Sininen tulevaisuus tulosti kannattajakorttejaan eduskunnassa – Hallintojohtaja paheksuu

Perussuomalaisista loikanneiden kansanedustajien perustaman Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän edustajat kertoivat maanantaina perustaneensa Sininen tulevaisuus -nimisen yhdistyksen, josta on tarkoitus muodostaa uusi puolue.

Jotta yhdistys voidaan merkitä puoluerekisteriin, sen on saatava kerättyä ainakin 5 000 kannattajakorttia.

Uuden vaihtoehdon kansanedustajat ovat kertoneet sosiaalisessa mediassa kantavansa mukanaan kannattajakortteja, joita ryhmän kannattajat voivat pyytää itselleen täytettäväksi.

Yleensä puolueet hoitavat jäsenhankintansa puoluetoimiston kautta, mutta Sinisen tulevaisuuden aktiivit ovat ottaneet tukikohdakseen eduskunnan. Silminnäkijät raportoivat nähneensä eduskunnan kopiokoneiden luona paksuja pinoja tulostettuja Sinisen tulevaisuuden kannattajakortteja.

Tällainen toiminta ei ole eduskunnan sääntöjen mukaista.

– Eduskunnan kustannuksella pitäisi tehdä vain eduskunnan töitä, eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio paaluttaa.

Rauhion mukaan jo vaalirahoituslaki estää eduskuntaa tarjoamasta vaalityöapua kansanedustajille ja puolueille.

Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi valitty kansanedustaja Simon Elo pahoittelee asiaa.

– En ole asiasta tietoinen, joten en osaa kommentoida tarkemmin. Mutta pahoittelen jos näin on tapahtunut, Elo kertoo.

– Jollakin on ollut liipaisinsormi herkällä. Mutta se ei tule toistumaan.

Elo kertoo, että eduskuntaryhmässä puhuttiin juuri torstaina kannattajakorttiasiasta.

– Muistutettiin, että ne pitäisi tulostaa ns. omin voimin. Itse olen tulostanut kotona parisataa kannattajakorttia, joita yksi henkilö sitten jakaa.

Elo ei osaa arvioida, kuinka monta kannattajakorttia perustettava puolue on tähän mennessä saanut.

– Juhannuksen jälkeen, kun posti alkaa taas kulkea, niin sitten niitä alkaa tulla.

Ryhmäjohtaja ennustaa uuden puolueen olevan pystyssä elokuussa, minkä jälkeen täytyy pitää puoluekokous ja hankkia oma puoluetoimisto.

Jussi Halla-ahon johtama perussuomalaiset on kertonut luopuvansa nykyisistä hulppeista puoluetoimistotiloistaan Helsingin ydinkeskustassa. Nämä tilat omistaa säätiö, jonka johto tukee perusteilla olevaa Sininen tulevaisuus -puoluetta.

– Tuskin mekään niin isoa tilaa tarvitsemme, Simon Elo kommentoi.

Asiasta uutisoi Iltalehti.

4 thoughts on “Sininen tulevaisuus tulosti kannattajakorttejaan eduskunnassa – Hallintojohtaja paheksuu

  • 22.6.2017 at 18:33
    Permalink

    Voi, voi uuvatteja. Teitä tuskin kukaan äänestää. Niin läpinäkyvää kusetusta koko sininen tulevaisuus. Teette poliittisen itsemurhan.

    Reply
  • 22.6.2017 at 18:39
    Permalink

    ja heti pantiin eduskunta maksamaan kopiopaperit, musteet,

    Reply
  • 23.6.2017 at 10:21
    Permalink

    Toivottavasti eivät saa 5000 täyteen.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.