Sauli Niinistö: Pelkoon ei ole syytä – valppaana kannattaa olla

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ottanut kantaa terrorismitapaukseen. KRP:n mukaan terrori-iskun mahdollisuuteen on varauduttu Suomessa aiemminkin, mutta ei niin näyttävästi, kuin sunnuntaina. 

Presidentti Sauli Niinistö kertoo ulkomaanmatkaltaan Kazakstanista Ylelle, että Suomi ei ole mikään erityistapaus, joka voisi välttyä kauhistuttavilta terrorismitapauksilta.

” Emme ole mikään erityistapaus tai suojassa niistä kauheuksista, mitä maailmalta on nähty. Ja tapaukset kertovat myös siitä, että viranomaiset ovat olleet hyvin hereillä.”

Niinistö myös sanoo, että ei pidä ruveta pelkäämään ja suosittelee, että jos sattuu näkemään jotain erityistä tai poikkeuksellista, niin siitä on hyvä kertoa eteenpäin.

”Ei meidän tarvitse mitään yksityisetsiviä olla, mutta kyllä me huomaamme, jos jotain poikkeuksellista on menossa.”

Poliisi teki sunnuntaina näyttävän operaation Temppelinaukion kirkolla Helsingissä. Temppeliaukion kirkko on yksi suosituimpia nähtävyyksiä Helsingissä.

KRP:n mukaan Suomessa on on varauduttu terrori-iskuun jo useita kertoja. Suojelupoliisi kohotti viikko sitten terroriuhan tasoa.

Asiasta uutisoi: Yle

9 thoughts on “Sauli Niinistö: Pelkoon ei ole syytä – valppaana kannattaa olla

  • 20.6.2017 at 20:50
    Permalink

    Herra on hyvä vaan ja näyttää esimerkkiä. Jättää turvamiehet pois ja lähtee steissille yksin tallailemaan illalla matujen joukkoon.

    Reply
  • 20.6.2017 at 20:57
    Permalink

    Käsinukelta jälleen varsin omaperäinen lausunto -ihankohan itse keksi?

    -Miten tämä suomen eu-helvettiin houkutelleen tyhjäpään suosio voi olla niin korkealla mitä se on? Kertooko se kansalaisten typeryydestä? En pysty ymmärtämään…

    Reply
  • 20.6.2017 at 21:01
    Permalink

    Samaan aikaan Keski-Euroopassa, kuusi valtiota liittoutui eilen sotilaallisesti keskenään ja aikoo pitää armeijan voimin maistaan poissa sen aineksen, jonka keskuudessa terrorismi itää. Joissakin maissa nähkääs valtiojohto toimii kansalaistensa hyväksi, toisissa johtajat vain lässyttävät pehmoisia.

    Reply
  • 20.6.2017 at 21:34
    Permalink

    Älä Sauli annan pelolle tai valppaudelle valtaa. Ei saa katsella olkansa yli kuka sieltä tulee tai puukottaa selkään.

    Reply
  • 20.6.2017 at 22:26
    Permalink

    Täysin JÄRJETÖNTÄ touhua!
    Maahan päästetään paperittomia tai väärillä papereilla ihmisiä.
    Kukaan ei tiedä keitä he ovat ja mitä aikovat.
    Sitten poliisi ”tarkkailee”.
    M i k s i n i i t ä y l e e n s ä k ä ä n PÄÄSTETÄÄN MAAHAN?
    Ja miksei hylsyn saaneita häädetä ulos maasta?
    Pelolle on annettu valta, poliitikot ovat NIIN KUSESSA. Kukaan ei halua päällensä rauhanuskonnon vihaa.
    Kyllä pelleily loppuu kun täällä kuolee joukko ihmisiä terroristien ensimmäisessä isossa yksittäistapauksessa jolla ei tietenkään ole mitään tekemistä islamin kanssa.
    Silloin toivottavasti kansa tulee kadulle vaatimaan hallitusta tilille!

    Reply
  • 20.6.2017 at 22:34
    Permalink

    Sauli Niinistö on kuin kummelivitsistä. Taannoin ehdotti suomalaisia menemään roskienkeruukävelylle ja nyt pitää sitten kuulemma olla valppaana Scania iskun varalta! Ahaa, siis kaikki on hyvin, jos pälyillään ahkerasti ympärillemme. Lasten liikennelaulussakin kehotetaan olemaan valppain mielin…ukkohan pitää suomalaisia täysin pilkkanaan ja aliarvioi ihmisten ajattelukykyä.
    Täysin turhake ja tuhoaja presidenttinä. Huh huh!

    Reply
  • 20.6.2017 at 23:34
    Permalink

    Kumpi oli ensin muna vai kana ?
    Yritetäänkö tolla lietsoa ”poliisivaltio” aatetta eteenpäin. …..

    Reply
  • 21.6.2017 at 02:25
    Permalink

    Ei ole pelkoon…Taas tämä talismaaninen aivopesusana, sitä sitten aikansa hoetaan, jankataan ja toistetaan. Jenkeillä se on freedom… Olipa tämäkin temppelinaukion kohtaus järkätty sopivasti eduskunnan luottamusäänestyksen ajaksi. Demokratia meni hautaan 20.6.2017

    Reply
  • 21.6.2017 at 07:28
    Permalink

    Ehdokas Niinistö, milloin alatte puhumaan asiaa. Mitä te mielipidevaikuttajana AIOTTE TEHDÄ? Vaadin, että ryhdytte ajamaan seuraavia asioita:
    1) kaikki v 2015 ja sen jälkeen tulleet muslimit turvapaikanhakijat on karkotettava. Kaikki, koska viranomaiset eivät tiedä kuka on terroristi ja kuka ei. Ellette tätä tee niin te ette välitä kuoleeko suomalaisia.
    2) aselait on uusittava ja höllennettävä aseenkantoluvan saamista. Kaikkien ei-muslimien on sallittava kantaa asetta. Terrori-iskut loppuvat kuin seinään, kun kohdeyleisö alkaa ampumaan takaisin.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.