Mediakritiikki: Valtamedia tarttui somessa jo kohuttuun romanialaisten pillerikauppaan

Romanialaisten EU-siirtolaisten harjoittama rauhoittaviksi t. huumaaviksi lääkkeiksi väitettyjen pillereiden katukauppa Helsingin rautatieasemalla ja mm. Kalliossa, jossa niille on runsas asiakaskunta, kiersi jonkin aikaa some-huhuna, -useimpien lukijoiden ankarasti kiistämänä. Tänään aihe on mm. Yle:llä.



Rauhoittavien lääkkeiden katukauppa on puhuttanut viime päivinä, koska se on poliisin mukaan riistäytynyt täysin käsistä Helsingin Rautatientorilla, Itäkeskuksessa ja Kalliossa. Ylen tietojen mukaan epäilyt kohdistuvat Romanian kansalaisiin.

Toimittaja on haastatellut mm. romanien parissa sosiaalityötä tekevän Helsingin Diakonissalaitoksen palvelualuejohtajaa Mika Paasolaista, joka vahvistaa tiedon että poliisi on ollut yhteydessä heihin tässä asiassa. Romanian-romanien lailliseksi ansiolähteeksi perustetun Iso Numero -lehden katumyynnin varjolla on epäilty harjoitettavan laitonta kauppaa.  Lehteä julkaisevan Kultti ry:n edustaja, Ison Numeron päätoimittaja Hannele Huhtala, kertoo kuulleensa laittomasta kaupankäynnistä lehdenmyynnin ohella. Huhtala kertoo myyjiä ohjeistetun ja tilannetta seurattavan.

Poliisin mukaan takavarikoitujen pillerien määrät ovat olleet hyvin suuria syksyn 2016 jälkeen.

Asiasta uutisoi Yle.


 

Kaduilla näkyvät lehtien/pillereiden myyjät, kuten kerjäläiset ja taskuvarkaatkin ovat hierarkisen organisaation alin taso. Heille luovutetut kolikot kerätään säännöllisesti nahkatakkimiesten toimesta, jotka myös jakavat reviirit ja pitävät työntekijänsä kurissa. Pyramidin huipulla on joukko varakkaita heimolaisia Romaniassa ja Bulgariassa.

Video on kuvattu romanialaisessa vähemmistön asuttamassa pikkukaupungissa. Vaatimattomat yksikerroksiset talot kuuluvat työssäkäyville, palatseissa asuu kerjäläisiä, joista osa on kesäisin Suomessa.