Europolin raportti 2016: 142 terrorismin uhria, 1002 pidätystä

Europolin raportti mainitsee 142 terroritekoa vuodelta 2016 EU:n jäsenmaissa. Enemmän kuin puolet iskuista on tapahtunut Britanniassa: 76 tapausta.  Ranskasta raportoidaan 23 hyökkäystä, Italiasta 17, Espanjasta 10, Kreikasta 6, Saksasta 5, Belgiasta 4 ja Hollannista 1 terroriteko.  Terrorihyökkäyksissä menehtyi 142 uhria, ja 379 loukkaantui EU:n alueella.



Vaikka suuri osa terrorismiksi luokitelluista teoista ei liittynyt jihadismiin, vakavimmat teot ja lähes kaikki ihmishenkien menetykset olivat seurausta jihadistisesta terrorismista. Räjähteitä käytettiin 40%:ssa teoista. Europol mainitsee erityisesti naisten, nuorten aikuisten ja jopa lasten esiintyneen operatiivisessa roolissa terroriteoissa.

Useimmat pidätykset liittyvät jihadismiin, ja jihadismin osuus raportoiduista teoista on kasvanut viimeisten kolmen vuoden aikana. Europolin European Counter Terrorism Centre osallistui 127:än sellaisen tapauksen tutkimukseen, joilla oli yhteys jihadistiseen toimintaan.

Europol on julkaissut vuodesta 2007 alkaen terrorismia koskevaa tilanneraporttia EU Terrorism Situation and Trend Report (TE-SAT), jonka 10. laitos on äskettäin julkaistu. Katsauksen mukaan terroritekoja tapahtui EU:n alueella v.2016 seuraavasti:

  • Etno-nationalismiin tai separatistiseen extremismiin liittyviä tekoja 99 tapausta.
  • Vasemmiston väkivaltainen extremismi on ollut kasvussa vuodesta 2014. Se liittyi v.2016 yhteensä 27:ään tekoon, joista useimmat (16) Italiassa.
  • Jihadististen hyökkäysten kokonaismäärä laski v.2015 17:sta tapauksesta 13:sta vuonna 2016, joista 6 liittyi ”Islamilaiseen Valtioon” (IS).
  • 135 uhria 142:sta terroriteoissa menehtyneistä v. 2016 kuoli 13:ssa jihadistisessa hyökkäyksessä.

Joitakin pomintoja TE-SAT -raportista 2017:

  • Pidätykset: 1002 henkilöä pidätettiin v. 2016 epäiltynä terroristiseen toimintaan osallistumisesta. Useimmat näistä tapauksista liittyvät jihadistiseen terrorismiin, jonka osuus on ollut kasvussa jo kolmatta vuotta: 395 tapausta v. 2014, 687 v.2015 ja 718 v.2016.
  • Uhrit: 142:sta terroriteoissa menehtyneestä 135 sai surmansa jihadistisissa hyökkäyksissä.
  • Terroristien iät: Noin kolmas-osa kaikista pidätetyistä (291 1002:sta) oli 25-vuotiaita tai nuorempia.
  • Räjähteet: Räjähteitä käytettiin 40%:ssa tapauksista. Vaikka terroristit käyttivät useimmiten erilaisia helposti saatavissa olevia välineitä, räjähteitä käytetään niiden suuren tehon ja näyttävyyden takia.
  • Tekniset trendit: On odotettavissa sekä aiempaa sofistikoituneimpien ja epätavanomaisten räjähteiden käyttöä, että  Irakin ja Syyrian sotanäyttämöillä jo käytettyjen aseistettujen t. panostettujen miehittämättömien lentolaitteiden (drone) ilmaantumista myös EU:n alueella tapahtuviin terrori-iskuihin.
  • Terrorism in rahoitus: 40% EU:n alueella toimivista terroristisoluista saanee rahoituksensa huumekaupasta, lainapetoksista, ryöstöistä, laittomasta kaupankäynnistä ja muusta rikollisuudesta.
  • Naiset ja lapset: Naisten, lasten ja nuorten aikuisten esiintyminen terroristien operatiivisessa toiminnassa on kasvava ilmiö. 26% terrorismi-jutuissa pidätetyistä v.2016 oli naisia, vuonna 2015 vain 18%. Britanniasta raportoidaan suuren määrän naisia ja lapsia sekaantuneen konfliktiin Syyriassa ja Irakissa. Hollannista enemmän kuin 40 lasta (iältään 0-12 vuotta) on matkustanut Syyrian-Irakin sotanäyttämölle.
  • Etno-nationalistinen ja separatistinen terrorismi: 99:ssä tapauksessa terroriteon motiivi on liittynyt etno-nationalismiin tai separatismiin. 76 tapausta liittyy Pohjois-Irlannin tasavaltalaisiin.
  • äärivasemmistolainen ja anarkistinen terrorismi: Kreikka ja Espanja ovat ainoat EU:n jäsenvaltiot, joissa on tapahtunut anarkistisia tai äärivasemmistolaisia terroritekoja. Tapauksia on 27, pidätyksiä 31.
  • Online propaganda: Vuoden 2015 puolenvälin huipun jälkeen ”Islamilaisen Valtion” videojulkaisut ovat harventuneet. Al-Qaeda on osoittanut aktivoitumisen merkkejä.
  • Sosiaaliset verkot: Jihadistiset ryhmät ovat osoittaneet kehittynyttä kykyä käyttää sosiaalisia verkostoja. Kampanjat sosiaalisessa media kannattajien rekrytoimiseksi, ja terrorismin ja väkivaltaisen ekstremismin esittämiseksi hohdokkaassa valossa ovat olleet hyvin organisoituja.   Europol’s Internet Referral Unit -yksikön  (IRU) ja yksityisen sektorin toimijoiden yhteistyö terrorismin levityksen vastustamisessa on ollut hyödyllistä.

Europolin raportti on kopioitavissa linkistä pdf-muodossa.

[8.01 MB]




One thought on “Europolin raportti 2016: 142 terrorismin uhria, 1002 pidätystä

  • 22.6.2017 at 09:24
    Permalink

    RAJAT KIINNI ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! !

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.