Suomalaisnaiset auttavat irakilaismiehiä saamaan turvapaikan: Lumeavioliittoja ja asuntokikkailua

Ilta-Sanomat uutisoi, että vapaaehtoiset suomalaisnaiset auttavat kielitaidottomia maahanmuuttajia asuntojen löytämisessä, mutta joukossa on myös oman edun tavoittelijoita. Sunnuntaisuomalaisen mukaan irakilaiset avioituvat nyt kovaa vauhtia suomalaisnaisten kanssa saadakseen laillisen perusteen oleskeluluvalle.

Ympäristöministeriön raportin mukaan lisääntynyt maahanmuutto ja turvapaikanhakijoiden määrä ei ole juuri näkynyt julkisilla vuokra-asuntomarkkinoilla. Oleskeluluvan tai turvapaikan saaneet ovat löytäneet asuntonsa pääosin yksityisiltä vuokramarkkinoilta, uutisoi STT viime viikolla.

Kielitaidottomien maahanmuuttajien avuksi on tullut joukko vapaaehtoisia suomalaisia, jotka lähestyvät vuokranantajia maahanmuuttajien yhteyshenkilöinä.

Eräs Ilta-Sanomien haastattelema vuokranantaja kertoo saaneensa huomattavia määriä sellaisia yhteydenottoja.

– Pääsääntöisesti soittajat ovat naisia. He kehuvat tekevänsä vapaaehtoistyötä, mutta minua ihmetyttää vapaaehtoisten määrä tässä maassa. Olen vuokrannut asuntoa nyt toista kertaa vuoden sisällä ja molemmilla kerroilla yhteydenottoja on tullut todella paljon. Jos hakemuksia tulee vaikkapa kaksikymmentä, niin puolet on ollut näitä, vuokranantaja paljastaa.

Vuokranantajan kertoo, että hänen vuokrapyyntönsä on ollut alle Kelan rajojen, mutta vuokraamisapuna toimivat henkilöt ovat kertoneet maksavansa enemmän, rajojen mukaan.

– He kertovat, että saisit tässä vielä muutaman kympin enemmän vuokratuottoa. Ihmetyttää kun kämppiä yritetään saada sillä tavalla, että yhteiskunnan rahoja painetaan menemään kahta kauheammin, kommentoi vuokranantaja.

Vuokranantaja ei kuitenkaan ole vuokrannut asuntoaan oleskeluluvan saaneelle turvapaikanhakijalle. Hän kertoo kuulleensa tapauksista, joissa vuokraamisesta on koitunut ongelmia.

– En ole uskaltanut. Meillä on kulttuurierot niin suuria ja erilaisia käsityksiä siitä, mitä asunto-osakeyhtiössä voi tehdä. Jos vuokrataan yhdelle, niin siellä saattaa asua useampi. Jos ei nyt asu, niin kyläillään kaverin luona ainakin aktiivisesti. Ei se kiellettyä ole, mutta vuokranantajan näkökulmasta.

Toisessa tapauksessa asuntoaan Helsingissä vuokrannut mies oli saanut heti ilmoituksen jätettyään tekstiviestin, joka tuli naiselta, joka välikätenä etsi asuntoa miespuoliselle turvapaikanhakijalle. Mies kertoo yhteydenoton tulleen ”vakioviestinä”, eli nainen oli lähettänyt saman viestin aiemmin myös muille vuokranantajille.

Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanervan mukaan liikkeellä on myös toimijoita, jotka yrittävät hankkia toiminnallaan taloudellista hyötyä.

– Sellaisen toiminnan tuomitsen täysin, jossa käytetään hyväksi maahanmuuttajien heikkoa asemaa asuntomarkkinoilla. Kun tilanne on se, ettei sosiaalisen asuntotuotannon asuntoja riitä pienituloisille ja heikommassa asemassa oleville, siinä on mahdollisuus myös tällaisille hyväksikäyttäjille. Jos tuetut asunnot kohdistuisivat oikeasti hädänalaisimmille, ei kukaan pääsisi väliin, Koro-Kanerva kommentoi.

Hyväksikäyttäjän ottaessa yhteyttä vuokranantajaan hän esiintyy kuin olisi itse muuttamassa asuntoon. Vasta myöhemmin paljastuu, että todellisuudessa asunnossa asuukin joku muu.

– Silloin vuokranantaja voi tietenkin puuttua asiaan ja vuokrasopimus saadaan purettua. Ikävää on myös se, että mitä tapahtuu henkilölle, joka todellisuudessa asuntoa tarvitsee. Toki jos oikea asukas on kunnon ihminen, niin mikäänhän ei estä tekemästä sopimusta hänen kanssaan, Koro-Kanerva kertoo.

Avioliittoja ennätystahtiin

Sunnuntaisuomalainen kertoo, että suomalaisten ja irakilaisten välisiä avioliittoja syntyy nyt ennätystahtiin. Niitä solmittiin viime vuonna edellisvuosiin verrattuna yli kaksinkertaisesti.

Suomalaisnaisten ja ulkomaalaisten miesten välisissä avioliitoissa irakilaiset kiilasivat kärkeen: tällaisia avioliittoja solmittiin 135. Suomalaismiehet ottivat vaimoikseen 54 irakilaisnaista.

Ainakin osan tästä ilmiöstä arvellaan selittyvän suomalaisten ja turvapaikanhakijoiden välille syntyneillä parisuhteilla.

