Times: Unkari oikeassa siirtolaiskriisin suhteen

The Times raportoi, että Unkari ja Viktor Orban ovat olleet oikeassa ja aikaansa edellä. Koko eteläinen ja itäinen Eurooppa kärsii siirtolaiskriisin kourissa ja siirtolaismäärät ovat jälleen kasvussa.

Viime vuonna Välimeren reittiä pitkin saapui 181 436 siirtolaista, joka on 18% kasvu vuoden 2015 ”eeppisistä luvuista”. Tämän vuoden siirtolaisuudesta on tulossa yhtä valtavaa.

 

Kaksi vuotta Merkelin tervetulotoivotuksen jälkeen keskustalaiset puolueet ovat ottaneet hyljeksityn äärioikeiston kovan linjan omakseen.

Saksa on koventanut otettaan mm. palautettavien valvonnassa ja kiinniotossa, Itävalta kerää sotilasjoukkoja Brenner-solaan ja Tanskassa sosiaalidemokraatit myötäilee maahanmuuttovastaista politiikkaa.

Yht’äkkiä näyttääkin siltä, että Unkarin malli siirtolaisuuden hoitamiseen, jonka on laajalti tuomittu, oli vain aikaansa edellä.

Kovasta retoriikastaan huolimatta Viktor Orban soittelee kansansa sielun säveliä näillä sanoilla: ”En halua, että maamme vajuu kohti tilannetta, missä siirtolaiset tekevät kaikki vähän taitoa vaativat työt”, Orban sanoo, ”Meidän on itse tehtävä työt, vessojen pesusta ydinfysiikkaan ja otettava vastuu talouden pyörimisestä.”

Orbanin ydinviesti on se, että siirtolaisuus johtaa siirtolaisten alaluokkaan, joka syövyttää Euroopan arvokkuuden ja omanarvontunnon.

Vaikkei Orban ole pyhimys, hän on ollut oikeassa kahdessa tärkeässä asiassa: ensinnäkin Eurooppa on tuuliajolla siirtolaisuuden suhteen ja toiseksi on viime kädessä kansallisvaltioiden tehtävä löytää oikea tasapaino siirtolaisten ja kantaväestön suhteen.

Tosiasassa monet EU:ssa ovat jo hiljaa alistuneet sille, että Euroopan ulkorajojen linnoittaminen on oikea ratkaisu. Vain poliittinen korrektius estää yhteisen ymmärryksen julkitulon.

Asiasta kirjoitti The Times: Hungary was right about the migrant crisis