Sisäministeriö: ”Rauhallisten” päihtyneiden tilat maakuntiin – jatkossa ei putkaan

Päihtyneelle henkilölle, joka on päihtymyksensä takia kykenemätön huolehtimaan itsestään mutta ei käyttäytymisellään aiheuta vaaraa muille, tulisi tarjota hänen tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluita eikä poliisin palveluita. Sisäministeriö esittää, että selviämishoitopalveluiden järjestäminen varmistetaan osana sote- ja maakuntauudistusta. Asiaa käsiteltiin 16. toukokuuta sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon ministerityöryhmässä sisäministeri Paula Risikon johdolla. Seuraavaksi asia käsitellään reformiministerityöryhmässä.

Sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon ministerityöryhmä käsittelee oikeudenhoidon ja sisäisen turvallisuuden kysymyksiä. Ministeriryhmä linjasi, että maakunnan tulee huolehtia kattavasta ja riittävästä selviämishoitopalveluiden järjestämisestä eli niin sanottujen rauhallisten päihtyneiden tilan seurannasta.

Maakunta voisi myös tarvittaessa sopia Poliisihallituksen kanssa siitä, että poliisi huolehtii edelleen maakunnan alueella rauhallisten päihtyneiden seurannasta siirtymäkauden ajan.

Usean maakunnan alueella on jo toimiva selviämisasema. Niitä tarvitaan kuitenkin lisää alueellisen kattavuuden varmistamiseksi. Sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä asianmukaisten ja riittävien selviämishoitopalveluiden järjestäminen, esimerkiksi päivystysten yhteyteen, olisi mahdollista toteuttaa osittain toimintojen uudelleenjärjestämisenä.

Päihdehoito- ja huoltotehtävä kuuluu nykyään kunnille, tulevaisuudessa maakunnille

Ministeriryhmä totesi, että selviämishoitopalvelut kuuluvat jo nykyisellään kuntien ja 2019 alkaen maakuntien tehtäviin. Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät siirtyvät maakunnille vuoden 2019 alusta. Huolimatta jo nykyisestä kuntien päihdehuoltovelvoitteesta poliisi on valvonut niin sanottuja rauhallisia päihtyneitä, jos selviämisasemia ei ole ollut.

Tätä vastuuta tullaan selkiyttämään ministeriryhmän linjauksen mukaisesti päivystysasetuksen päivittämisen yhteydessä lähikuukausina.

Niin sanottuja rauhallisia päihtyneitä on karkeasti arvioiden kolmannes (20 000 vuodessa) kaikista päihdekiinniotoista. Vastaisuudessakin poliisi menee ensimmäisenä paikalle arvioimaan tilanteen ja sen, onko päihtynyt poliisipalveluiden tarpeessa. Koska poliisi on jo paikalla, se myös jatkossa kuljettaa rauhallisen päihtyneen saamaan selviämishoitopalveluja. Tästä eteenpäin rauhallisen päihtyneen henkilön tulisi kuitenkin päästä selviämishoitopalveluiden piiriin eikä poliisin tiloihin.

Päihdeongelmiin voitaisiin puuttua nykyistä aiemmin

Valtakunnallisesti kattavilla selviämishoitopalveluilla olisi monia myönteisiä vaikutuksia.  Kansalaiset olisivat yhdenvertaisessa asemassa, jos he saisivat ympäri Suomen selviämishoitopalveluita jälkihoitoineen. Tämä olisi hyvä muutos erityisesti päihtyneen itsensä kannalta, kun hän saisi tarvitsemaansa palvelua. Muutos mahdollistaisi sen, että päihdeongelmiin voitaisiin puuttua nykyistä aiemmin. Näin voitaisiin myös säästää päihdeongelmien yhteiskunnalle aiheuttamissa kustannuksissa.

Asiaa on käsitelty sisäisen turvallisuuden ministeriryhmässä jo aiemmin. Vuonna 2014 ministeriryhmä linjasi, että poliisin osuutta tulee vähentää ja sosiaali- ja terveydenhuollon roolia vahvistaa selviämisasemapalveluiden kehittämisessä.

Lähde: Valtioneuvosto

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.