Näkökulma: Kirkko rahastaa hävikkiruualla

MTV uutisoi viikonloppuna, että kirkon ulkomaanapu aikoo perustaa pääkaupunkiseudulle hävikkiruokaa myyvän kaupan. Järjestön tavoitteena on vähentää ruokahävikkiä myymällä ruokaa, joka muuten päätyisi kaatopaikalle.

Vapaaehtoisvoimin toimiva kauppa tulee myymään ruokaa 50-70 prosenttia normaalihintoja edullisemmin.

Kun tähän asti hävikkiruokaa on pyritty tarjoamaan muun muassa köyhille ja asunnottomille ilmaiseksi, kerää kirkko nyt hävikkiruuat kaupoista ja tuottajilta myydäkseen ne.

Vaikka hinta olisikin reilusti kaupan hintoja edullisempi, kyseessä on kuitenkin hävikkiruoka, jonka kirkko saa ilmaiseksi. Kun lisäksi toimintaa pyöritetään vapaaehtoisvoimin, ei palkkakustannuksiakaan pääse toiminnasta muodostumaan.

Näin ollen rahan pyytäminen vähävaraisilta hävikkiruuasta on ehdottoman tuomittava teko verovaroin pyörivältä organisaatiolta.

Idea on hyvä, jos kirkko perustaisi pysyvän pisteen, jossa hävikkiruokaa jaetaan ilmaiseksi. Tässä tapauksessa kirkko kuitenkin tekee bisnestä vähävaraisten kustannuksella, ja kerää itselleen rahanteon välineeksi hävikkiruuan, joka muuten saattaisi päätyä jollekin oikeasti hyvää tekevälle järjestölle, joka jakaa ruokaa ilmaiseksi sitä tarvitseville.

Ilmeisesti veropohjainen rahoitus ja ruuasta saatavat myyntitulot eivät Kirkon ulkomaanavulle riitä, sillä MTV:n mukaan järjestö kerää varoja kaupan perustamiseksi myös joukkorahoituskampanjalla, johon osallistuvat voivat ostaa 15 euron arvoisia ”virtuaaliosakkeita”. Osakkeita myytiin esimerkiksi Helsingissä viikonloppuna järjestettävillä Maailma kylässä -festivaaleilla.

– Hävikkiruokakauppa olisi tarkoitus avata tämän vuoden puolella. Kaikki riippuu kuitenkin siitä, miten joukkorahoitus lähtee käyntiin ja miten ihmiset ryhtyvät hanketta tukemaan, projektipäällikkö Else Hukkanen selittää MTV:lle.

Wikipedian mukaan vuosina 2007-2012 kirkollisveron vuotuinen tuotto-osuus on vaihdellut 95 ja 133 miljoonan euron välillä. Luulisi noin isosta potista pystyvän rahoittamaan myös hävikkiruuan jakelupisteen kustannukset, että ei tarvitsisi käydä köyhän kukkarolla.

Jos ihmettelette, mihin kirkollisveroeurot sitten oikein käytetään, voitte vaikka lukea viime kesänä julkaistun Iltalehden artikkelin siitä, miten muun muassa arkkipiispa Kari Mäkisen ja Helsingin piispa Irja Askolan alkoholiostokset ovat usein olleet pöyristyttävän suuria. Valtavia viinamääriä ei suinkaan ole maksettu omasta pussista, vaan niin sanotusti firman piikkiin.

Kirkolla siis riittää avokätisesti varoja piispojen mittaviin alkoholiostoksiin, mutta ei vähävaraisten ruoka-apuun. Joku voisi tässä vaiheessa puhua jo moraalisesta rappiosta.

Olisiko kirkolla peiliin katsomisen paikka?

 

6 thoughts on “Näkökulma: Kirkko rahastaa hävikkiruualla

  • 29.5.2017 at 12:07
    Permalink

    Kirkko varastaa köyhiltä ”leipäjonoista” ruuatkin !

    Reply
  • 29.5.2017 at 17:06
    Permalink

    Kun en edellisen aallon aikana kirkosta eronnut, niin nyt nostan kytkintä kyllä. Säästyypähän sekin 500eskoo/vuosi. Röyhkeydellä ei ole mitään rajaa!!!!

