Hurja takaa-ajo video, poliisi suihkuttaa pippurikaasut takaa ajettavan silmille

”Virittäjä” nimimerkillä itä-Suomesta on ladannut youtubeen videon missä näkyy viritetyn mopon kaahaamista. Poliisi yrittää videon puolenvälin kohdalla pysäyttää mopoilijaa ensin pillein ja valoin, sitten pippurisuihkeella ja lopuksi kiilaamalla eteen.

Poliisimaija ei pysy millään viritetyn vehkeen perässä ja mopoilija pääsee puikkelehtimaan karkuun pitkin kerrostalon pihoja ja pikkuteitä. Nopeutta paikkapaikoin videon mukaan on todella paljon. Sivullisia mopoilijan tielle ei kuvatussa videossa onneksi eksy. Video loppuu siihen kun mopoilija ajaa metsään ja piilottaa mopon kuusen suojiin.

Asiasta kertoo myös jokamies julkaisu, jonka tietojen mukaan ”virittäjän” mopo ja itse virittäjä olisi jäänyt poliisille kiinni myöhemmin.

Kuten yleensä, video jakaa sosiaalisessa mediassa mielipiteet kahtia. Toiset sanovat poliisin sumutteenkäytön olevan kohtuutonta, toiset toivovat, että mopoilija olisi saatu pysäytettyä. Osa on huolissaan sivullisista ja toiset mopoilijasta. Äänestä jutun lopussa ja keskustele kumpi teki väärin?

Alla hurja video takaa-ajosta, video on ladattu youtubeen 13.6.2017:

Uutisen kommentointiin TÄÄLTÄ

18 thoughts on “Hurja takaa-ajo video, poliisi suihkuttaa pippurikaasut takaa ajettavan silmille

  • 23.6.2017 at 17:45
    Permalink

    Tällaiset kaaharit jotka ajavat pihojenkin poikki olisi saanut kopata maijalla heti. On se kumma kun poliisi ei muka saa käyttää piikkimattoa kaksipyöräien pysäyttämiseen. Se pysähtyy piikkimatolla kaksipyöräinenkin siinä missä nelipyöräinen.

    Nämä aivopierujen konkreettiset tulokset tekevät aina ensimmäiseksi sen virheen että ottavat äänenvaimentimen pois. Luulevat että kova ääni tarkoittaa paljon tehoa tai suurta nopeutta. Sitten nämä urpot vielä luulevat että kadulla ajaminen on ”cool”. Sitten kun mennään radalle niin paskat on housuissa ja kalenterilla saa ottaa kierrosaikaa.

    Tyhmät luulee olevansa voittamattomia. Fiksut tietävät etteivät ole. Ei muuta kuin autokorttia siirretään 2v eteenpäin ja kunnon sakot.

    Reply
    • 23.6.2017 at 18:54
      Permalink

      No, joo. Suhtautumiseni on happaman välinpitämätön niin kauan kun tässä maassa on yksikin jihadisti vapaana toimintaan. Poliisi matu invaasion alku metreillä jahtasi rasistisia mopo poikia, jotka erehtyivät Itä-Suomessa ajamaan Vokin ohi menevällä tiellä. Tinanapit olivat kauhuissaan, koska suomalaisten rasistien hyökkäykset olivat silloin aivan sitä ”pahinta” laatua. Siis lähinnä suvakkien märissä unissa.

      Reply
      • 24.6.2017 at 00:27
        Permalink

        Kunhan ajaisivatkin vaan siellä vokkien läheisyydessä.

        Reply
    • 24.6.2017 at 03:02
      Permalink

      Saattaa olla vähä muutakin tässä vehkeessä ku äänenvaimennin pois otettu, nämä aivopierut kuten sinä pätevät netissä kun eivät edes itse vehkeistä mitään tiedä. ei oo tainnu vanhemmat mopolla antanu sun ajella 😉

      Reply
    • 24.6.2017 at 03:05
      Permalink

      vitun homo mee kotiis pentu opettele ajamaan homo lautamies pentu neekeri oot niin retard!

      Reply
    • 24.6.2017 at 03:12
      Permalink

      Olet ihan homo jätkä älyätkö vittun autisti, i love sara

      Reply
      • 24.6.2017 at 03:13
        Permalink

        PS. Mulla on pieni muna

        Reply
        • 24.6.2017 at 03:14
          Permalink

          Ps. Ps. ANIME GIRLS FOR LIFE , revitän sara passassen pimppiä

          Reply
          • 24.6.2017 at 03:16
            Permalink

            PS.PS.PS VERILLE ASTI

  • 24.6.2017 at 03:05
    Permalink

    onneksi oma moponi kulkee 140kmh niin ei tarvitse pelätä näitä poliisin poikia eivät todellakaan pääse edes rinnalle ja tottakai ajan ilman änkkäriä koska mitä kovempi ääni sen tehokkaamalta mun mopedi kuulostaa. kyllä mummot katsoo kieroon ja lapset juokseee piiloon kun vedän ohitte kaasukapula nurin.

    Reply
  • 24.6.2017 at 03:16
    Permalink

    Imen isäni kullia

    Reply
  • 24.6.2017 at 11:04
    Permalink

    Onhan nuo poliisit toimet vähän liioiteltuja, ei sitä mopopoikaa tarvitse tappaa tai vammauttaa. Pitäisi suhteuttaa aiheutettuun vaaraan tuo tilanne. Eniten vahinkoa nuo viritetyillä vehkeillä ajavat yleensä itselleen tekevät kuin toisille.
    Olisivatpa poliisit yhtä innolla touhuamassa muiden rikosten parissa.

    Reply
  • 24.6.2017 at 15:48
    Permalink

    Kannatan sananvapautta asiaa puhuttaessa mutta en hyväksy päättömiä rivouksia varsinkaan ilman todellista asiasisältöä.

    Reply
  • 24.6.2017 at 20:29
    Permalink

    Ylimitoitettua tuo oli poliisilta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.