Vanhusten häirintä yleistynyt Vantaalla

Vanhojen tai muuten turvattomien ihmisten elämänlaatu näyttää huonontuneen viimeisten muutaman vuoden aikana vantaalaisten mielipidekirjoittajien mielestä. Huolestuttavinta on nuorison ja lasten käyttäytymisessä tapahtunut muutos.

Vantaan Sanomiin kirjoittanut korsolainen ja vantaalaisten fb-seinän, Vantaan Puskaradion, kirjoittaja kiinnittävät huomiota suoranaiseen kiusantekoon ja ahdisteluun julkisilla paikoilla.

Törmäsin itselleni aivan uuteen ilmiöön. Oli keskiviikkoaamu ja kello oli noin 8.30, kun kävelin Korsoon päin Teeritien risteyksestä alamäkeä jalkakäytävällä.

Takaa tuli ensin kovalla vauhdilla kaksi poikaa, potkulaudalla. Toinen pojista ajoi aivan hihaani hipoen viereltäni. Jos olisin sattunut ottamaan pienenkin sivuaskeleen, olisimme kenties molemmat lentäneet nurin. Sitten sama tapahtui taas hetken päästä. Huusin tällä kyseiselle pojalle, että ei saa niin läheltä ajaa. Tilaa toki oli jalkakäytävällä, koska muita kulkijoita ei ollut sillä hetkellä. Poika kääntyi ja pyysi anteeksi.

Mutta, takaa tulikin hänen kavereitaan, jotka eivät ilmeisesti pitäneet huomautuksesta. Tuli isompi kaveri, joka alkoi tökkiä potkulaudalla jalkojani. …

Keskustelin tapahtuneesta tuttujeni kanssa täällä Korsossa. Kävi ilmi, että tätä tapahtuu koululaisten (ilmeisesti peruskoululaisia) toimesta usein eri muodoissa. Nimittelyä, kasvoen edessä oksilla heiluttelua ja jalkojen tökkimistä ynnä muuta.

Nämä raukkikset ovat ottaneet meidät ”mummot” kohteekseen, koska eivät uskalla terrorisoida ketään rahvasta miestä. Seuraukset voivat olla meille vanhemmille (ja nuoremmillekin) kohtalokkaat. Sydän, luunmurtumat ynnä muut, kuka korvaa?

Opettajat ja vanhemmat, ottakaapa asia heti käsittelyyn ennen kuin lukukausi loppuu. Tämän on loputtava ja heti.

Mummo kaikkien puolesta

Facebook-ryhmässä vantaalainen tilittää mummoonsa kohdistunutta suoranaista pelottelua:

HEI! Tänään noin klo 18.15 Mummini oli kävelyllä koiransa kanssa Vantaan Koivukylässä, Kytöpuiston koulun vieressä olevan pienemmän jalkapallokentän lähellä.(os. …katu) Pojat olivat pelanneet siinä jalkapalloa ja heillä oli polkupyörät ja heitä oli noin viisi. Ikää oli ehkä abaut 10vuotta. Lapset olivat ulkomaalaistaustaisia, ja huusivat mummilleni ”hei nainen, fuck you, huora, lutka, lehmä ja lesbo.”

Tämän jälkeen mummini ilmoitti ystävällisesti että soittaa poliiseille, mutta pojat vaan haukkuivat vielä paljon enemmän. Mummini on todella pienikokoinen ja säikähti tätä todella paljon, ja soitti minulle itkuisena ja todella hädissään. Koska pojat olivat tulleet pyörillä uhkaavana mummiani kohti. Pojat olivat olleet ikäisekseen kookkaita, jopa mummiani isompia ja he olivat laumassa. Tulin heti paikalle ja huusin pojille että ”mitä täällä tapahtuu ja jättäkää mummini heti rauhaan”.

Mummini on tällä hetkellä todella järkyttynyt ja ihmettelee kun ei rauhassa voi kävellä oman kodin vieressä. Mummini sanoi minulle vielä tän jälkeen että nyt … ostamme minulle heti turvasumuttimen. TOIVOTTAVASTI tämä viesti tavoittaa kyseisten lapsian vanhemmat ja he puhuvat tästä kotona. SAA JA PITÄÄ JAKAA!

Asiasta kertoi Vantaan Sanomat 13.05.2017, ja Vantaa Puskaradio -Fb-ryhmä 20.05.2017. Kuva liittyy Puskaradiossa mainittuun tapaukseen. Viime syksyllä uutiskynnyksen ylitti sotaveteraanin häiritseminen hänen kotonaan. Sillä kertaa pojat ilmoittautuivat ja pyysivät anteeksi. Asiasta raportoi Vantaan Sanomat 12.11.2016.

2 thoughts on “Vanhusten häirintä yleistynyt Vantaalla

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.