Jihadisteiksi epäiltyjä ei päästetä palaamaan Britanniaan – Manchesterin terroristin rikostovereita voi olla vielä vapaana

Islamistiterroristeiksi epäiltyjä henkilöitä ei enää päästetä palaamaan Britanniaan, The Guardian -lehti kertoo. Sota-alueilta palaavien henkilöiden on uuden käytännön myötä kohdattava ensin viranomaiset pyrkiessään takaisin maahan. Britannian sisäministeri Amber Rudd kertoi menettelyn otetun jo käyttöön.

Britannian sisäministeriön mukaan Manchesterin pommi-iskun tekijän rikostovereita saattaa yhä olla vapaalla jalalla. Sisäministeri Rudd kertoi sunnuntaina BBC:lle, että 11 ihmistä on toistaiseksi pidätettynä tekoon liittyen.

22-vuotias Salman Abedi räjäytti viime maanantaina pommin Manchester Arenalla tappaen 22 ihmistä ja haavoittaen yli sataa. Hän iski Ariana Granden konsertin päätteeksi, ja uhreiksi päätyi erityisen paljon nuoria ihmisiä. Britannian tiedustelupalvelu ei onnistunut estämään iskua, vaikka Abedilla tiedettiin olleen ääriajattelua.

Libyalaistaustainen Abedi matkusti koulun loman aikaan Libyaan vuonna 2011  taistellakseen yhdessä isänsä kanssa diktaattori Muammar Gaddafia vastaan arabikevään aikana. Abedin uskotaan käyneen myös Syyriassa.

Britannian sisäministeriö tunnusti, ettei sillä ole tietoa, kuinka moni Britannian kansalainen on palannut takaisin maahan taisteltuaan Syyriassa terroristijärjestöjen riveissä. Itsemurhaiskun tehnyt Abedi oli taustastaan huolimatta Britanniassa syntynyt Britannian kansalainen.

Lähde: IL

One thought on “Jihadisteiksi epäiltyjä ei päästetä palaamaan Britanniaan – Manchesterin terroristin rikostovereita voi olla vielä vapaana

  • 29.5.2017 at 09:19
    Permalink

    Mutta Suomeen ovat tervetulleita ja heille maksetaan koko sotaretken ajalta Kela-korvaukset ja kotiinpalatessa verorahoilla mielenterveyskuntoutusta ym.tukipalveluja kuten asunnot. Muistetaan vielä laatia yliopistoissa Karin Creutzin johdolla tutkimus, että terrorismi on suomalaisten syytä.

    Vastahan ministeri Lindströmkin vaatimalla vaati, että joukkomurhaan osallistuneet Irakilaiskaksoset saavat ikuisen oleskeluluvan Suomessa, vaikka Irak pyysi heidän palautustaan. Ilmeisesti Suomen eliitin taktiikka on haalia olin pohjasakka Suomi tuhoamaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.