Kaksikko tehtaili tilauspetoksia varastetuilla identiteeteillä Helsingissä – Yli sata tapausta

Helsingin poliisi on tutkinut tammikuusta saakka laajaa tilauspetossarjaa, jossa 20-vuotiaan miehen ja 32-vuotiaan naisen epäillään yhteistuumin syyllistyneen yli sataan tilauspetokseen tai petoksen yritykseen toisten henkilöiden identiteettiä hyväksikäyttäen eri puolella Uuttamaata. Nyt pöytäkirjat ovat valmistumassa ja asia siirtyy syyteharkintaan. Identiteettivarkauden uhreiksi joutuneita yksityishenkilöitä on noin 70 ja rikoksella eri yrityksille aiheutettu vahinko on yli 40 000 €. Pääosin petoksella tilatut tuotteet olivat puhelimia, viihde-elektroniikkaa ja vaatteita, jotka pariskunta myi eteenpäin.

Anastetut ja väärinkäytetyt henkilötiedot ovat pääosin peräisin vuonna 2011 mm. Itä-Suomen yliopiston ja Työtehoseuran tietokantoihin tehdyistä tietomurroista, joissa vääriin käsiin joutui noin 16 000 henkilötietoa. Kaikki henkilötietonsa tietomurroissa menettäneet kansalaiset eivät välttämättä edes tiedä, että heidän tietonsa ovat edelleen vuosien jälkeen rikollisten hyödynnettävissä. Kyseisillä anastetuilla henkilötiedoilla tehdään petoksia edelleen päivittäin.

Poliisi haluaa muistuttaa, että jokainen, joka tietää omien henkilötietojensa joutuneen tietomurtojen kohteeksi harkitsisi ns. omaehtoisen luottokiellon hankkimista. Omaluottokiellon avulla pystyttäisiin estämään iso osa tilauspetoksista.

Nykyinen lainsäädäntö ja -tulkinta eivät mahdollista esimerkiksi sitä, että yritykset hyödyntäisivät käänteisesti kyseistä henkilötietolistaa ja voisivat siten ennalta estää petoksia ja ihmisten joutumista identiteettivarkauden uhreiksi. Tällainen käänteinen tietomurtotietojen hyödyntäminen katsotaan Tietosuojavaltuutetun tulkinnan mukaan henkilörekisterilain vastaiseksi toiminnaksi. Vaikka henkilötietonsa tietomurroissa menettäneet kansalaiset eivät ole itse pystyneet vaikuttamaan tietojensa joutumiseen vääriin käsiin, niin tällä hetkellä heidän ainoa keino estää rikollisia hyväksikäyttämästä tietojaan on hankkia itse omaluottokielto.

Lähde: Poliisi

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.