Tutkijalla nurinkurinen näkemys partisaani-hyökkäyksiin syyllisistä

Maanantain (29.05.) M.O.T.-raportissa Yle:llä tutkija,  Itä-Suomen yliopiston historian professori Maria Lähteenmäki, selvittää Neuvostoliiton sotien aikana Suomen alueelle tekemiä siviiliväestöön kohdistuneita hyökkäyksiä. Tutkijan näkemyksissä on kuitenkin eräs häiritsevä riitasointu: Hän pitää Suomen hallitusta syyllisenä 182:n siviilin kuolemaan punapartisaanien käsissä.

Näiden turhien kuolonuhrien veri on Suomen valtiojohdon käsissä. Tätä mieltä on tutkivan journalismin MOT-ohjelmassa haastateltava Itä-Suomen yliopiston historian professori Maria Lähteenmäki. Hän on tutkinut rajakyliin tehtyjä partisaani-iskuja.

Toisessa maailmansodassa Neuvostoliitto perusti partisaanijoukot erilleen maan virallisesta, puolustusministeriön alaisesta, armeijasta. Rajavartiostohan oli alistettu turvallisuuspalvelulle, NKVD:lle, jota johdettiin sisäministeriöstä käsin. Puna-armeijan perääntyessä jälkeenjätettyjen ”tuhoamisprikaatien” johtosuhteet olivat epäselvät. Nämä hävittivät viholliselle, so. saksalaisille ja suomalaisille jätetyiltä alueilta kaikkia minkä pystyivät tuhoamaan, -ja tässä yhteydessä syyllistyivät julmuuksiin siviiliväestöä kohtaan.

Idea vihollisen linjojen takana toimivista hajanaisista yksiköistä lienee ollut olemassa jo sotaa edellisissä puolustussuunnitelmissa, mutta tuhoamisprikaatit olivat sopivasti po. taktiikan alkusolu. Sieltä omaksuttiin myös häikäilemättömät menettelytavat. Kun jo omia neuvostokansalaisia oli kohdeltu ikäänkuin vihollisen käyttöön jäävänä ihmisresurssina, suhtautuminen siviileihin Suomen alueelle suuntautuvilla retkillä oli vähintään yhtä tyly. Sen saivat kokea Lapin ja Raja-Karjalan asukkaat jatkosodan aikana.

Suomen itärajan takana, Karjalan ASNT:ssa, partisaanitoiminnan organisointi annettiin kommunistiselle puolueelle, kuten muuallakin Neuvostoliitossa. NKP:n paikallinen puoluesihteeri oli Gennadi Kuprianov ja hänen yläpuolellaan oli myöhempi neuvostojohtaja Juri Andropov. Suomeen lähetettyjen partisaariryhmien tehtävät ja käskyt tulivat näiltä miehiltä.

Partisaaniosastot koottiin ja koulutettiin Neuvosto-Karjalassa. On ollut sitkeitä huhuja, että niihin liitettiin myös Suomesta Neuvostoliittoon paenneita syntyperäisiä suomalaisia, mutta tästä ei ole täsmällistä tietoa. Suomalais-loikkareita käytettiin kyllä ”desantteina” ja vakoilijoina, ja hyvin usein nämä heti Suomeen päästyään vaihtoivat puolta. Saattaa olla, että partisaanikomentajat eivät halunneet heitä porukoihinsa: Desantti voi ilmiantaa vain itsensä ja mahdollisen parinsa, mutta epäluotettava mies usean kymmenen tai sadan miehen osastossa vihollisen maaperällä saattoi vaarantaa koko operaation ja kaikki siihen osallistuvat.

Suomeen suuntautuneella partisaanitoiminnalla pyrittiin aiheuttamaan tuhoa ja hankkimaan tietoja. Kun sotilaallisia kohteita oli erämaissa vähän, tai ne olivat liian vahvoja, iskettiin siviilikyliin. Raporteissa ne toki kuvailtiin jopa varuskunniksi.  Kotiinpalun jälkeen, ja sodankin jälkeen, partisaanikomentajille satoi sotilaallisia kunnianosoituksia, kun heidän retkiensä ja saavutustensa ainoat raportoijat olivat he itse.  Kriittisiä näkemyksiä alkoi tulla vasta ”glasnostin” l. laajemman ilmaisuvapauden aikanaä

Venäjän-karjalainen Sulo Kirillov kirjoitti sovinnonhenkisesti Carelia-lehdessä:

”Sodanjälkeisinä vuosina aloin epäillä partisaanien ylistettyä sankaruutta.

