Onko Suomen juhannus balttilaista alkuperää?

Yleisen käsityksen mukaan juhannusta, kesäpäivän seisaukseen yhdistyvää vuotuisjuhlaa, viettävät vain suomalaiset ja lähinaapurimme. Todellisuudessa sitä ovat viettäneet kaikki, -kristinuskon yms. tuloon asti. Seuraavassa tarkastelemme keskikesän juhlan alkuperää ja tarkoitusta.


Huolimatta kristillisen pyhimyksen Johanneksen nimen kulkeutumisesta keskikesänjuhlaan mm. Suomessa, juhlan alkuperä tiedostetaan hyvin yleisesti pakanalliseksi. Raamattuhan ei kehoita polttamaan tulia ja kokoontumaan niiden ympärille lihalliset tarkoitusperät tiiviisti mielessä, joten vielä 2000-luvulla viettämässämme juhannuksessa elää perintö esikristilliseltä ajalta.

Suomalaisten uskonto ennen kristinuskoa oli hyvin samankaltainen balttilaisen muinaisuskonnon kanssa: Suomalainen pääjumaluus, Ukko-Ilmarinen, on ominaisuuksiltaan enemmän balttilainen, kuin esm. samaistettavissa muinais-skandinaavisiin taivaanjumaliin:

  • Suomi: Ukko-Ilmarinen, taivaanjumala, seppäjumaluus, antoi pyydettäessä sadetta pelloille.
  • Baltia: Perkons (Latvia), Perkunas (Liettua), taivaanjumala, seppäjumaluus, antoi pyydettäessä sadetta pelloille.
  • Skandinavia: Thor, taivaanjumala, seppäjumaluus, ei tekemistä sateen kanssa.

Ero on hyvin merkityksellinen, ja osoittaa kulttuurivaihdon suunnan.  Kielentutkijat pitävätkin balttilaisen kielen vaikutusta kantasuomeen syynä suomeen ja saamelais-kieliin johtavien kehityslinjojen erkaantumiseen.

Tarkastelemme siis balttilaisia keskikesän traditioita. Löytyykö samankaltaisuuksia Suomeen.

  • Päivämäärä valitaan aurinkokalenterista: Vuoden pisin päivä t. lyhin yö. Aurinko(jumaluus) myyttisesti pääosassa: Juhlitaan aurinkoa, tai jopa ”auringontyttären häitä”.
  • Poltetaan tulia, joiden ympärillä tehdään asioita.
  • Liettuassa ja Latviassa on säilynyt juhannukseen l. Jaaniin liittyviä lauluja, joissa ei-kristilliset jumaluudet mainitaan nimillään.
  • Keinuminen liittyy sekä tapahtumiin että lauluihin.
  • Juhlimisella on vahva seksuaalinen lataus, sosiaalinen kontrolli höltyy.
  • Kristillisen Johanneksen nimi on päälleliimattu keskikesänjuhlaan mm. Suomessa. Baltiassa ja Venäjällä.

Venäjällä on kirjoitettu muistiin pappien ja munkkien kiivailleen vielä myöhäänkin kansan juhannuksen l. Ivan Kupalan viettoa vastaan. Slaavilaiseen Kupala-juhlaan liittyvät seuraavat elementit:

  • Tulien poltto, kuten Suomessakin.
  • Tulen yli hyppääminen, usein pareittain käsiä yhdessä pitäen. Tämä liittyi ennen kihlauksen t. avioliiton vahvistamiseen ei-kristillisellä riitillä, ja tämä tulkinta on yhä tiedossa.
  • Runsaasti naisten tekemiksi tarkoitettuja taikoja, kuten Suomessakin.
  • Alastomuutta, erityisesti naisten. Suomessa vain erinäisissä yksin tehdyissä taioissa, mm. viljapellossa kieriskelyssä.
  • Kukkaseppeleitä naisilla. Venäjällä, Ukrainassa ja Baltiassa erittäinnäkyvä visuaalinen elementti.
  • Aviollisten siteiden höltyminen suvaittua.
  • Vesi-elementti.

