Irakilaisille myönnetty ennätysmäärä oleskelulupia: Perhesiteitä, avioliittoja suomalaisnaisten kanssa…

Irakilaisille on myönnetty tämän vuoden alusta jo lähes kolme kertaa enemmän oleskelulupia kuin samalla ajanjaksolla viime vuonna. Turvapaikan saa kuitenkin entistä harvempi, uutisoi Suomen Uutiset.

Vaikka varsinaisen turvapaikan saa entistä harvempi hakija, Maahanmuuttoviraston julkaisemista tilastotiedoista selviää, että vuoden 2017 tammikuun alusta toukokuun loppuun saakka irakilaiset ovat saaneet 468 oleskelulupaa.

Koko viime vuoden aikana lupia myönnettiin 574

Toukokuun loppuun mennessä irakilaisille on tänä vuonna myönnetty 468 oleskelulupaa, kertoo Suomen Uutiset. Irakilaisten saamat oleskeluluvat ovat siten ainakin lukumääräisesti kasvussa, kun vertailukohdaksi otetaan vastaava ajanjakso viime vuodelta.

Vuonna 2016 irakilaisille myönnettiin tammikuun alusta toukokuun loppuun ajoittuvalla jaksolla vain 165 myönteistä oleskelulupapäätöstä. Tuolloin kielteisiä päätöksiä tehtiin 39 kappaletta.

Huomionarvoista on, että koko vuoden 2016 aikana irakilaisille myönnettiin yhteensä 574 oleskelulupaa. Jos tämän vuoden linja jatkuu samanlaisena, irakilaiset voivat saada vuonna 2017 lähes kaksi kertaa enemmän oleskelulupia kuin viime vuonna.

Turvapaikkapolitiikan tiukennukset näkyvät

Oleskelulupa ei ole sama asia kuin turvapaikka. Turvapaikka viittaa henkilölle myönnettyyn kansainväliseen suojeluun, eli henkilölle on myönnetty pakolaisasema. Tällöin oleskelulupa luonnollisesti saadaan myös. Maahanmuuttovirasto määrittelee aina, onko turvapaikanhakija pakolainen, kun hänen hakemukseensa tehdään päätös.

Irakilaisille myönnetyt turvapaikat ovat vähitellen kääntyneet laskuun perussuomalaisten hallituksessa ajamien turvapaikkapolitiikan tiukennuksien vuoksi. Tämän vuoden tammikuun ja toukokuun välisenä aikana irakilaisille on myönnetty 724 turvapaikkaa, joka on yli 500 vähemmän kuin viime vuonna vastaavalla ajanjaksolla.

Maahanmuuttovirasto on äskettäin myös muuttanut linjauksiaan Irakin turvallisuuden osalta, mikä on johtanut kielteisiin päätöksiin. Kielteisen päätöksen on tänä vuonna saanut 1 278 hakijaa.

Oleskelulupa perhesiteen tai avioliiton perusteella

Oleskeluluvan voi saada monella eri perusteella, kuten sen vuoksi, että hakija on avioliitossa Suomen kansalaisen kanssa, joka asuu Suomessa. Oleskelulupa voidaan myöntää muutoinkin perhesiteen perusteella. Tällöin edellytetään yleensä joko vähintään kahden vuoden yhdessä asumista suomalaisen kanssa tai että oleskeluluvan hakijalla on yhteinen lapsi suomalaisen kanssa.

Suomen Uutiset kertoi toukokuussa, kuinka suomalaisnaiset ovat viime aikoina menneet erityisen innokkaasti naimisiin irakilaisten miesten kanssa. Vuonna 2016 tällaisia avioliittoja solmittiin 135 kappaletta.

Tilastotiedoista selviää, että trendi ei ole ainakaan laskussa. Pelkästään tämän vuoden aikana oleskelulupa irakilaiselle on myönnetty jo 52 kertaa sillä perusteella, että henkilö on ollut Suomen kansalaisen puoliso. Kun kyse on ollut yleisemmin perhesiteen perusteesta, lupa on myönnetty 453 kertaa, kertoo Suomen Uutiset.

Lumeliittojen osoittaminen vaikeaa

Oleskelulupakaan ei ole automaattinen, sillä Suomen viranomaisilla on aina mahdollisuus jättää oleskelulupa myöntämättä jos sen edellytykset eivät täyty. Joissain tapauksissa avioliittoja solmitaan pelkästään oleskeluluvan saamisen vuoksi, jolloin aviopuolisoilla ei oikeasti ole tarkoituksena perheen perustaminen. Tällaisten niin sanottujen lumeliittojärjestelyjen osoittaminen on kuitenkin vaikeaa.

Turvapaikkapolitiikan kiristyksien lisäksi perussuomalaiset ovat muutenkin nostaneet kynnystä maahan pääsemiselle. Merkittävä muutos oli esimerkiksi viime vuonna ulkomaalaislaista poistettu humanitaarisen suojelun kategoria. Humanitaarinen suojelu oli pelkästään Suomen kansallinen käytäntö, jota ei edellytetä EU-lainsäädännön perusteella.

Oppositio vaati paperittomille oleskelulupia

Oppositiopuolueiden linja on aivan toisenlainen. Esimerkiksi maaliskuussa Li Andersson (vas.), Anna-Maja Henriksson (r.), Ville Niinistö (vihr.) ja Antti Rinne (sd.) vaativat tilapäistä oleskelulupaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille turvapaikanhakijoille.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut turvapaikanhakija saattoi aiemmin saada tilapäisen oleskeluluvan, jos käännyttäminen pakkotoimin osoittautui mahdottomaksi. Perussuomalaisten hallitustyöskentely on kuitenkin johtanut siihen, ettei laittomasti maassa oleville enää anneta oleskeluoikeutta vain siksi, että he eivät suostu poistumaan maasta, Suomen Uutiset kirjoittaa.

Lähde: Suomen Uutiset

2 thoughts on “Irakilaisille myönnetty ennätysmäärä oleskelulupia: Perhesiteitä, avioliittoja suomalaisnaisten kanssa…

  • 9.6.2017 at 20:17
    Permalink

    Ei mitään kevennyksiä. Tiukennuksia vaan lisää. Toi loisten elätys nielee hirveesti rahaa ja sitä tarvitaan ensi sijaisesti oman maan kansalaisille.

    Reply
  • 9.6.2017 at 20:50
    Permalink

    Raiskaavat rakit merikontteihin ja kotiin..

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.