Autopilotit turvallisia? Lentäjä kertoo kauhunhetkistä

7.lokakuuta 2008 Kevin Sullivan, keskikokoisen A330 lentokapteeni sai kokea todellisia kauhunhetkiä, kun lentokoneen yksi kolmesta tietokoneesta otti koneen haltuunsa.

Kevin toimi jo 80-luvulla yhdysvaltain laivaston pilottina ja kävi läpi kuuluisan Top Gun lentokoulun. Kevin oli 53-vuotias kun tietokonevika muutti hänen ajatusmaailmaansa rakastamaansa työhön.

Vuonna 2008 Kevin oli lentämässä Intian valtameren yli, kunnes tietokone otti lentokoneen haltuunsa ja pudotti äkillisesti lentokorkeutta. Lentokorkeus tippui kahdessa sekunnissa 150m. Tämän johdosta yli 100 matkustajaa ja miehistön jäsentä loukkaantui. Nopea lasku heitti matkustajat pois paikoiltaan ja aiheutti luunmurtumia ja haavoja monille.

Kevin kuvailee tilannetta sanoilla, ” Siitä tuli Hullu”

Tilanteen tajuttuaan Kevin otti manuaalisen ohjauksen välittömästi käyttöön, kuitenkaan tuntuma ei ollut normaali, Mutta kevin onnistui nostamaan koneen normaaliin lentokorkeuteen.

Välittömästi normaalitasoon saavutettuaan kone tippui taas 125m suoraan alaspäin. Kevin muistaa miettineensä, että hänen päivänsä oli tässä. Hän tiesi, että pakkolaskusta tulee arpapeliä, koska ikinä ei tiedä milloin tietokone ottaa ohjaimen taas valtaansa, kuitenkin Kevin lähetti mayday kutsun Learmonthin lentokentälle ja pakkolasku oli edessä.

Kevinin onnistui saada vauhtia tiputettua ja tarvittavat laskeutumis toiminnot suoritettua, Kevinin onneksi tietokone ei ottanut enää valtaa lentokoneesta laskun aikana.

Myöhemmissä raporteissa on selvinnyt vikoja ilmanopeuden ja kohtaamiskulmien mittaamisen kanssa, kuitenkaan nämä eivät selitä suoraan miksi kone teki kaksi syöksyä.

Haastatteluissa Kevin on sanonut, ettei lentäjien ole missään vaiheessa koulutusta antettu ymmärtää, että tietokone voisi ’mennä täysin sekaisin ja yrittää tappaa sinut.’

Lähde: Daylymail

 

 

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.