Mielenkiintoista, että vanhan slaavilaisen jumalattaren, Kupalan, nimi yhdistyy juhannusta vastaavan tapahtuman nimessä kristilliseen pyhimykseen Johannekseen t. Ivaniin. Ilmiö on varsin yleinen eurooppalaisten pakanallisten päivien kristillistämisessä. Johannes-Ivan-Jaani saattaa myös viitata balttilaiseen Janis-hedelmällisyydenjumalaan, joka oli aktiivinen nimenomaan juhannuksena.

Tarkastelemme lähemmin balttilaista uskontoa: Latviassa aurinko on naispuolinen, Saule, ja Hänellä on tytär, Saules Meita. Auringon katsotaan olevan aviossa miespuolisen kuun, Menessin, kanssa. Jumalan, Dievsin, pojat ovat dioskuri-veljekset Jumis ja Janis, -hedelmällisyysjumaluuksia molemmat. Heistä käytettiin myös nimitystä ”Dieva Deli”, taivaalliset kaksoset.

Janiksen vastuualuetta olivat metsät, eli hänen roolinsa lähenee ”Greenman”-hahmoa. Jumis huolehti pelloista, eli hän liittyy maanviljelyyn ja vastaa peltojen viljavuudesta. Syksyllä, kun sato on jo korjattu, lätit pitivät pelloilla meinigin, ”Jumiksen pyydystys”, jolla varmistettiin seuraavaa satokautta. Tämä muistuttaa kovasti Viron setukaisten tapaa siirtää Pekko-patsaan isännyys sadonkorjun jälkeen seuraavaksi kaudeksi sille talolle, jonka edustaja saa yhteisessä riehassa verinaarmun.

Vanhat latvilaiset kansanlaulut, dainat, kertovat paljon vanhoista jumalista ja pakanallisista juhlista, ja menoista joilla yhteisölle tärkeille asioille haettiin tukea näkymättömästä maailmasta.

”Talka naca dziedadama”

Työntekijät tulevat pellolta korjaamasta satoa, he vaativat emännältä makeaa olutta.
Tule emäntä, anna meille olutta!
Tervetuloa meille Jumis, täällä on hyvä elää:
Annamme Sinulle leipää ja papuja, ja makeaa olutta juoda.
Leivoin suuren leivän Jumikselle.
Viisi miestä ja kuusi hevosta ei jaksa siirtää tätä kuormaa.
Jos minulla vain olisi niin suuria tähkiä pellossa
kuin leikkaajan penis,
täällä riittäisi olutta syksystä kevääseen.



”Talka naca dziedadama”, kirjoitettu muistiin Livanissa Latviassa.


”Kam ti zyrgi, kam ti roti”

Kenen ovat ratsut, kenen ovat kärryt Dievsin oven edessä?
– Kalado, kalado!
Dievsin ratsut, Laiman kärryt, Auringon Tytär
-on se joka ajaa.
Sytytä tuli, pilko päreet, päästä Dievs sisään!
Pyydä hänet pöytään!
Oi talon emäntä, anna meille Dievsin lahja;
Anna meille pavut, anna meille herneet, anna meille tuoretta puuroa!
Kiitän talon emäntää hyvästä kohtelusta;
Hän antoi minulle voita, maitoa, hunajaa.
Oi Dievs, anna hänelle kaksi tähkää yhteen korteen!

Talvipäivän seisauksena laulettava laulu, Mezvidi, Karsava.

Syksyiseen juhlaan liittyy myös rituaalinen leikki ”taistelu Steberestä”, jossa juhlassa uhratun pukin pallit ym. ovat kylän tyttöjen käytössä poikien kiusaamisessa. Neidot ja nuorukaiset taistelevat näistä juhlakaluista. Toisin paikoin ”stebere” on korvattu esim. porkkanalla, kahdella omenalla ja nipulla olkia, eli vegaani-versiolla. Tätä porkkana-installaatiota pidetään yhä esillä mm. hääjulissa luomassa tunnelmaa.

