Pääministeri Sipilä keskusteli Kiinan presidentti Xin kanssa Pekingissä

Pääministeri Juha Sipilä on tavannut Kiinan presidentti Xi Jinpingin Pekingissä maanantaina 26. kesäkuuta. Pääministeri Sipilä ja presidentti Xi keskustelivat Suomen ja Kiinan kahdenvälisistä suhteista sekä ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä.

Pääministeri Sipilän ja presidentti Xin keskusteluissa olivat keskeisesti esillä presidentti Xin huhtikuinen Suomen-vierailu ja sen aikana annettu kumppanuusjulistus. Niiden pohjalta rakennetaan nyt konkreettisia hankkeita, joihin suomalaisyritykset ovat valmiita lähtemään mukaan.

”Suomi on hyvin tyytyväinen siitä, että yksi sovituista pilottialueista on puhtaat ja älykkäät kaupunkiratkaisut. Tämän lisäksi puhuimme yhteistyömahdollisuuksista muun muassa energiasektorilla, cleantech-ratkaisuissa ja koulutuksessa”, pääministeri Sipilä sanoo.

”Keskustelimme presidentti Xin kanssa myös mahdollisuuksista, joita Suomen ja Kiinan välinen talviurheilun teemavuosi 2019 tarjoaa suomalaisyrityksille”, pääministeri Sipilä kertoo.

Pääministeri Sipilän mukana Kiinassa on korkeatasoinen liikemiesvaltuuskunta, jossa on edustajia 47 suomalaisyrityksestä ja – organisaatiosta. Vierailun aikana allekirjoitetaan lukuisia Kiinan ja Suomen välisiä yhteistyösopimuksia.

”Nostin keskusteluissa presidentti Xin kanssa esille lisäksi Kiinan suuren merkityksen vapaan kansainvälisen kaupan sekä Pariisin ilmastosopimuksen puolestapuhujana”, pääministeri Sipilä kertoo. Lisäksi totesimme EU:n ja Kiinan kehittyvän nyt hyvään suuntaan.

Pääministeri Sipilä tapasi 26. kesäkuuta myös Kiinan kehityspankin puheenjohtaja Hu Huaibangin sekä Pekingin virkaatekevän kaupunginjohtaja Chen Jiningin. Tapaaminen pääministeri Li Keqiangin kanssa on 27. kesäkuuta.

Lähde: Valtioneuvosto