Timo Soini: Ei pidä olla lapsellinen

Timo Soini on eilen kirjoittanut blogikirjoituksessaan, kun ei vienyt puoluetta jytkyvaalien jälkeen hallitukseen, huudettiin vastuunpakoilemisesta. 

Soinin blogikirjoitus alla:

Jytkyvaalien jälkeen sain lunta tupaan, kun en vienyt puoluetta hallitukseen. Huudettiin vastuunpakoilusta.

Pärjäsimme hyvin vuoden 2015 vaaleissa. Menimme hallitukseen. Otimme vastuuta. Tämä hallitus on onnistunut saamaan Suomen kasvuun ja työttömyyden vähenemään.

Nyt kenokaulat huutaa, että lupaukset on petetty. Kuinka lapsellista. Kun ottaa vastuuta ja tekee sekä saa aikaan, on sanansa syöjä.

Kun emme ottaneet vastuuta, se oli väärin. Kun otimme vastuuta. Se oli väärin.

Punaiset ja Vihreät eivät kestäneet viime hallituksessa täyttä aikaa, aikaansannoksetkin olivat sitä ja tätä.

Oppostiossa Vasemmistoliitto ja Vihreät eivät ole saaneet yhtään asiaa läpi ja ylitystä laulaa herrat maan.

Konservatiiviäijä ei voi tehdä mitään oikein ja punavihreä ei tee mitään väärin. Siinä on tasapaino.

Kaksoisstandardi rehottaa.

On suorastaan suloista katsoa maamme valtamedian väheksyvän Suomen Sisua Perussuomalaisten puoluekokouksessa sen jälkeen kun he ovat vuosia todistelleet järjestön äärioikeistolaisuutta. Huutaneet äänensä käheäksi fasismista. Nyt se on okei?

Johonkin ovat unohtuneet uuden puoluejohdon rasismituomiot. Ne, joihin minulta vaadittiin kommentteja vuosi toisen perään. Nyt ne eivät ole kenellekään ongelma?

No, ei pidä olla lapsellinen.

Entiset ja nykyiset Perussuomalaiset ovat avioliiton ulkopuolisten suhteidensa kanssa luupissa. Ei ne minua kiinnosta kuin siinä mielessä, että tapahtuuko tällaista aisan yli hyppimistä myös muissa aatesuunnissa? Miksi siitä ei kirjoiteta?

Kaksoisstandardi.

Politiikka on mielenkiintoista. Karavaani kulkee ja kojootit ulvoo.

On hölmöä väittää, ettei Perussuomalaisten  puoluekokouksessa tapahtunut vallankaappausta/keikausta.  Neljä nuivaa puheenjohtajaa oli monille liikaa. Puoluevaltuuston valtausyritys Suomen Sisun toimesta oli se viimeinen niitti.

Sillä oli seurauksensa.

Sitä saa mitä tilaa.

Timo Soini

Uutisen kommentointi TÄÄLLÄ

 

10 thoughts on “Timo Soini: Ei pidä olla lapsellinen

  • 24.6.2017 at 17:32
    Permalink

    Kuka luottaa sika-soinin selityksiin?

    Reply
  • 24.6.2017 at 17:38
    Permalink

    Tämä mies petti kaikki lupaukset. Duunareilta, eläkeläisiltä, opiskelioilta ja kaikilta köyhiltä on leikattu. kehtaakin väittää, että talous on mennyt parempaan. Rajat ovat auki. Kun tulee seuraava terrori-isku, Eliitti-päättäjien vika. Liittovaltio kehitteillä. Missä Soini, siellä ongelma.

    Reply
  • 24.6.2017 at 18:08
    Permalink

    Kansan mielipide ei ole mihinkään muuttunut , Suomenkansan populistinen suunta jatkaa matkaansa vaikka sitä on petetty, hillotolppa on maksanut monien vuosien työn ja vieläkään primitiivisen kansainvaelluksen ongelmaa ei ole ratkaistu, alikehittyneitten ja köyhien maitten väkiluku jatkaa voimakasta kasvuaan, sionistien vallanhimo ei ota lakatakseen se yhdistyy nyt islamilaiseen maailmankuvaan saavuttaakseen päämääränsä, vain ns, ”terrorismin vastainensota”, käy tyhjäkäyntiä , että kansalaiset eivät huomaisi kehitystä joka tapahtuu poliittisten seinien sisällä katseilta salattuna . Suomen velkataakka jatkaa kasvamistaan sovitulla tavalla, kansantalouden ”nousu” perustuu velkarahalla elvytykseen jossa elvytetään yrityksiä vaikka kansa kaipaisi sitä elvytystä, – ei lisää velkaa , ei lisää asuntovelkaa, Timo Soini on luonut ongelman ei ole sitä poistanut vaikka kansa antoi siihen valtakirjan ,- nyt Timo on myynyt persettään ja istuu kuin tatti pallillaan.

    Reply
  • 24.6.2017 at 19:17
    Permalink

    ”Vallankaappaus” -> Todettu valheeksi
    ”Arvoerot” -> Todettu valheeksi
    ”Natsitervehdykset puoluekokouksessa” -> Todettu valheeksi
    ”Halla-ahon salainen ministerilista” -> Todettu valheeksi
    ”Persut ajoi itsensä ulos” -> Todettu valheeksi
    ”Ikuinen oppositiopuolue” -> Todettu valheeksi
    ”Oppositiosta ei voi vaikuttaa” -> Todettu valheeksi

    Vieläkö joku uskoo näitä juttuja?