Lättiläisten muinainen uskonto oli siis läheisesti sidoksissa heidän jokapäiväiseen elämäänsä, ja palveli sen tarkoituksia. Alkuperäis-uskontojen eräs ominaisuus onkin arkipäiväisyys. Ei ollut erikseen uskontoa ja elämää, ja ihmiset noudattivat molemmissa yhteyksissä samaa arvomaailmaa, toisin kuin nykypäivän vieraantuneet tapa-kristityt, jotka mesoavat miten kuten, ja ovat sitten kirkossa niin hurskaita niin hurskaita. Vanha pakanallinen elämäntapa oli aitoa.

Esimerkeissä korostuu myös alkuperäisen pakanallisuuden yhteisöllinen luonne. Pienin toimiva yksikkö oli koko kyläyhteisö. Rituaalien ja uskomusten sosiaalinen funktio oli yhteisön paikallisen ja kansallisen identiteetin vahvistaminen, ja sosiaalisten siteiden lujittaminen. Urbaani ”uus-pakanuus” on kokonaan toisessa tilanteessa.

Seuraavassa Latvian jumalia:

Jumaluus TehtävätKommentteja
DievsJumalaTaivasAlkuperältään indoeurooppalainen
Laima, Mara, MarsaJumalatar, kohtalo,
Dievsin puoliso
Kontrolloi kosmista elämän voimaa, synnytysten suojelija, maidon ja karjan äiti ”Govu Laima”Nimi liittyy eurooppalaiseen jumalatar-jatkumoon: Mari (bask.), More,
…Maria.
”Vanhan Euroopan” Jumalatar
SauleAurinko, feminiini
MenessKuu, maskuliiniAuringon tyttären isä
Saules MeitaAuringon tytärYhtyy Dievsin poikaan/poikiinSuorittaa Tuonelan matkan, eli kuolee ja ylösnousee.
Dieva Deli,
Jumis & Janis
dioskurit, jumalkaksosetHedelmällisyys: Jumis -maanviljely, Jani -muut.Suomessa Väinämöinen ja Ilmarinen, eri tehtävät?
PerkonsukkosenjumalaAntaa pelloille sateetSuomessa Ukko-Ilmarinen
Debesu Kalejsseppä-jumalaSuomessa Ilmarinen,
Kalej=Kaleva
Zemes MateMaa-Äiti, ”Terra Mater”
”Maan-Emonen”
Itse elämä, hedelmällisyys. Liettuan Zemyna, Kreikan Themis, Demeter, Gaia, Traakian Semele,
LaumaKeiju, fairieSeksuaalisesti hyökkäävä naisellisuus, myös linnun hahmossa. Yhteys Ragana-jumalattareen.Baskin ”Laminak”, Venäjän ”Rusalka”, Puolan ”Boginki”, Kreikan ”Lamias”
MedeinaMetsien jumalatarPyhä eläin jänis.Rooman ”Diana”, Kreikan ”Artemis”



Latvia ja Liettua ovat säilyttäneet merkittävän paljon vanhaa tietämystä, joka lähentää meitä eurooppalaiseen esi-kristilliseen maailmaan:

”Baltian alue, käsittäen Liettuan, Latvian, Suomen ja Viron, tuo ehkä esille laajimman aineiston ”Vanhan Euroopan” uskomuksista ja traditioista. Täällä pakanallisesta uskonnosta on suullista perinnettä 20. vuosisadalta, -ei ainoastaan tuhansien vuosien takaisissa saagoissa. Baltit olivat Euroopan viimeisiä pakanoita. Kristillisyys tuli Liettuaan 14. vuosisadan lopulla, toisin kuin Irlantiin missä kristillistyttiin jo viidennellä vuosisadalla. Liettuan maaseudulla tiedetään olleen pakanoita vielä kaksi- kolme vuosisataa senkin jälkeen. Kristillinen uskomusten kerros on siis Baltiassa hyvin ohut”
Marija Gimbutas, ”The Living Goddess”, s.197