Evakosta palattuaan lapset leikkivät partisaaneja. Harva halusi esiintyä valkosuomalaisen fasistin roolissa. Silloin kaikkia vihollisia sanottiin fasisteiksi. Sodan kärventämän Uhtuan kapakoissa entiset partisaanit pitivät lakkaamatta rajuja juominkeja. He kerskailivat miten paljon olivat surmanneet vihollisia ja siiviilejä, jotka heidän sanojensa mukaan hyökkäsivät heitä vastaan kivääri kädessä.Viinahöyryn sumentamissa partisaanien aivoissa vanhukset, naiset ja lapset muuttuivat vihollisiksi, jotka oli pakko tuhota. Selvin päin kukaan ei maininnut siviiliuhreista. Aihe oli kielletty, ja näistä ”kertomuksista” olisi voinut joutua kalterien taakse.

Carelia–lehti julkaisi vuonna 1995 Stanislav Daštšinskin artikkelin Karjalassa ja Murmanskin alueella käydystä partisaanisodasta. Kirjoittaja kertoi partisaanien tavattomasta julmuudesta suomalaisten rajaseutukylien asukkaita kohtaan. Daštšinski liitti artikkeliinsa erään karjalaisen partisaanin muistelmat sodan arjesta.

Vihollisen selustaan lähetetyt partisaanit eivät lähteneet eteenpäin ennen kuin olivat juoneet koko spriivaraston. Selvittyään humalasta he kantoivat paareilla juovuspäissään raivoavaa komentajaansa, jonka huuto sai säikyksiin kaiken elävän metsässä.Samana vuonna suomalainen Sompio–lehti julkaisi Igor Jefremovin jyrkkäsävyiset mutta todenperäiset kertomukset. Kotimaassaan Jefremovin kertomukset saivat tuomitsevia arvosteluja. Venäläinen yhteiskunta ei ollut valmis vastaanottamaan todellista tietoa.”

Kiitämme Sulo Kirillovia näistä sanoista, joita emme kuulleet kotimaisilta päättäjiltä silloin kuin olisi ollut niiden aika: Partisaani-terroristit, jotka Venäjän puolella yhä koristautuvat ansiottaan saaduilla mitaleilla, olivat vain viinanhöyryisiä ja viha-ideologiansa sumentamia törkimyksiä joille sota antoi tilaisuuden toteuttaa pahimpia aikeitaan, ja heidän uhrinsa ovat kaikkien rehellisten ihmisten myötätunnon piirissä molemmilla puolilla valtakunnanrajaa.

Suomessa partisaanien hirmuteoista vaiettiin pitkälle 1990-luvulle asti. Eräällä tavalla valistuneet venäläiset ja itäkarjalaiset olivat jopa nopeampia myöntämään, että heidän omat sodanaikaiset johtajansa olivat sallineet ja kannustaneet rikollisia tekoja, kuin virallinen Suomi myöntämään, että oli olemassa suomalaisia sotarikosten uhreja, joista oli sukupolven ajan vaiettu.

Vielä suhteellisen myöhään partisaanien surmaamien lappilaisten ja rajakarjalaisten omaiset saivat vihreältä kansanedustajalta kummallisen neuvon, kysyessään ottaako Suomi esiin heidän asiaansa.

Tätä taustaa vasten professori Lähteenmäen ja M.O.T.-toimituksen painotukset asettuvat erikoiseen seuraan. Julmuus ja raivo, joka vihollisen taholta kohdistui suomalaisiin siviileihin ei ehkä tullut riittävän hyvin ennakoitua, mutta vastuu murharetkistä on niillä, jotka partisaaneja lähettivät.

 

Asiasta kertoi Iltalehti 28.05.2017.




3 thoughts on “Tutkijalla nurinkurinen näkemys partisaani-hyökkäyksiin syyllisistä

  • 29.5.2017 at 07:16
    Permalink

    Joku tämän päivän suvakki sanoisi että nuo retket olivat vain rakkaudenosoitus kristittyjä kohtaan. Tätähän kuulee koko ajan nykyään.