    Reply
  • 24.6.2017 at 19:36
    Permalink

    No älä ole… kun ryhmäsi viime aikaisia juttuja lehdistä lukee niin luulisi ryhmäsi olevan täynnä tuttipullo ikäisiä.

    Silloin kun ihminen ei kunnioita demokraattisilla vaaleilla valittuja henkilöitä voinee varmaan todeta että Suomi voi olla hieman väärä paikka asua.

    Loikkareiden isänmaaksi voisi sopia Pohjois-Korea tai Iran siellä ei ole pelkoa että kansa pääsisin omantuntonsa perusteella vaihtamaan ei toivotut päättäjät pois.

    Reply
  • 24.6.2017 at 19:48
    Permalink

    Talouskasvu tuskin on Kikyn ansiota vaan selitys löytyy muualta. Luin vasta, että osittain talouden kasvu johtuu kansalaisten kovasta velanotosta. Työttömyyttä ei olla saatu laskemaan. Ainoastaan tempputyöllistämällä tai höpökursseille ohjaamalla ollaan saatu hieman siivottua työttömyystilastoja.

    Miksi Soinille muuten Matias Turkkila kelpasi Persu-lehden päätoimittajaksi, joka on ollut Suomen Sisun hallituksessa ja perustamassa Hommafoorumia? Lisäksi Halla-ahon saama tuomio oli ainoastaan pienet sakot, jotka tulivat vasta korkeimmassa oikeudessa ja oli Mika Illmanin henkilökohtainen kostoretki ja poliittinen tuomio. Se niistä kaksoisstandardeista.

    Reply
  • 24.6.2017 at 20:11
    Permalink

    Soini oli oikeassa. Jytkyvaalien jälkeen hän teki virheen kun ei vienyt puoluettaan hallitukseen. Silloin Timo halusi eduskunnan puhemieheksi tai ulkoministeriksi ja kun kumpaakaan virkaa ei annettu sammoiden päästelijälle, Timo henkilökohtaisesta harmituksesta halusi oppositioon. Silloin hallituksesta käsin olisi voinut laittaa Jutan käsiraudoilla sängynpäätyyn, Hyrkill antaa piiskaa niin ettei hän istu vuoteen ja Merjallekkin tarjota jokapuolelle pyllistlystä kunnon läksytyksen. Suomen asiat eivät olisi näin jos sionisti-soini olisi toteuttanut äänestäjien tahota.

    Nyt kun sitten sionisti-soini uhrasi kaiken seteli-selkärankansa vuoksi ja oman edun tavoittelun maksimoimiseksi, kusten ja sylkien äänestäjiä silmään/vasten kasvona, se koittaa pelastaaa mitä vieläpelastettavissa on. Totuus on kuitenkin se että jo vuonna 2007 sionisti-soinin agenda oli hyvin selvää. Kaikki eivät vain nähneet sitä.

    ”Sininen puolue” viitaa juutalaiseen väriin, taivaan siniseen. Ja kun katsotaan ketä Timo kumartaa ja kenen rukousaamialaislla on ollut, niin on ymmärrettävää että hän on katolisessa seurakunnassa. Ovathan ne maailman ahnein seurakunta.

    Kun ministerinsalkku Timolle kilahtaa niin miljoonat kotiin vilahtaa. Sionisti-soini on valanut kultavasikoita ja niitä se palvoo.

    Reply
  • 24.6.2017 at 20:26
    Permalink

    Kehtaa kyrvänsyylä vielä paskaa jauhaa!!Häpeä saatana!!!

    Reply
  • 24.6.2017 at 20:53
    Permalink

    Soinilla ei ole ollut hallituksessa mitään kynnyskysymyksiä. Otti vaan kunnian päälle, kun ”väärä” mies valittiin. Soinikin lyö oikein olan takaa fasistimiekalla ja aivan turhaan. Oikein, että lähtivät, on vaan vääriä syytöksiä. Islamin arviointi ei ole fasismia, eikä suomessa ole rasismia sanan varsinaisessa merkityksessä. Soini unohti kansan, olisi sanonut jotain järkevää, narsisti, nöyryyttä Soini, nyt olet puolueestasi ulkona ja roikut pelkkien valeiden varassa sinisessä tulevaisuudessasi.

    Reply
  • 24.6.2017 at 21:14
    Permalink

    Ensinnäkin Timo laskukauden jälkeen tulee aina nousukausi ja globaali talous nousee, vaikka pienen maan hallitus ei tekisi mitään. Siitäkös te tykkäätte aina ottaa kunnian itsellenne. Toisekseen sinun vähättelevä kielenkäyttösi äänestäjiä kohtaan (typeriä slouganeita unohtamatta) on mitä halveksittavampaa käytöstä ihmisiä kohtaan, joita ilman sinulla ei oli paikkaa eikä asemaa. Tulet vielä kohtaamaan sen kuuluisan ”mandaatin” voiman millä paukuttelit henkseleitäsi viime vuonna. Häpeä! Niin kuin itse sanoit, niin sitä saa mitä tilaa! Petit kaikki eikä uusi räätäli enää auta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.