”Liettualaiset ja latvialaiset lähteet eivät erittele kristinuskoa edeltäneitä jumalia kahteen ryhmään, kuten Vaanerit ja Aasat Skandinaaviassa. Pikemminkin Vanhan Euroopan matristiset ja indoeurooppalaiset patristiset jumaluudet ovat olleet samaa kokonaisuutta vuosituhansia, hiukan sekoittunen. Balttilainen Dievas, indoeurooppalainen loistavan taivaan jumala, ukkosjumala Perkunas, ja Velinas tai Vels, kuoleman ja maanalaisen jumala, eivät voineet muuttaa vanhoja eurooppalaisia jumalattaria rakastajattarikseen, vaimoikseen ja tyttärikseen.

Laima, elämän antaja ja kohtalo, ei esiinny Dievasin vaimona, vaan samanarvoisena kumppanina, jotka molemmat osallistuvat viljelysten siunaamiseen keskikesän päiväntasauksena. Maa-äiti Zemyna on vahva peltojen ja ihmisten hedelmällisyyden jumalatar. Indoeurooppalaisiin assimiloitumisen jälkeen kansanperinne on yhdistänyt hänen hedelmöitymisensä ukkosjumala Perkunakseen, kevään ensimmäisten sateiden ja salamointien kautta tapahtuvaksi. Tämä on Zemynan mytologiassa selvästi patriarkaalinen piirre. Ragana, nyt noita, oli alunperin kuoleman ja jälleensyntymän jumalatar. Hänen magiikkansa ja shamanisminsa leimaa indoeurooppalaista Velinasia, kuten Freya Odinia.

Indoeurooppalaisperäiset jumaluudet assosioituvat hevosiin, karjaan, aseisiin ja fyysiseen voimaan. Vanhan Euroopan jumalattaret ottavat luovan energiansa vedestä, maasta, kuusta, kivistä ja kasveista. Heidän klaanejaan johtavat kuningattaret. Joillakin jumalattarilla on miespuolinen kumppani, usein veli. Sosiaaliset suhteet ovat siis tyypillisen matrilineaariset. Heidän olemuksensa on kaksi- tai kolmijakoinen, kuten neoliittisena aikana. Sama jumalatar voi esiintyä sekä nuorena että vanhana, äitinä tai tyttärenä, tai sisaruksina. Hän voi olla elämän antaja tai tuhoaja. Kolmois-jumalatar näyttäytyy kolmena kohtalottarena tai kolmena valkoisena naisena.”

Marija Gimbutas, ”The Living Goddess”, s.199

Balttilaiselle uskonnolle oli siis tyypillistä eurooppalaisten ja indoeurooppalaisten elementtien skandinaavis-germaanista mytologiaa riidattomampi yhteensulautuminen. Ukkosenjumala on täälläkin (sateen muodossa) peltojen hedelmöittäjä, ja kumppaninsa on itse Maa-Äiti, kuten näyttää Suomessakin olleen. Kesäpäivänseisauksen myyttinen pari on luontevasti Auringon tytär ja kumppaninaan vuorottelee Janis ja Jumis, joiden vastuualueet poikkeavat toisistaan. Vanhempaa ja uudempaa myyttikerrostumaa?

Zemes Mate, Liettuan Zemyna, on itse Äiti-Maa. Zeme (baltt.), zemlja (slaav.), tarkoittaa maata, ja maa on jumalattaren nimenä myös lännempänä: Eostre (keltt.), Bertha, Hertha (germ.), Iord (Ruotsi)ovat miltei identtisiä maata tarkoittavien sanojen, earth (engl.) ja jord (ruots.) kanssa. Jatkumo ei kuitenkaan ole indoeurooppalainen, vaan mitä ilmeisemmin Euroopassa alkuperäisempää kantaa.