    Reply
    • 29.5.2017 at 09:05
      Permalink

      Ihan hyvä rinnastus. Suomen alueelle sodan aikana tulleet partisaanit ja sabotöörit olivat vieraan armeijan sotureita, mutta usein ilman tunnisteita, so. uniformua tms.. Nyt meillä on tuhansia samanlaisia maassa, ja ”suvaitsevaiset” eivät halua myöntää, että ne tejevät pahaa suomalaisille siviileille.

      Reply
  • 6.6.2017 at 18:25
    Permalink

    Putinin isä oli muuten tuollaisen linjojen taakse lähetetyn tuhoomisprikaatin jäsen. Hän haavoittui pian sodan alettua Leningradin rintamalla toimittuaan muutaman kuukauden verisessä tehtävässään.

    ”Suomeen suuntautuneella partisaanitoiminnalla pyrittiin aiheuttamaan tuhoa ja hankkimaan tietoja. Kun sotilaallisia kohteita oli erämaissa vähän, tai ne olivat liian vahvoja, iskettiin siviilikyliin. Raporteissa ne toki kuvailtiin jopa varuskunniksi.  Kotiinpalun jälkeen, ja sodankin jälkeen, partisaanikomentajille satoi sotilaallisia kunnianosoituksia, kun heidän retkiensä ja saavutustensa ainoat raportoijat olivat he itse.”

    Tämä on epäuskottavaa osaksi. Todellisuudessa partisaanien on täytynyt saada käsky murhata siviilejä. Ehkäpä siviilien murhaaminen on ollut tärkeä osa näiden joukkojen tehtäviä. Ehkäpä jopa tärkein. Pitihän Venäjällä valtaa murhakulttia muistuttava bolshevikkisysteemi, jossa kaikki tuntui pyörivän murhaamisen ja pahanteon ja kansalaisten kuusaamisen ympärillä. Murhia oli tehty jo kymmeniä miljoonia ennen sotaa. Miksi tässä olisi jotenkin kauniimpaa aluksi tarkoitettu. Kyllä jossain täytyy olla salaisista salaisin arkisto, jossa on todelliset raportit, esim. ainakin NKVD:lle tai GRU:lle raportoineilta ryhmien jäseniltä. Tetenkin tuolla kaikki oli kuin rikollisjärjestöissä kuuluikin eikä salaisista neuvonpidosta ja rikollisimmista käskyistä pidetty kirjanpitoa.

    Minusta tuo ”ihmiskilpi”-höpötys oli aivan naurettavaa. Eihän murhaajia vastaan ole kilvistä mitään hylötyä. Miten kylät yleensä jarruttaisivat hyökkäystä? Hyökkäystä jarruttaisi juuri evakuointi ja poltetun maan taktiikka. Paljon pahempaa oli uusi syytös suomalaisten toimista siirtoleirijärjestelmässä. Kuin putinistien suulla ja Venäjän uuden ja valheellisen vallan renkinä ohjelma väitti iskujen olleen kosto suomalaisten synneistä! Todellisuudessa suomalaiset pelastivat ihmishenkiä ja tekivät kaikkensa siviilien eteen. Se, että heitä kuoli, oli vain normaalia neuvostomenoa. Kun Suomi eteni, se kohtasi väestön suunnattomassa kurjuudessa. Kun suomalaiset lähtivät, uusi vallanpitäjä syöksi kaikki taas hirvittävään kurjuuteen. Suomalaiset jakoivat ruokaa ja lääkkeitä. Terve väestö ei olisi joutunut nälän ja tautien uhreiksi heti paikalla. Nyt siis vihollinen saartoi Suomea, mutta silti siviilien eteen tehtiin jättiläistyö. Keskitysleiripropagandaa on toistettu vasemmiston ja päättäjien toimesta, mutta se on silkkaa valehtelua. Leirit olivat välttämättömiä jo partisaanivaaran vuoksi ja suomalaiset siis yrittivät kaikkensa väestön eteen.

    Gunnar Rosenin kirjassa Suomalaisia Itä-Karjalassa kerrotaan asiat siten, kuin ne olivat.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.