Vokeissa vaadittu vaitiolosopimus juridisesti epäselvä. Väärinkäytöksiä salataan?

Vastaanottokeskuksissa työskenteleville vapaaehtoisille esitetään toisinaan allekirjoitettavaksi erilaisia vaitiolositoumuksia. Hoivapalvelu Metsätähden ylläpitämässä Sahamäen vastaanottokeskuksessa Hyvinkäällä asia on herättänyt polemiikkia.

Osa vapaaehtoisista työntekijöistä on kieltäytynyt allekirjoittamasta tarjottua sitoumusta, ja jotkut jopa ilmoittavat jatkavansa vapaaehtoistyötään muualla.

Vastaanottokeskukset ovat turvapaikanhakijoiden koteja ja kyseinen ympäristö on näin ollen myös heidän yksityistä aluettaan. Niin asukkaiden kuin työntekijöidemme yksityisyyden ja turvallisuuden takaamiseksi työntekijöidemme lisäksi myös kaikilta vapaaehtoistyöntekijöiltä edellytetään vaitiolovelvollisuutta, sanoo Metsätähden johtaja Markku Pikkarainen.

Sitoumuksesta kieltäytyneiden mielestä vastaanottokeskuksen asukkaiden yksityisyyttä koskevia tietoa ei muutenkaan tule jättää heidän ulottuvilleen, ja pitkällemenevä salaaminen saattaa jopa haitata mahdollisista epäkohdista keskustelemista. Aiemmin on uutisoitu mm. lahjoitustavaroihin liittyvistä väärinkäytöksistä.

Asiasta kertoi Helsingin Uutiset 28-05.2017. Hyvinkään Aamuposti kirjoitti 10.03.2017 Sahamäen vokissa ilmenneestä epäkohdasta, joka olisi kuulunut em. vaikenemissitoumuksen piiriin.




4 thoughts on “Vokeissa vaadittu vaitiolosopimus juridisesti epäselvä. Väärinkäytöksiä salataan?

  • 29.5.2017 at 00:16
    Permalink

    Ei kai vastaanottokeskus ole sama kuin koti. Ne ovat verovaroin kustannettuja ja asioiden pitäisi olla läpinäkyviä, kysymys kuuluu, mihin tätä salailua tarvitaan?

    Reply
  • 29.5.2017 at 07:01
    Permalink

    Miksi kukaan edes harkitsee menevänsä noihin töihin? Jos ei olisi työntekijöitä, ei olisi VOKkeja eikä matuja. Hyvin yksinkertainen yhtälö. Vai etsitäänö sieltä itselle sitä Unemien Prinssiä?

    Reply
  • 29.5.2017 at 08:20
    Permalink

    Vartijoilta myös vaadittu samaa potkujen ja palkan takaisinmaksun uhalla. Ei saa esim. vuotaa ulos, että kun muslimi on tehnyt terroriteon, niin vokeissa sitä juhlitaan.

    Salailu johtuu yksinkertaisesti siitä, että vokit eivät kestä päivänvaloa. Johan ministeri RIsikko totesi, että ei voida perustaa palautuskeskuksia laittomille, koska voivat PROVOSOITUA. Eli laitetaan laittomat kantaväestön sekaan lisäämään rikos- r******s ym.tekoja sekä levittämään tauteja.

    Reply
  • 29.5.2017 at 12:08
    Permalink

    M a g n e e t t i m e d i a kertoo 29.5-2017:

    ”Saksan hallinnon tietovuoto: 6,6 miljoonaa ei-valkoista odottavat pääsyä Eurooppaan!

    Saksalainen Bild-lehti väittää nähneensä Saksan hallituksen salaisen raportin, jonka mukaan jopa 6,6 miljoonaa ”turvapaikanhakijaa” odottelee pääsyä Eurooppaan! Valtava ihmismassa odottelee lähtöasemissa pääsääntöisesti Jordanian, Pohjois-Afrikan ja Turkin alueella.

    Saksan tiedustelupalvelun tekemä raportti kertookin karua kieltä. Määrä on noussut valtavasti suhteellisen lyhyessä ajassa, koska Tammikuussa luku oli vielä 5,9 miljoona, kun nyt se on noussut 6,6 miljoonaan. Raportin mukaan Balkanin alueella olisi tällä hetkellä jumissa yli 70 000 ”turvapaikanhakijaa”…”

    Mitä tekevät ne EU-diktatuuriin alistettut maat, joissa on Brysseliä nuoleskeleva maanpetturihallitus – toisin kuin esim. Puolassa ja Unkarissa?

    Vuodelta 1995 peräisin olevan Barcelonan sopimuksen mukaisesti EU takaa yhdeksälle muslimimaalle paitsi mm. vapaakauppa-alueen myös VAPAAN IHMISTEN LIIKKUMISEN Euroopan Unioniin, ”The Barcelona Declaration – Euro Mediterranean – EU’s dirty secret”, http://balder.org/avisartikler/Barcelona-Declaration-Euro-Mediterranean-English.php

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.