Kantabalttilainen ”zeme” näyttää myös olevan Suomi- saame- Häme- -sanueen taustalla. Kalevi Wiikin mukaan länsi-Suomeen vasarakirves-kulttuurina muuttaaneet kantabaltit käyttivät tätä sanaa alueesta, jolla asuivat. Sitten sana lainautui kampakeraamikkojen myöhäis-kantasuomeen, ja kanta-saameen tietyssä järjestyksessä jättäen kunnekin ääntämysssääntöjen mukaisen muodon. Wiikin näkemys vaikuttaa hyvin perustellulta, mutta prosessia voisi tarkastella siltäkin kantilta, että lainautunut sana on tarkoittanut Jumalatarta. Tällöin erinäisten historioitsijoiden Suomeen ja lähialueille sijoittamat ”Terra Feminarumit”, ja Tacituksen tietämä ”jumalten äitiä” kunnioittava Itämeren itäpuolinen kansa, putoaisivat lokeroihinsa.

Maata, maaperää ja alueellista kokonaisuutta, tarkoittava ”zeme” on sama sana kuin balttien Maaäiti Zemes. ’Suomi’ on tänään alueellisen ja valtiollisen kokonaisuuden erismini, ja siis lähtöisin muinaisbaltin maata tarkoittavasta zeme-sanueesta, joka on aikojen kuluessa saanut uusia ulottuvaisuuksia, -mm. balttien tärkeimmän jumalattaren nimenä. Yhä puhumme ”Suomi-neidosta”. Tiedämmekö enemmän kuin tiedostamme?


Kaaviosta huomaa, että esm. Väinämöinen ja Ilmarinen ovat sovittautuneet myös #jumalakaksosten l dioskurien rooliin. Tätä ei missään tapauksessa pidä nähdä yksiulotteisesti ”korkeakulttuurien” vaikutuksena periferiaan, vaan hyvin vanhan mytologeemin ilmauksena myöhäisemmissä ympäristöissä. Mm. antiikin kreikkalaiset näkivät Herodotoksen mukaan auringonjumalansa Apollon hyvin pohjois-syntyisenä. Apollo asui osan vuotta Hyperboreassa, missä hän oli syntynyt ja missä äitinsä yhä asui hyperborealaisten palvomana.

Hyperboreassa, keskiyön auringon alla, sijaitsi Apollon temppeleistä pyhin ja maineikkain, ajateltiin antiikin maailmassa. Nykyaikainen tutkija Mihaily Hoppal toteaakin: ”Hantien auringonjumassa Mir Susne Xumissa näyttäytyy auringon jumaluuden arkaaisin ilmaus.

Tällä Hoppal tarkoittaa, että sukukansamme hantien jumala edustaa vanhempaa ja alkuperäisempää hahmoa, kuin esm. mainitsemamme Apollo, mutta on sama hahmo. Kreikka ja Ob-joen suomalaisugrilaiset: Kumpikaan ei oppinut toisiltaan, vaan jakoivat yhteisen perinnön. Kuten me balttilaisten kanssa itäisen Pohjois-Euroopan keskikesän juhlan, juhannuksen.

Juhlimmeko me Apolloa, kuten ”historiankirjoituksen isän” Herodotos Halikarnassolaisen aikalaiset olivat hyperborealaisista kertoneet? Kyllä, me poltamme tulia juhannuksena.

Jumalkaksoset Janis ja Jumis jakoivat maskuliinisen hedelmällisyysjumalan tehtävän: Toinen huolehti viljelyksistä, toinen vapaasta luonnosta missä sato korjattiin kalastamalla ja metsästämällä. On viitteitä, että meillä suomalaisilla on ollut samantapainen työnjako naisellisilla hedelmällisyyden haltijoilla: Mansikki valvoi peltoja ja puutarhoja, Mustikki metsän ja luonnon satoa. Nämä nimet toki kiellettiin kirkollisten toimesta, mutta kansa talletti ne toisella tavalla. Nimiin liittyy yhä naisellisen runsasmuotoisuuden mielikuva.

