Savukkeiden matkustajatuonti väheni, nuuskan lisääntyi

Savukkeiden matkustajatuonti on vähentynyt vuodessa 12 prosenttia. Nuuskan matkustajatuonti on lisääntynyt 32 prosenttia, ilmenee viranomaisten ja alan toimijoiden teettämästä haastattelututkimuksesta.

Suomalaiset matkustajat toivat Suomeen noin 508 miljoonaa savuketta ja noin 10,2 miljoonaa rasiaa nuuskaa tämän vuoden huhtikuun loppuun kestäneen 12 kuukauden aikana. Savukkeiden matkustajatuonti väheni 12 prosenttia ja nuuskan matkustajatuonti lisääntyi 32 prosenttia vuotta aiemmasta.

Matkustajatuontitutkimuksen tulokset eivät mittaa ammattimaista laitonta maahantuontia.

Savukkeiden tuonti ollut laskussa, nuuskan kasvussa

Savukkeiden tuontia on seurattu kyselyssä vuodesta 2006 alkaen. Seurantajakson aikana matkustajatuonnin kehitys on ollut laskeva. Korkeimmillaan matkustajatuonti oli runsaat 800 miljoonaa savuketta vuonna 2008.

Nuuskan matkustajatuontia tiedusteltiin kyselyssä ensimmäisen kerran vuonna 2009. Seurantajakson aikana nuuskan matkustajatuonti on lisääntynyt 5,7 miljoonasta rasiasta 10,2 miljoonaan rasiaan.

Eniten savukkeita ostetaan laivalta

Savukkeiden ostopaikat jakautuivat kyselyn mukaan seuraavasti:

  • laivan myymälä: 186 miljoonaa savuketta (37 % matkustajien tuomista savukkeista)
  • Viro: 108 miljoonaa savuketta (21 %)
  • Venäjä: 84 miljoonaa savuketta (16 %)
  • jokin muu EU-maa: 45 miljoonaa savuketta (9 %)
  • lentokenttä: 40 miljoonaa savuketta (8 %)
  • muu EU:n ulkopuolinen maa: 36 miljoonaa savuketta (7 %)
  • muu ostopaikka: 10 miljoonaa savuketta (2 %).

Laivalta ostettujen savukkeiden suhteellinen osuus kasvoi hieman vuotta aiemmasta. Venäjältä ostettujen savukkeiden osuus väheni jonkin verran.

Omaan ja toisen käyttöön

Matkustajista 61 prosenttia toi savukkeet omaan käyttöön, 27 prosenttia jonkun toisen käyttöön ja 12 prosenttia sekä omaan että toisen käyttöön. Nuuskan matkustajatuonnin osalta 72 prosenttia matkustajista sanoi tuoneensa nuuskarasiat omaan käyttöön, 16 prosenttia jonkun toisen käyttöön ja 12 prosenttia sekä omaan että toisen henkilön käyttöön.

Aiempaa suurempi osa nuuskaa tuoneista ilmoitti hankkineensa nuuskarasiat omaan käyttöön. Savukkeiden osuuksissa ei ollut merkittäviä muutoksia.

Matkustajista 27 prosenttia ilmoitti tuoneensa kerralla enemmän kuin yhden kartongin savukkeita. Määrä on pysynyt jokseenkin ennallaan.

Matkustajatuontiseurantatutkimus on toteutettu sosiaali- ja terveysministeriön, valtiovarainministeriön, Philip Morris Finland Oy:n sekä Tupakkateollisuusliitto ry:n toimeksiannosta. Kantar TNS (entinen TNS Gallup) kerää tiedot haastattelemalla puhelimitse viikoittain 500:aa henkilöä. Tarkasteluajanjakson tiedot perustuvat näin ollen yli 26 000 haastatteluun.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.