Suomen syntyvyys romahti 1850-luvun tasolle

Vastasyntyneiden määrä on painumassa alle 50 000:n ensimmäistä kertaa nälkävuoden 1868 jälkeen. Tuolloin väkilukumme oli alle kaksi miljoonaa.

Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch sanoo, että suurena haasteena on saada ihmiset hankkimaan toivomansa määrä lapsia vielä silloin, kun se on mahdollista.

Rotkirch on sitä mieltä, että lasta pitäisi saada hoitaa kotona kaksi vuotta. Nykylapsi elää noin satavuotiaaksi ja tekee töitä 60 vuotta, joten kahden lapsen hoitaminen kotona kahden vuoden ajan ei hänen mielestään ole ongelma.

Suomen syntyvyys on pudonnut Euroopan keskitason alle ja jäänyt Ruotsista ja Norjasta selvästi jälkeen. Rotkirch puhuu myös laajasta perhepoliittisesta paketista.

Asiasta raportoi Yleisradio: Tutkijat eivät olleet uskoa lukuja – lapsia syntynyt alkuvuonna ennätysvähän