Takinkääntäjien parhaat palat – Vastaa kyselyyn

Vain viikkoa ennen Jussi Halla-ahon valintaa Perussuomalaisten puheenjohtajaksi Timo Soini kirjoitti blogissaan, että ajatus siitä, että hän loikkaisi perustamastaan puolueesta, on mieletön. Hän lisäksi äityi haukkumaan loikkareita luusereiksi. Reilun viikon päästä luuseri teki mielettömän loikan.

Vielä sen saman päivän Aamulehdessä, jolloin Halla-ahon valinta uudeksi puheenjohtaksi tehtiin, Soini piti eduskuntaryhmän jakautumista mahdottomana. Ihmeiden aika ei ilmeisesti ole ohi.

Uuden puheenjohtajan selvittyä julisti tappion kärsinyt pääkilpakumppani Sampo Terho Twitterissä Halla-ahoa onnitellen, että ”Nyt yhdessä eteenpäin”. Onko lähes välitön loikkaaminen Sampo Terhon käsitys yhteistyöstä, tuesta ja luottamuksesta?

Myös Simon Elo twiittasi heti Halla-ahon valinnan jälkeen onnittelunsa todeten: ”Yhdessä ja yhtenäisenä eteenpäin”. Kun Uusi Vaihtoehto -ryhmä astui julkisuuteen, juuri Simon Elo toimi ryhmän äänitorvena ja hänet olikin valittu uuden ryhmän puheenjohtajaksi. Tämäkö on Elon käsitys yhtenäisyydestä?

Halla-aho totesi jossain puheessaan, että yleensä loikkareiden tulevaisuus politiikassa ei ole kovin hyvä. Perussuomalaisten lehden Suomen uutisten verkkosivuilla olevasta äänestyksestä voi päätellä, millaista suosiota loikkarit nauttivat kansan keskuudessa.

Joku vääräleuka onkin vääntänyt oheisen pilakuvan. Yllä olevien esimerkkienkin perusteella kyseessä ei ole pelkkä takinkääntö, vaan varsinainen takinvaihto. Persujen ”Saat mitä tilaat” -sloganin pohjalta voikin kysellä, saivatko äänestäjät sitä mitä tilasivat.

Mitä mieltä sinä olet? Ovatko loikkarit selkärangattomia pettureita vai oikealla asialla? Vastaa kyselyyn ja kommentoi jutun alle.

7 thoughts on “Takinkääntäjien parhaat palat – Vastaa kyselyyn

  • 15.6.2017 at 11:21
    Permalink

    Luuseri on liian lievä ilmaus. ”Moraalittomia ja selkärangattomia kieroilijoita” olisi parempi.

    Reply
  • 15.6.2017 at 11:54
    Permalink

    Totahan voi naputella loputtomiin,aika luotettava.

    Reply
  • 15.6.2017 at 11:54
    Permalink

    Kyselyn ongelma on klikkien rajaton määrä. Joku näyttää käyneen näpyttämässä EI nappia ahkerasti. Vai oliko minulla vääristynyt käsitys siitä miten paljon Uusi Takinvaihtoehto nauttii suosiota?

    Reply
  • 15.6.2017 at 12:36
    Permalink

    Ihan turha kysely, voi kikkailla vaikka koko päivän.

    Reply
  • 15.6.2017 at 13:00
    Permalink

    Maanpettureita tullaan rankaisemaan -edes iso sika soini ei pääse tälläkertaa livistämään.

    Reply
  • 15.6.2017 at 23:41
    Permalink

    Luulin ,eettä Terho oliso ollut SELKÄRANKAINEN.Äänestin sitä-En enään-Puheensa pitää,muttei ole sen jälkeen MIEHEN MITTAINEN.Ännestän PS vastakin

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.