– On luonnollista, että suhteita syntyy. Turvapaikanhakijoina tulee suhteellisen nuoria ja naimattomiakin ihmisiä. Avioituminen voi myös olla laillinen peruste saada oleskelulupa, kertoo Pakolaisneuvonta ry:n tiedottaja Sanna Rummakko Sunnuntaisuomalaiselle.

Osa parisuhteista on voinut saada alkunsa vapaaehtoistyöstä, arvelee puolestaan Siirtolaisuusinstituutin tutkimusjohtaja Elli Heikkilä.

– Kun vastaanottokeskuksia perustettiin ympäri maata, mukaan lähti auttamishaluisia nuoria ihmisiä. Kohtaamisissa on voinut syntyä romanttisia suhteita.

Avioliitto on yksi peruste hakea oleskeluoikeutta Suomeen. Maahanmuuttoviraston (Migri) tilastojen mukaan helmikuun 2016 ja tammikuun 2017 välillä 83 irakilaista sai oleskeluluvan sillä perusteella, että hänen puolisonsa on Suomen kansalainen.

– Säännökset ovat sellaisia, että EU:n ulkopuolelta tulevan on nyt todella vaikea saada oleskelulupa. Jos haluaa elää yhdessä suomalaisen kanssa ja hakea oleskeluoikeutta sillä perusteella, on käytännössä pakko avioitua, Heikkilä kertoo.

Kielteisen päätöksen sai vuoden aikana kaksitoista sellaista irakilaista, jotka olivat perustelleet hakemustaan suomalaisella puolisolla. Päätösten yksityiskohtaisia perusteluja ei kerrota, mutta yksi peruste kielteiselle päätökselle saattaa olla ns. lumeavioliitto.

Lumeavioliitoissa viranomainen katsoo, ettei avioliitossa ole kyse aidosta parisuhteesta, vaan avioliiton tarkoituksena on oleskeluluvan saaminen. Migrin kertoo, että lumeavioliittoja paljastuu vuosittain kaikkiaan 200–300.

– Henkilötiedoissa voi olla ristiriitoja, yhteinen kieli saattaa puuttua, eivätkä puolisot ole välttämättä tavanneet toisiaan ennen avioliittoon menemistä. Usein oleskeluoikeuden hakija on ensin saanut kielteisen päätöksen toisella perusteella ja mennyt sitten pikaisesti naimisiin, kertoo Arja Kallakivi Migristä. Hänen mukaansa hakija valittaa yleensä kielteisestä päätöksestä hallinto-oikeuteen.

Monikulttuuriset liitot päättyvät muita useammin avioeroon.

– Se näkyy etenkin suhteissa, joissa kulttuurierot ovat suurimmat, esimerkiksi turkkilaisten ja marokkolaisten kanssa solmituissa liitoissa. Parisuhteissa pitäisi pystyä keskustelemaan hyvissä ajoin arvoista, kuten siitä, mikä on uskonnon rooli perheessä ja mihin uskontoon lapset kasvatetaan, sekä siitä, mitä ajatellaan naisten työssäkäynnistä ja tasa-arvokysymyksistä, Siirtolaisinstituutin Heikkilä kertoo.

Lähteet: IS, Sunnuntaisuomalainen

 

5 thoughts on “Suomalaisnaiset auttavat irakilaismiehiä saamaan turvapaikan: Lumeavioliittoja ja asuntokikkailua

  • 15.5.2017 at 14:52
    Permalink

    Suurin osa näistä matuista on ”perheellisiä”. Mitenkäs tuo naiminen Suomessa? Syyllistyvätkö suomalaisnaiset kaksinnaimiseen vai kääntyvätkö ne muslimeiksi? Kaksinnaiminenhan Suomessa on rikos.

    Reply
  • 15.5.2017 at 14:52
    Permalink

    Millä nää irakilaiset voi asua kerrostalossa kun on säännöt Hehän valvoo ja muksut juoksee ja huutaa keskellä yötä Kyllä on kielteistä kokemusta eivät sopeudu suomalaisten sääntöihin ja alapuolella jos on työssä käyväkin niin ei kyllä voi nukkua kyllä mölyä riittää

    Reply
  • 15.5.2017 at 15:27
    Permalink

    Jep, tuttavapiirissäni nainen yhtäkkiä alkoi osoittaa suurta kiinnostusta auttaa erästä maahanmuuttajamiestä (oli ehkä juuri ja juuri 20v), hankki tälle asunnon ja alkoi viihtymään kummasti siellä tarkastamassa että toinen varmasti pärjää. No erohan siitä tuli kun mies tajusi että apuun kuului kaikkea muutakin kuin keskustelua ja asioiden järjestelyä. Tarinalla on sikäli onnellinen loppu että asunnon saatuaan ja kuullessaan naisen erosta tämä maahanmuuttaja jätti naisen kuin nallin kalliolle, nyt on katkeroitunut yh-äiti, välit kun ex-mieheen menivät tyystin poikki. Josta olemme kaikki tilannetta seuraneet erittäin onnellisia, toivottavasti lapset silti kasvavat tasapainoiseksi.

    Reply
  • 15.5.2017 at 15:46
    Permalink

    Eikö näitä horoja todellakaan saada kuriin?

    Reply
  • 5.10.2017 at 02:09
    Permalink

    Nää suomalaishorot on laitettava samalle palautuslennolle mussukkamiehensä kanssa. Ei armoa yhtään,siitä vaan bukhaan ja kenties kivitettäväksi tai lapsentekokoneeksi apinamiehille ( ja tietysti silvotuttavat värkkinsä asiaankuuluvasti).

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.