kukaan ei ennusta dieseleiden määrän kasvua. Niiden määrä kyllä vähenee, mutta miten nopeasti, sitä on vaikea sanoa. Niiden määrä laskee eri nopeudella segmentistä riippuen.”

Kiristyvien päästövaatimusten takia autonvalmistajat joutuvat vastaisuudessa asentamaan diesel-autoihin uusia päästöjä hillitseviä järjestelmiä, jotka voivat nostaa pienimoottoristen diesel-autojen hintaa merkittävästi. Se voi johtaa siihen, että autonvalmistajat lakkaavat valmistamasta pieniä diesel-autoja. VTT:n tutkimusprofessori Nils-Olof Nylund arvioi HS:n haastattelussa aiemmin: ”Isommissa henkilöautoluokissa diesel säilyy edelleen. Kalliimmissa 50 000–60 000 euron luokissa on varaa lisätä valmistuskustannuksia.”

Suomen teillä liikku tällä hetkellä yli 700 000 diesel-henkilöautoa, mutta uusien diesel-autojen myynti on ollut laskussa jo vuosien ajan.

 

Lähde: Euroopan parlamentti, The Guardian, HS

7 thoughts on “Uudet tiukat päästörajat tulevat – ”Dieselautot tulevat lopulta katoamaan teiltä”

  • 24.4.2017 at 15:43
    Permalink

    Joka päivä jotain hassunhauskaa EU-mafian suunnalta…

    Reply
  • 24.4.2017 at 17:15
    Permalink

    Suomessa ei myöskään ole kerottu sitä että ensi vuodenvaihteessa Saksassa kaupungit saavat päättää saake niiden teillä ajaa diesel autoilla vai ei. Ja jos olette ihmetelleet miksi Saksassa käytettyjen dieseleiden hinta putosi ~30% pari kuukautta sitten, niin tästä on kyse.

    On muutenkin täysin perverssiä ajatella että nykymuotoisella dieselillä liikuteltaisiin henkilöautoja. Diesel on parhaimillaan rivi- ja jakajapummpu moottoreissa joissa ruiskutuspaine on 100-120bar. Ei missään Boschin ”common-rail” moottoreissa. PItkäiskuiset, matalakierroksiset moottorit ovat omiaan dieselille. Kaikki muistavat sen legendaarisen 4-pyttysen mersun jolla eurooppa valloitettiin. Siinä oli 36hv. Ja sillä siirrettiin ihmisiä paljonkin. Ja sitten joku keksi että se muka saastuttaa vaikka kulutti dieseliä 3.5 litraa per 100km. Aivan kuten vanha kanttikoppa-golf. Nykyisin on vaikea löytää diesel-moottoria joka kuluttaisi alle 8 litraa per 100km.

    Niin että, hitaammin pyörivät moottorit, kuudella sylinterillä ja pienillä hevostoimilla. Siinä ne hiukkaset vähenee. Ja kun luovutaan maasturi-malleista palaten porrasperäisiin, on ilmanvastuskin pienempi.

    Kaikki oppi löyty Boschin autoteknisestä käsikirjasta. Myös imuilman esilämitys pakosarjasta, joka nykyinsinööreille on tuntematon käsite.

    Reply
    • 25.4.2017 at 15:16
      Permalink

      Onkohan sulla menny kulutuslukemat väärin päin..kyllähän tänäpäivänä kaikki dielisit kuluttaa alle 8L/100km

      Reply
  • 24.4.2017 at 17:16
    Permalink

    Dieselin NOx-päästöjä olisi mahdollista leikata vesiruiskutuksella, jolloin samalla hyötysuhdekin paranisi. Tekniikka on vanha ja koeteltu eikä edes kovin kallis toteuttaa. Sopii ihmetellä miksei sitä ole käytetty jo nyt.

    Reply
  • 25.4.2017 at 07:08
    Permalink

    Ihan naurettava idea edes ehdottaa, että annetaan sakkoja, jos auto päästää enemmän päästöjä liikenteessä kuin testissä. Sama asia, että annettaisiin sakkoja autolle, joka päästää enemmän päästöjä Mannerheimintiellä kuin Kalevankadulla. Jokainen auto päästää enemmän päästöjä jollain toisella kadulla kuin toisella ja jokainen auto päästää enemmän päästöjä jollain kadulla kuin testissä. Ennen tuollaisen huuhaa ehdotuksen läpimenoa pitäisi päättää, että mikä on se ”liikenne”, jota tullaan vertaamaan testin päästöihin. Koska ”liikennettä” ei ole mitenkään standardisoitu, ei tällaisella idealla ole mitään läpimenomahdollisuutta. Mutta nyt, kun tulkee RDE testi käyttöön, niin se lopettaa tällaiset höpöhöpö uutiset.

    Reply
  • 26.4.2017 at 10:56
    Permalink

    Mikähän mahtanee olla dieselien päästöjen alaraja? Sellainenkin on ja jos moottori alittaa sen eli käy liian puhtaana, se ei edes läpäise katsastusta. Irvokkaasti tämä kielii koko päästömittausten olevan pelkkää kusetusta, rahastusta ja kiusaa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.