    Reply
  • 29.5.2017 at 19:33
    Permalink

    Jos tuo menee läpi, minä eroan kirkosta. Miksi kirkko saa myydä hävikkiruokia, jos kaupatkaan ei saa myydä??

    Reply
  • 29.5.2017 at 19:40
    Permalink

    Erosin kirkosta 16-vuotiaana 1969. Ensimmäinen perusteeni oli sen tajuaminen kolme vuotta aikaisemmin, etteivät uskonnolliset maailmanselitykset kosketa minua millään lailla, enkä halua leimautua selliaseen huuhaaseen uskovaksi. Toinen, yhtä painava, syy oli se, etten nähnyt kirkon toimivan Jeesuksen rakkauden opin mukaisesti. Koulun pakkouskonnon tunneilla olin tutustunut evankelis-luterilaisuuteen pintapuolisesti ja ihailin kyllä Jeesusta ihmisenä. Papit ja muu kirkon väki vaikuttivat ilkeiltä kyylääjiltä, jotka vahtasivat seurakuntalaisia löytääkseen edes pienoisen rikkeen voidakseen syyttää ja syyllistää ihmisiä syntisyydestä ja osaamattomuudesta. Vuosia myöhemmin aloin tajuta, että kirkko on kaiken aikaa tehnyt myös ansiokasta diakoniatyötä aivan ihmisten arjessa.

    Kun ihmiskunta nykyisessä tieteellisen ja teknisen osaamisen tilassaan tuntuu vastoin kaikkea järkeä vievän väkisin maailmaa päin ekologista ja sosioeettistä tuhoa, ovat useatkin uskontokunnat Suomessa nyt nousseet lopulta avaamaan suutaan ja vaatimaan maallisilta päättäjiltä inhimillistä ja kestävää toimintaa, heikoimpien sortamisen ja syrjimisen lopettamista. En tunne hävikkiruoan hyödyntämisen kaikkia ulottuvuuksia. Jos sen myyminen helposti ja näppärästi sitä oikeasti tarvitseville sujuu tällaisella kirkon ruokaputiikilla, ja saatu pieni voitto käytetään hauraissa maissa elävien hyväksi, ajatus vaikuttaa hyvältä. Leipäjonoissa jaetaan paljon EU:n rahoittamia elintarvikkeita kaupoista saatujen lisäksi. Minusta on mieletöntä, että Suomi on mukana EU:n vähävaraisten apuhankkeessa 2014–20 sen sijaan, että hoitaisimme itse kaikille maassa asuville mahdollisuuden hankkia elantonsa säällisellä työllä, riittävällä eläkkeellä tai muulla pysyvällä tavalla.

    Hävikkiruoan käyttö mahdollisimman mielekkäästi tulee koordinoida kaikkien sen kanssa puuhastelevien kesken niin, että ilmaista ruokaa saavat edelleen ne, joilla ei ole rahaa hyvin halpaakaan ostaa. Pitemmällä tähtäimellä on saatava valtiollisiksi päättäjiksi väkeä, joka kykenee ajattelemaan kokonaisuuksia vastuuntuntoisesti ja luomaan kunnollisen, mielekästä toimintaa tarjoavan tulevaisuuden kaikille Suomessa, eräässä maailman parhaiten voivista maista, asuville ihmisille, kestävästi vihannoivan luontomme keskellä. Muualta vyöryy tänne pian ilmastopakolaisia kymmenin ja sadoin tuhansin, jos emme panosta todella paljon globaalin ekokatastrofin hillitsemiseen. Sitä tekee Kirkon Ulkomaanapukin.

    Reply
  • 29.5.2017 at 22:37
    Permalink

    Oliko viime vuonna kun joku piispa tai mikälie jumalasta seuraava ostatutti itselleen kirkon varoilla 600 tuhatta euroa maksaneen kattohuoneiston Seinäjoelta perusteluna edustustila. Siä sitä kelpaa jeesustella. Jos pystyisin eroaisin tuosta lafkasta uudelleen.

    Reply
  • 30.5.2017 at 12:54
    Permalink

    Kyllä kirkollisveron pitäisi kirkolle riittää. Silla rahalla pitäisi pyorittää omaa näkyvää! ilmaista ruoka-apua. Jesuskaan ei ole opettanut seurakuntaa já KIRKKOA RAHASTAMAAN KOYHIÄ JÁ PUUTTEESSA OLEVIA.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.