Satudarah MC:n Suomen presidentti kuoli kolarissa

Maahaanmuuttajista koostuvan liivijengin Satudarah MC:n presidentti kuoli liikenneonnettomuudessa Järvenpäässä pari viikkoa sitten.

Uutisoimme onnettomuudesta:

 

Henkilöautossa matkustajana ollut mies kuoli ja kuljettaja loukkaantui, kun auto ajautui tien oikealle pientareelle ja törmäsi suurella nopeudella ojarumpuun. MTV:n mukaan poliisi tutkii tapausta rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Runsas vuosi sitten keskusrikospoliisi tiedotti, että väkivaltainen maahaanmuuttajista koostuva Satudarah MC etsii jäseniä Suomesta ja pyrkii levittäytymäään Suomeen. Hollannissa perustetun kansainvälisen jengin toimintatapoihin kuuluu värvätä jäsenikseen erityisesti maahanmuuttajataustaisia henkilöitä.

Poliisi on luonnehtinut Satudarahia otteiltaan väkivaltaiseksi ryhmäksi, jonka vahvana toimialana on pidetty huumausainekauppaa. Kerho itse on kiistänyt olevansa rikollisjärjestö.

Satudarah on viime vuosina perustanut kerhot muun muassa Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan.

Asiasta uutisoi: Mtv

 

 

2 thoughts on “Satudarah MC:n Suomen presidentti kuoli kolarissa

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.