Pekka Haavisto piikitteli presidentti Sauli Niinistöä

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto on huolissaan Suomen kääntymisestä sisäänpäin. Haavisto myös muistutti presidenttiä mielipidevallasta. 

Vihreiden puoluekokouksessa puhunut heidän presidenttiehdokas Pekka Haavisto piti tiedotustilaisuuden puheensa jälkeen. Siinä otti esiin puhuessaan kehitysyhteistyömäärärahoihin kohdistuvia leikkauksia ja oli sitä mieltä, että Suomi on siirtynyt vapaaehtoisesti sivuun globaalien ongelmien ratkaisuyrityksissä.

”Nähdään vaikka ongelmana kaksoiskansalaisuus ja jätetään hoitamatta se, missä Suomi on hyvä: YK-politiikka ja kansainvälinen politiikka.”

Presidentti Sauli Niinistö on peräänkuuluttanut keskustelua kaksoiskansalaisuudesta ja Niinistön kommentin voi tulkita piikiksi Niinistölle.

Puheessaan Haaviston mukaan nyt pääministeri Juha Sipilällä on käytännössä kakkoshallitus. Hän myös muistutti, että presidentillä on halutessaan paljon mielipidevaltaa.

”Menettelytapa, jolla tähän tultiin, ei ole kauhean läpinäkyvä. Hänen (presidentti Niinistön) sanansa oli vaikuttanut tulkinnassa, nyt valittiin oikotie.”

Haavisto sanoi ja arvioi, että perussuomalaisista irtautuneen ryhmän ”tietä pehmennettiin tavalla, josta voisi olla erilaisiakin tulkintoja. Hän myös kertoi pistäneensä merkille kommentit, joita Niinistö eilen antoi. Niinistö kommentoi eilen mm. seuraavasti:

”Hallituksen ero pyyntö olisi voinut olla paikallaan.”

Asiasta uutisoi: iltalehti

 

6 thoughts on “Pekka Haavisto piikitteli presidentti Sauli Niinistöä

  • 18.6.2017 at 16:06
    Permalink

    Eihän tuo ole mitään ”piikittelyä”. Se on asioiden toteamista.

    Reply
  • 18.6.2017 at 19:19
    Permalink

    Jälleen ollaan samantapaisessa asetelmassa kuin edellisessä presidentinvaalissa. Onhan se nyt selvää, ettei maahan voida valita presidenttiä seksuaalivähemmistöstä, maan geopoliittinen ja ulkopoliittinen asema huomioiden suuren karhun naapurissa. Olen valmis hyväksymään vähemmistön edustajan presidentiksi heti, kun suuren naapurimme lainsäädäntö ja asenne seksuaalivähemmistöjä kohtaan muuttuu. Ennemmin lehmät lentää…

    Reply
  • 19.6.2017 at 08:15
    Permalink

    Niinistö piikitteli Niinistöä? En tajua.

    Reply
    • 19.6.2017 at 10:11
      Permalink

      Tästähän itäsuhteemme sitten paranevat(ko)?

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.