Poliisin raskaan liikenteen 24 tunnin tehovalvonnan tulos: 300 kuljettajaa sai seuraamuksia eri rikkeistä

Poliisi valvoi tehostetusti raskasta liikennettä koko maassa tällä viikolla tiistaina 24 tunnin ajan. Valvonnassa todettiin ajo- ja lepoaikarikkomuksia 168 kappaletta sekä ajopiirturirikkomuksia 43.

Epäkuntoisuuksien takia matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan muutamissa tapauksissa. Lisäksi rangaistuksia jaettiin muun muassa kuorman varmistamiseen liittyen 27 tapauksessa. Ylikuormaa oli 26 ajoneuvolla.

Kuljettajille määrättiin kaikkiaan yli 300 seuraamusta eri rikkeistä.

Valvontaa kohdennettiin muun muassa linja-autoliikenteeseen ja erityisesti tilausajoihin. Valvontateemaan osallistuivat kaikki poliisilaitokset.

Valvontajakson aikana tarkastettiin yhteensä 1 030 raskasta ajoneuvoa, joista 842 kotimaista ja 130 ulkomaista. Linja-autoja tarkastettiin yhteensä 58.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Jouni Takalan mukaan tulos oli hyvin tavanomainen ajankohtaan nähden.

– Valvontajakso toi ilmi tarpeen kohdistaa liikenteen valvontaa raskaaseen liikenteeseen enenevässä määrin myös yöaikaan tapahtuviin kuljetuksiin, Takala toteaa.

Lähde: Poliisihallitus

2 thoughts on “Poliisin raskaan liikenteen 24 tunnin tehovalvonnan tulos: 300 kuljettajaa sai seuraamuksia eri rikkeistä

  • 26.5.2017 at 10:20
    Permalink

    Tampellan tehtaanjohtaja soitti poliisipäällikölle Kouvolaan kun puntariautot oli määrätty valvomaan puurekkojen ylikuormia ja kuljettajat valitti niistä, kysyi aikooko poliisipäällikkö olla poliisipäällikkö vielä ensi vuonnakin? – Joo aikoo vastasi poliisipäällikkö. Tähän tehtaanjohtaja karjaisi: – No jos aiotte olla poliisipäällikkö vielä ensivuonnakin, viekää ne helevetin puntariautot pois, haittaatte talouselämää!

    Reply
  • 22.8.2017 at 14:44
    Permalink

    Lisää puntariautoja puukuljetuksille. Rajat ja määräykset on tehty sen vuoksi että niitä noudatetaan. Ja jokainen kuski joka ottaa ylimääräistä tietää saavansa sakot tieliikenerikoksesta. Tampellan johtajakin (olikos se Peter) tilaa lisää kuljetuskalustoa jos kerran rahtia on niin paljon.

    Rekkamiehet ovat vielä sen verran yksinkertaista porukkaa että ajavat ylisuurilla kuormilla ja ylinopeutta. Autot on rakennettu tietyn kuorman kuljettamiseen ja jos kuormaa on enemmän tai nopeus suuri, niin polttoainetta kuluu parikymmentä litraakin satasella enemmän. Ja sitä ei kenenkään rahtarin lompakko kestä. Jo se ero että ajetaanko 80km/h tai 93km/h aiheuttaa merkittävän eron polttoaineen kulutukseen. Toinen saa voittoa työstää palkkansa lisäksi. Toinen ei saa kunnolla palkkaansakkaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.