Trump ei syytteessä: Comey ja poliittinen teatteri

Poliittinen analyytikko ja Internet-filosofi Stefan Molyneux raportoi irtisanotun FBI-johtaja James Comeyn kuulemisesta. Yleinen syyttäjä Loretta Lynch painosti Comeyn tutkimaan Trumpin ”asiaa”, ei suorittamaan rikostutkimusta asiasta.

Valtamedia jatkuvasti myllytti tietoa siitä, että Donald Trump on FBI:n tutkimuksen alaisena ja vaikka Comey yksityisesti kertoi asiasta Trumpille, ettei hän ole, Comey ei koskaan oikaissut valtamedian vääriä väitteitä.

Comey vuoti muita tietoja ”asiasta” valtamedialle, muttei koskaan kertonut sitä, ettei Trump ollut FBI:n rikostutkinnan kohteena laittomasta yhteistyöstä venäläisten kanssa.



FBI:n mukaan alkuvuodesta irtisanottu Michael Flynn ei myöskään ollut tehnyt mitään väärää Venäjän suhteen. Comey sen sijaan on vuotanut FBI-tietoja valtamediaan ja toisaalta jättänyt tärkeimmän vuotamatta, eli sen, ettei Trump ole rikostutkimuksen alaisena.

USA:n Demokraattinen puolue on ottanut strategiakseen pyrkiä pääsemään Trumpin presidenttiydestä eroon virkasyytteen kautta. Presidenttiehdokas Bernie Sanders on varoittanut Demokraatteja, ettei tämä ole hyvä strategia.

USA:n valtamedia on pääosin erittäin lähellä Demokraattista puoluetta ja suomalainen valtamedia kopioi uutisensa tästä mediasta lähes sellaisenaan. Suomeen välittyy Yhdysvaltain politiikasta erittäin yksipuolinen kuva. Toinenkin näkökulma on olemassa.

Helsingin Sanomat poikkeuksellisesti raotti tämän toisen näkökulman ovea kertoen, että Trump on ”useissa isoissa asioissa vähän oikeassa”.

Sanomien mukaan Trump on painottanut Yhdysvaltain etua, joka on harmittanut eurooppalaispäättäjiä, laittanut ääriryhmiä ruokkivan Qatarin kuriin, leikannut Obaman vuosina liian suureksi kasvanutta ulkoministeriötä ja laittanut ylikansallisen YK-järjestelmän säästökuurille.

Äänestäjilleen Trump lupasi pitää Yhdysvaltain puolta. Olisi vaikeaa väittää etteikö hän olisi pitänyt tätä lupaustaan. Lienee kuitenkin turhaa toivoa, että Demokraatit ja valtamedia antaa jatkossakaan Trumpille työrauhaa.

Lähteet:

One thought on “Trump ei syytteessä: Comey ja poliittinen teatteri

  • 9.6.2017 at 13:43
    Permalink

    Suuren luokan ajojahtihan tämä on -pirullista peliä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.