ISIS-Da’eshin lippu mellakoitsijoilla Sydneyssä (video)

Ns. islamilaisen kalifaatin pahaenteistä tunnusta esiteltiin länsimaisen kaupungin kaduilla jo v.2012, muslimimaahanmuuttajien protestoidessa erästä elokuvaa vastaan. Asia ei herättänyt silloin suurempaa huomiota, mutta sillä on merkitystä.



Huomiota herättää, kuinka reaaliajassa islamismin tuoreimmat keksinnöt ovat tyytymättömien maahanmuuttajanuorten tiedossa myös länsimaissa, -ja varsinkin niissä. Suomessa kiinnitettiin jo 2000-luvun alussa huomiota ammattioppilaitos Laurean maahanmuuttajataustaisten tietotekniikan opiskelijoiden henkilökohtaisten nettisivujen ja fb-profiilien islamistisiin sävyihin: Heiluvia miekkoja ja jihadistista kalligrafiaa. Verkosto siis on, ja tieto liikkuu.

Toinen merkittävä seikka on muslimitaustaisten nuorten herkkyys reagoida uhkaavasti ja myös väkivaltaisesti, jos länsimaiset ihmiset tekevät jotain, mistä heidän auktoriteettinsa eivät pidä: Pilakuvia, elokuvan, tai jotain Lähi-Idässä riehuvan sotimisen lopettamiseksi.

Euroopan parlamentin jäsen Jussi Halla-aho kommentoi taannoin kesällä 2006 sattunutta tilannetta, jossa Hizbollahin lippua heiluttavat jihad-sympatisoijat hyökkäsivät kristillisten mielenosoittajien kimppuun Helsingissä. Hizbollah on Iranin tukema libanonilainen aseistettu liike, joka osallistuu mm. Syyrian sotaan.

Onneksi paikalla on poliisi pitämässä lakia ja järjestystä yllä. Poliisi varmaankin ojentaa kananmunien, tomaattien ja pullojen heittelijöitä, koska nämä syyllistyvät roskaamiseen, vaaran aiheuttamiseen ja rauhallisen vastamielenosoituksen häirintään. Poliisi varmaankin ojentaa myös niitä, jotka huutavat ”kuolemaa Israelille”, koska vihanlietsonta ja väkivaltaan yllyttäminen on kiellettyä. Jaa mutta: poliisi käskeekin vastamielenosoittajien bussia poistumaan välittömästi, koska… koska… koska…

…koska yhteiskunnassa pelisäännöt määrää viime kädessä se, joka on valmis käyttämään väkivaltaa. Vastamielenosoittajat eivät ole. Poliisi ei ole. (Jussi Halla-ahon blogi.)

Olemme siis Suomessakin tilanteessa, jossa äänekäs ja halutessaan raivokas pienryhmä pyrkii käskyttämään muita.

Poliisi on voimaton aggressiivisia ulkomaalaisia kohtaan, sillä hänen esimiehensä eivät seiso alaistensa tukena. Kuva (yllä) on Rautatientorilta Helsingistä. Juuri äskeittäin nimitettiin Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi eräs Nazmyar. Hänen nimityksensä jälkeen poliisi tyhjensikin pian laittomia maassaolijoita vastustavan mielenosoitusleirin samaiselta torilta.



Kolmas merkittävä seikka onkin maahanmuuttajien tunkeutuminen hallintoon ja politiikkaan. Lontoossa muslimipormestari torjui äskettäin vaatimukset estää em. terroristijärjestö Hizbollahin värejä kantava mielenosoitus. Nämä värithän näimme Helsingissä jo elokuussa 2006, ”rauhanmarssilla”.

”Kuolema Israelille!” ja ”Kill Jews!” eivät ole #vihapuhetta Lontoossa eivätkä Helsingissä. Sydneyssä syyskuussa 2012 liehuivatkin jo ISIS:n mustanpuhuvat rätit.

Neljäs merkittävä seikka onkin, että jihadismi ei ole vain sotaa Lähi-Idässä, Afrikassa ja Filippiineillä, ja terroritekoja kaikkialla, vaan islamista kiihottuneiden maahanmuuttajanuorten mellakointi ja myös rikollisjengit ovat osa samaa kokonaisuutta.

Mellakointi ja mm. autojen polttamiset ovat yleistyneet osana samaa jännityksen kiristymistä, kuten terrori-iskutkin. Niitä osataan kuitenkin harvemmin yhdistää samaksi ilmiöksi terroritekojen kanssa.  Liput ja tunnukset ovat kuitenkin yhteiset, ja viha länsimaita kohtaan. Kuva (alla) Sydneystä 15.09.2012.

Jihadismi, jonka tavoitteena on koko maailman alistaminen eräälle uskonnolle, näyttäytyy siis usealla tasolla:

  • Kehitysmaissa sotana, jolla pyritään ottamaan islamistien haltuun alueita, jopa kokonaisia valtioita.
  • Terroritekoina länsimaissa ja muslimimaissa.
  • Maahanmuuttajanuorison mellakointina länsimaissa.
  • Soluttautumisena politiikkaan ja hallintoon Euroopassa.

Kaikki nämä tasot tukevat toisiaan ja toimivat koordinoidusti. Eräs indikaattori, joka paljastaa yhteyden, on islamististen tunnusten, lippujen, esilläpito ja suosiminen. Se ulottuu ”islamilaisen kalifaatin viimeisistä rippeitä Syyriassa aina Lontoon ja Helsingin kunnallishallintoon asti.

Sydneyn poliisin kokemukset raivoavasta, jihadin lippuja heiluttavasta, ihmisjoukosta ovat ehkä ennakkovaroitus? Mitä kuvassa (alla) näemme, se ei ole #yksittäistapaus, eikä myöskään ”tekninen häiriö”. Vika on kokonaisessa uskonnossa ja elämäntavassa.

Euroopan valtioiden turvallisuus- ja tiedusteluväeltä on kuultu julkisestikin hyytäviä ennusteita ilmiön kehityksestä. Helsingin poliisinkin ehkä kannattaisi varautua Sydneyssä 15.09.2012 kuvatun videon (alinna) kaltaisiin tilanteisiin. ”Suomi ensin!” -väen kantaminen pois Rautatientorilta ei anna siihen valmiuksia.

 

Sydneyn tapauksesta uutisoi ABC-News 15.09.2012.

Jussi Halla-ahon blogi 2006.