Alkuvuoden tilastot osoittavat: Viranomaisille välitetyt kiireelliset tehtävät lisääntyneet

Hätäkeskuslaitoksen ensimmäisen vuosineljänneksen tilastojen perusteella hätäilmoitusten kokonaismäärä on hieman laskenut vuoden 2016 vastaavaan aikaan verrattuna. Sen sijaan hätäilmoituksista seuranneet tehtävien välitykset eri viranomaisille ovat nousseet. Suurin tehtäväkasvu on sosiaalitoimella.

Tammi-maaliskuun aikana Hätäkeskuslaitos vastaanotti 600 000 hätäilmoitusta. Muille viranomaisille välitettiin kyseisellä ajanjaksolla yhteensä noin 286 000 tehtävää. Viranomaisille välitettyjen tehtävien määrä nousi viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna 3,9 prosenttia. Eniten tehtäviä välitettiin terveystoimelle (59 %).

Sosiaalitoimelle välitettyjen tehtävien kokonaismäärä kasvoi jopa 33 % viime vuodesta. Sosiaaliviranomaisten hälytykset kasvoivat erityisesti Turun ja Keravan hätäkeskusten yhteistoiminta-alueilla.

Hätäilmoituksista 21 % oli virheellisiä ilmoituksia, jotka eivät olisi kuuluneet hätäkeskuksen hoidettavaksi. Vaikka määrä on edelleen suuri, virheellisten ilmoitusten määrä on viime vuosina laskenut tasaisesti. Tammi-maaliskuun 2017 tilastojen mukaan suunta on edelleen oikea ja hätäkeskuksiin kuulumattomat puhelut jatkavat edelleen laskuaan.

Hätäpuheluiden vastausaikatavoitteissa ei ensimmäisellä vuosineljänneksellä saavutettu aivan viime vuoden vastaavan ajan tasoa. Vastausajat ovat kuitenkin tavoitteen mukaisella tasolla, sillä 92 % hätänumeroon soittaneista sai vastauksen 30 sekunnissa.

Lähde: 112.fi

2 thoughts on “Alkuvuoden tilastot osoittavat: Viranomaisille välitetyt kiireelliset tehtävät lisääntyneet

  • 3.5.2017 at 14:10
    Permalink

    Se mikä tässä oikeasti mietiyttää on matujen hylky-päätökset. Kun tiedetään että korkeimman oikeuden- sekä korkeimman hallinto-oikeuden ikeudenkäyntimaksu on 500e, niin kuka sen maksaa näiden matujen hylkypäätöksistä?

    On aivan varmaa että matut eivät sitä maksa. Hehän ovat saaneet hylkäävän päätöksen jolloin rahantulo loppuu ja heidät karkoitetaan Suomesta. Tai ainakin pitäisi. Mutta että jos 10 000 matua kuormittaa oikeusjärjestelmäämme, ja tulee 10 000 hylkäävää päätöstä mikä tarkoittaa 50 miljoonan euron laskua, niin kuka sen maksaa? Juoksevatko ulosottomiehet olemattomien henkilötietojen varassa matujen perässä ja koittavat ulosmitata rahaa? Eikös siitäkin tule lisää kuluja?

    Mikä on Luterilaisen seurakunnan vastuu tässä asiassa? Sen edustajat kun sanovat ettei maksuja tarvitse maksaa. Entäs SPR:n? Se on pääsyyllinen siihen että matuja on Suomessa. Maksaako SPR Suomalaisen oikeusjärjestelmän kulut?

    Entäs alioikeuden kulut sitten? Kuka ne maksaa? En usko että korkeimmassa on käytössä järjestelmä jossa alioikeuden maksut pitää olla maksettuina ennenkuin voi valittaa korkeimpaan. Mutta sellainen voisi olla. Samalla tavalla kuin verottajallakin, eli verot pitää maksaa ennenkuin voi valittaa.

    Tämä kuluerä on niin suuri ja jatkossa kasvava, että asiaan pitäisi ottaa kantaa nyt. Halla-Aho voi pitää mielipiteensä omanaan. Hänestä ei kuitenkaan ole mihinkään näissä asioissa. Jokos muuten EU:n palkka on palautettu? Eikös sitä pitänyyt olla palkatta ja kulukorvauksitta töissä?

    Reply
  • 3.5.2017 at 18:57
    Permalink

    Tähänkin huomattavaan matu-kuluerään voidaan pääsyyllisenä suoraan osoittaa PettUri Orpo, joka Dublinin sopimuksen perusteella olisi voinut syksyllä 2015 käännyttää kymmenet tuhannet Tornionjoen sillan yli marssineet partalapset välittömästi takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin. Näiden aiheuttamista lähes miljardin euron vuosittaisista lisäkustannuksista tämä 50 miljoonaa euroa tietysti on pienehkö osa vaikka ei ollenkaan merkityksetön kuluerä. PettUri Orpon tähtäimessä on ilmeisesti politrukin virka Brysselin lihapatojen äärellä, joka on jo tähän mennessä tullut hyvin kalliiksi suomalaisille veronmaksajille – kuten tuli toisen kokoomusjohtaja Käteisenkin politrukin virka.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.