Sampo Terho vaatii kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden välitöntä palauttamista

Perussuomalaisten puheenjohtajaksi pyrkivä Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho määrittelee Suomen turvallisuuden kannalta akuuteimmaksi ongelmaksi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet turvapaikanhakijat.

–Tällä hetkellä akuutein kysymys Suomen turvallisuuden kannalta on kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden välitön palauttaminen kotimaihinsa. Laitonta maassaoleskelua emme voi hyväksyä. Jos laittomasti maassa oleskelevia ei saada poistettua maasta, on koko turvapaikan hakemiseen liittyvä prosessi turha ja oikeusvaltioperiaate murrettu. Se ei käy, kirjoittaa Terho Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan.

Samalla Terho varoittaa myös muslimien kotoutumisen ongelmista.

–Lukuisat eurooppalaiset esimerkit ovat osoittaneet, että erityisesti muslimimaahanmuuttajien kotoutuminen on merkittävä haaste, joka on otettava maahanmuuttopolitiikassa huomioon. Islaminuskoisten määrä on Suomessa kasvanut nopeasti yli 70 000:een. Vähälle huomiolle jäänyt tosiasia on, että heitä on jo nyt enemmän kuin esimerkiksi ortodokseja, Terho kirjoittaa.

Terhon mukaan Suomessa olisi selvitettävä, voitaisiinko Itävallan malli ottaa käyttöön myös täällä. Terho kertoo, että Itävallassa hyväksyttiin pari vuotta sitten islamilaista radikalisoitumista ennaltaehkäisevä laki, joka kieltää muslimiyhteisöiltä ulkomaisen rahoituksen.

–Kriittisiä äänensävyjä ulkomaista rahoitusta kohtaan on tullut valtiojohdolta myös Ranskasta ja Saksasta, sillä Arabian niemimaalta lähtöisin olevalla rahalla on aiemmin rahoitettu radikaalia islamismia edistävää ideologiaa. Tämä uhka on otettava huomioon myös Suomessa Helsinkiin suunnitellusta suurmoskeijasta päätettäessä. Moskeijat eivät ole pelkästään paikkoja, joissa harjoitetaan uskontoa. Niissä sijaitsee muslimiyhteisön todellinen kulttuurinen, yhteiskunnallinen ja poliittinen valta, ja ne toimivat myös opetuslaitoksina, Terho valistaa.

–Monet vanhoilliset imaamit eivät halua muslimien integroituvan yhteiskuntaan, vaan pyrkivät pitämään heidät kansalaisyhteiskunnan kanssa rinnakkaisessa islamilaisessa yhteisössä, käytännössä maahanmuuttajien omassa rinnakkaistodellisuudessa. Esimerkiksi naisten työllistyminen ja opiskelu on tämänkaltaisissa yhteisöissä hyvin vaikeaa. On sekä suomalaisten että maahanmuuttajien etu, että tällaisten yhteisöjen syntymiseen puututaan välittömästi, Terho vaatii.

Terho huomauttaa, että huonoa kehitystä tukee myös voimistuva asuinalueiden etninen eriytyminen.

–Maahanmuuttajien keskittyminen tietyille asuinalueille on Suomessa ollut maailman mittakaavassakin poikkeuksellisen nopeaa. Kantaväestön poismuuttoa alkaa tapahtua yhä nopeammin alueilta, joissa maahanmuuttajien määrä ylittää 20 prosenttia väestöstä. Tällaisia alueita on pääkaupunkiseudulla jo kolmisenkymmentä.

Terho kommentoi perjantaina Puheenvuorossaan, että Suomen maahanmuuttopolitiikkaa on jatkuvasti tarkasteltava entistä enemmän turvallisuuden näkökulmasta.

Lähde: US Puheenvuoro

5 thoughts on “Sampo Terho vaatii kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden välitöntä palauttamista

  • 30.5.2017 at 11:55
    Permalink

    Se mitä Terho vaatii on ihan se ja sama. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Kyse on vain populismista.

    Palautukset eivät ole hallitushjelmassa eikä Soini niitä hyväksy. Siksi se mitä poersujen edustajat sanovat, sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Sanomiset eivät aiheuta toimenpiteitä.

    Reply
  • 30.5.2017 at 13:11
    Permalink

    Terhon kannattaa kysyä Timo ”sika”-Soinilta missä viipyy se syksyllä 2015 luvattu palautussopimus irakin kanssa? Sika-soini väitti (eli valehteli!) Tornion rajalla tehdyssä haastattelussa että ”sopimus on ykkösprioriteetti hänelle ja vain allekirjoitukset puuttuvat” -tästä on nyt kulunut lähes KAKSI VUOTTA eikä mitään ole saatu aikaiseksi! Suomeen on tunkeutunut USEITA TUHANSIA irakilaisia lisää joita Suomalaiset ovat pakotettu elättämään ilmeisesti maailmanloppuun saakka (tai ainakin kantasuomalaisten loppuun joka tapahtuu luultavasti paljon aikaisemmin)

    -VAIN HALLA-AHO VOI PELASTAA PERSUJEN MAINEEN PETTUREINA -hän sentään osaa pitää turpansa kiinni silloin kun ei ole mitään järkevää sanottavaa. Tyhjät lupaukset ja tahallinen turhien toiveiden antaminen asioissa joihin ei edes lupaajalla ole rohkeutta tarttua ovat pahinta mitä persut voivat kannattajilleen tehdä -VAIN HALLA-AHO on pystynyt säilyttämään jonkinlaisen uskottavuuden linjassaan joten mitään muuta vaihtoehtoa puolueen johtoon ei tule edes harkita.

    Reply
  • 30.5.2017 at 16:57
    Permalink

    Ei kuulosta kovin uskottavalta lauseelta:Sampo Terho vaatii…Taitaa olla niin ,että jos ”isot pojat” edes viittsivät kommentoida,niin kommentoivat.jotta kuuluu huonosti.Taitaa Sampon olla paras ottaa vaan vastaan se mitä annetaan.Sinällään olen itse asiasta samaa mieltä,mutta ei minuakaan kuunnella päättävällä tasolla,vielä 🙂

    Reply
  • 31.5.2017 at 14:44
    Permalink

    Toivottavasti persut ymmärtävät vaihtaa puheenjohtajansa halla ahoon että jotain jännitystä saadaan tähän maahan ja ehkä tuo hallituskin hajoitettua.

    Reply
  • 31.5.2017 at 23:17
    Permalink

    Tässä asiassa Terhon kanssa samaa mieltä. Kuitenkin Halla-Aho saa mun äänen kesäkuussa 🙂

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.