Takaisin juhannukseen ja Baltiaan: Saules Meitan ja Janiksen tai Jumiksen yhtymisen, Hieros Gamoksen, kunniaksi vietettiin ”Jaani-yötä”, joka lienee Juhannuksen alkuperäisin muoto. Ajankohta on siis keskikesän kesäpäivän seisaus. Lättiläisillä naineet (varatut) naiset ja tytöt erottautuivat mm. sillä että vain tytöt käyttivät seppelettä. Jaanina tätä eroa ei tehty.

”Sudrabina gaili dzied”

Hopeinen kukko laulaa kultaisen joen rannalla,
-ligo, ligo!
Antakaa Dievsin poikien nousta ylös ja katsoa Auringon tytärtä;
Auringon tytär tekee seppeltä itselleen tammipuun alla.
Kummun takana on järvi, järven takana tammipuu;
Dievsin poika ripustaa vyönsä sinne,
Auringon tytär -seppeleensä.
Auringon tytär uitti ratsujaan meressä;
Dievsin poika pitelee suitsia seisten rannalla.
Dievsin pojat ja Auringon tytär leikkivät leikkejään;
Leikkivät käsi kädessä.

Vanhin tunnettu ”ligotne”. Julkaistu A.W.Huppelin ”Topografische Nachrichten von Lief- und Eshtland” Riga 1777.

”Janu diena sveta diena”

Jaani-päivä on kaikista päivistä pyhin: – ligo!
Dievsin poika tervehtii Auringon tytärtä tänän päivänä, -ligo!
Nuoret pojat tanssivat nuorten tyttöjen kanssa Jaani-yönä, – ligo!
– Ligo ligo, rallalla; ligo ligo rallalla!
Janis istuu mäellä kimppu yrttejä selässään:
Voi, tytöt, pukeutukaamme valkoiseen ja menkäämme kiusoittelemaan Janista!
He näyttävät minulle yrttejä, en tunne yhtään;
Yksi varsi, kolme oksaa ja yhdeksän kukkaa.
Jaani-yönä en voinut erottaa, kuka oli vaimo, kuka tyttö;
Koska kaikilla heillä oli helmiseppeleet hiuksillaan.
Kylän ympärillä on tammipuita;
Jaani-yönä kadotin seppeleeni.
koskaan en saa takaisin Jaanina menettämääni;
Menetin neitsyyteni, menetin helmiseppeleeni.
Jaani-päivä on kaikista päivistä pyhin;
Aurinko keinuu, mehiläinen keinuu, kaikki maailmassa keinuu;
Jaani-juhlat saavat kaiken keinumaan.

Ligotne, Sauka.

Otsikossa esitettyyn kysymykseen voimme jo vastata: Juhannus-Jaani-Kupala -traditio on yhtä alkuperäinen Suomessa kuin Baltiassa tai Venäjällä. Viimeistään maanviljelyn yleistyessä, -Suomessa 5500 eKr.- aurinkokalenterin neljän vuotuisjuhlan, kevät- ja syyspäivän tasausten ja talvi- ja kesäpäivän seisausten, merkitys uskonnossa ja arkielämässä korostui. Ihmiset alkoivat tarkkailla auringon nousuja ja laskuja, ja pitivät niiden avulla kalenteria. Maanviljelijöille tämä oli elintärkeää kylvöjen ajoittamiseksi niin että sato ehtii kypsymään. Yhteiset juhlat ja uskonnolliset menot sovittuivat tuon mukaan. Niinpä suomalaisilla on yhä keskikesänjuhla miltei vanhalla paikallaan.



2 thoughts on “Onko Suomen juhannus balttilaista alkuperää?

  • 23.6.2017 at 08:05
    Permalink

    Vaelluksellamme tänne Pohjolaan olemme edelleen balttien vierellä n. 300 vuotta. Meillä on maanviljelystä, metsästystä ja kalastusta koskevia sanoja 200-300 yhteisiä. Esim. laiva, kirves, purje …
    Suomen heimoja on ympäri Venäjänmaan, joten olemme todella laajalle levinneitä..

    Reply
  • 23.6.2017 at 08:08
    Permalink

    Tarkoitan meidän eläneen balttien vierelellä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.