Veera Ruoho loikkaa nyt kokoomukseen – Kesäkuun alussa oli vielä PS:n puheenjohtajaehdokkaana

Kansanedustaja Veera Ruoho on tehnyt päätöksensä, että missä puolueessa jatkaa. Aiemmin hän oli perussuomalaisissa. 

Kansanedustaja Veera Ruoho on eronnut nyt perussuomalaisista ja siirtyy kokoomukseen. Vielä aiemmin kesäkuussa hän oli perussuomalaisten puheenjohtajaehdokkaana. Perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jussi Halla-aho.

Ruohon mukaan kokoomus sopii hänelle luontevasti, koska on siviiliammatiltaan poliisi.

”Kokoomus on puolueena uskottava ja vaikuttava toimija, jolla on laaja ymmärrys kansalliseen turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä.”

Ruoho kertoi puolueen vaihdoksesta kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotustilaisuudessa. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle jokinen kommentoi:

”Viime viikon olen käynyt keskusteluja hänen kanssaan. Olen iloinen ja toivotan Veera Ruohon tervetulleeksi.”

Ruohon mukaan myös hänen päätös oli raskas ja hän sanoo, että ei ole muuttunut, että tavoitteet ovat samat, mutta keinot erit.

Asiasta uutisoi: Yle