SPR kiistää välittäneensä työharjoittelijoita pizzerioihin Lahdessa

Kohua aiheuttanut VOK-asukkien ilmaistyö Lahden etnisissä ravintoloissa on saanut uuden käänteen: Suomen Punaisessa Ristissä ei tunnisteta heidän leimallaan varustettuja papereita, joita turvapaikanhakijat ja ravintoloitsijat ovat käyttäneet työharjoittelusta sopiessaan.

Hanke turvapaikanhakijoiden työelämään tutustuttamiseksi aloitettiin syksyllä 2015, ja toteutuneita työhöntutustumisjaksoja on tähän mennessä ollut vähemmän kuin tuhat. Hanketta hoitaa SPR konsulttiyhtiö Acenturen kautta.  Yksi jakso kestää enintään kolme viikkoa,  ja työaika on rajattu kuuteen tuntiin päivässä. SPR:n työelämäkoordinaattori Juhana Päivärinta korostaa myös ESS:lle, että harjoittelussa työviikko on enintään viisipäiväinen.

Lahdessa käytetyistä sopimuspapereista  (linkki) Päivärinta toteaa:

– Se ei ole meidän paperimme. Todella outo juttu. Jos tämä pitää paikkansa, näyttää siltä, että SPR:n hyvää mainetta käytetään hyväksi. Todella härskiä meininkiä, tai ainakin iso väärinkäsitys. Me emme edes puhu työharjoittelusta.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ainakin yksi ravintola Lahdessa on pyörinyt syksystä alkaen yksinomaan po. palkattomalla työvoimalla, ja ”harjoittelujaksot” ovat voineet venyä kuukausien mittaisiksi.

Hennalan vastaanottokeskusta, josta ”työharjoittelijat” ovat tulleet, ylläpitää SPR.

Asiasta enemmän Etelä-Suomen Sanomissa 26.05.2017.


3 thoughts on “SPR kiistää välittäneensä työharjoittelijoita pizzerioihin Lahdessa

  • 27.5.2017 at 11:56
    Permalink

    Ja SPR:n valehtelun uskoo…? Hmm, mietitäänpä mitä kaikkea suomen punainen TERROristi on viimevuosina touhuillut: Bisnestä ilmaiseksi suomalaisista imetyllä verellä, laittomien maahantulojen järjestelyä, feikkipakolaisten majoitusbisnestä veronmaksajien piikkiin, bordellitoimintaa ko. keskuksissa, lahjoitusten välistävetoa johtajien täysin käsittämättömiin palkkoihin, kantaväestön ja voimassa olevien lakien halveksuntaa kautta linjan jne jne…

    Ja nyt uutuutena ORJAKAUPPA! Täyden palvelun talo siis!

    SPR on rikollisjärjestö -röyhkeä sellainen.

    Reply
  • 27.5.2017 at 22:06
    Permalink

    Ainakin meidän kylällä paikallinen suurtilallinen oli hyvinkin onnellinen kun sai päärakennuksilleen muutamassa päivässä uusittua peltikaton lounaiden hinnalla. Kaverit roikkui köysissä ilman mitään turvallisuusmäääräyksiä tai telineitä ja niin ne pojat repi vanhat peltikatot alas ja naulasivt uudet paikoilleen.

    Isäntä oli hyvin tyytyväinen kun sai kattoremontit niin halvalla.

    Reply
  • 17.8.2017 at 13:10
    Permalink

    SPR ei kuitenkaan kiistä suvakkihuoriensa toimintaa matupatjoina vastaanottokeskuksissa ??

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.