Jussi Halla-aho vastaa HS:n gallup tuloksiin

Helsingin Sanomat: Timo Soinin suosio nousi hallituskriisin jälkeen huippuunsa, mutta perussuomalaisten loppuarvosana hallitustyöstä on surkea

Perussuomalaisten onnistuminen hallituksessa saa tylyn tuomion kansalaisilta samalla kun puolueen jättäneen Timo Soinin suosio on korkeimmillaan hänen ministeriuransa aikana.

Jussi Halla-aho: ”Soinin suosio perussuomalaisten parissa on sukeltanut, mutta etenkin kokoomuksen ja Sdp:n kannattajien silmissä arvio Soinin onnistumisesta on kohentunut merkittävästi.”

”Enää joka kymmenes vastaaja arvioi perussuomalaisten onnistuneen hallituksessa edes melko hyvin.”

Suomeksi: Soinin suosio on kasvanut kokoomuksen ja demareiden kannattajien joukossa, koska hän epäonnistui edistämään perussuomalaisten tavoitteita hallituksessa ja koska hän hajotti puolueen, joka kilpailee kokoomuksen ja demareiden kanssa.

Tämä ei ole kovin yllättävää.

Viimeisten vuosien aikana Soinille oli ominaista tavoitella kehuja ja selkääntaputuksia juuri kilpailijoilta. Omat ihmiset ja varsinkin perussuomalaisten poliittiset tavoitteet saivat väistyä. Juuri tämä oli keskeinen syy kannatuksen romahtamiseen ja Jyväskylän puoluekokouksen tekemiin valintoihin.

Omasta näkökulmastaan Soini toimi ja toimii rationaalisesti. Vankka arvioni on, että viimeistään ensi kesänä hän siirtyy vehreämmille laitumille ja hilloisemmille tolpille palkintona perussuomalaisten hajottamisesta ja nykyisen hallituksen tukemisesta. (Jos olisin toimittaja, kysyisin häneltä tätä asiaa suoraan.)

Myös muutama muu palkitaan. Edustaja Mäntylä lähti jo Strasbourgiin. Minua harmittaa niiden puolesta, jotka höynäytettiin tähän hajotushankkeeseen arvopohja- ja käsitervehdysjutuilla. He ihmettelevät kahden vuoden kuluttua sormi suussa, että mitäköhän tässä tapahtui ja minne kaikki menivät.

Jussi Halla-aho Facebook