Project Veritas: CNN:n valeuutiset, salavideo paljastaa tahallisuuden (video)

CNN joutui äskettäin myöntämään levittäneensä perätöntä uutista, ja irtisanomaan kolme asiaan sekaantunutta toimittajaa. Project Veritaksen haltuunsa saama salainen videonauha paljastaa, että perättömien uutisten levittämisellä on toimitusjohtajan suostumus.



Nauhalla CNN:n tuottaja John Bonfield kertoo, että uutisointia Trumpin lähipiirin Venäjä-kontakteista jatketaan ilman faktojen tarkistusta, ja toimitusjohtaja Jeff Zuckerin päätöksellä.

Trump on toistuvasti väittänyt median kohtelevan häntä epäreilusti ja valheellisesti, koska media on julkaissut kriittisiä juttuja hänen toimistaan. Trumpin hallinto sai vettä myllyyn, kun uutiskanava CNN joutui poistamaan juttunsa, jossa oli käytetty vain yhtä nimetöntä lähdettä.

Kyseisessä jutussa kerrottiin Trumpin lähipiiriin kuuluvan Anthony Scaramuccin yhteyksistä venäläiseen investointirahastoon. Juttu käynnisti CNN:llä sisäisen tarkistusprosessin, jonka seurauksena todettiin, että juttu ei täyttänyt kanavan itselleen asettamia laatuvaatimuksia lähteiden käytöstä. Kolme CNN:n toimittajaa erosi tämän seurauksena. Kanava on korostanut, että jutun poistaminen ei välttämättä tarkoita sitä, että sen esittämä alkuperäinen väite olisi ollut väärä.  (Iltasanomat )

Asiasta uutisoi mm. Nya Tider 27.06.2017.

Iltasanomat 28.06.2017. Helsingin Sanomat 27.06.2017.