Näkökulma: Turku antoi porttikiellon koirille Tall Ships Races -alueelle – Miksi?

Turun kaupunki tiedottaa, että koirien tuominen Tall Ships Races -tapahtuman alueelle on kielletty. Kaupunki perustelee kieltoa lemmikkien ja vieraiden turvallisuudella ja viihtyvyydellä. ”On paljon ihmisiä jotka pelkäävät koiria, ja koiria jotka pelkäävät väkijoukkoja. Stressaantunut koira voi käyttäytyä arvaamattomasti”, tiedote kertoo.

Kielto ei koske tapahtuma-alueella asuvia koiranomistajia tai ns. laivakoiria, eikä kantokopassa kuljetettavia pieniä koiria. Alueella asuvat koiranomistajat saavat lemmikilleen nauhan sisääntuloväylillä olevilta liikenteenohjaajilta tai järjestyksenvalvojilta.

Koirista ei ole aiemmin aiheutunut tapahtumassa ongelmia, mutta nyt jostain syystä Turun kaupungin mielestä koiria pelkäävät ihmiset ovat yhtäkkiä lisääntyneet dramaattisesti.

Voimme vain miettiä, liittyykö asiaan parin viime vuoden aikana maahamme runsaslukuisina tulleiden henkilöiden koiria kohtaan tuntema, uskontoon perustuva halveksunta ja viha.

Jos tälle tielle lähdetään, niin pian varmasti koirien ulkoiluttaminen yleisellä paikalla kielletään kokonaan, ja sitä seuraava askel on koirien täyskielto.

Haluammeko me suomalaiset tällaista? Koira on aina kuulunut, ja tulee jatkossakin kuulumaan olennaisena osana suomalaiseen elämänmenoon.

Tällaiselle kehitykselle on laitettava piste heti, ennen kuin se saa järjettömät mittasuhteet.

Lähde: TS

9 thoughts on “Näkökulma: Turku antoi porttikiellon koirille Tall Ships Races -alueelle – Miksi?

  • 20.7.2017 at 15:25
    Permalink

    Tuolle touhulle stoppi ja justiin, eikä viiestoista päivä. Niille syöttiläille alueelle tulo kielto…

    Reply
  • 21.7.2017 at 01:54
    Permalink

    Koiria ei kiitos sinne ruuhkan keskelle. Nekin kiittävät. Paljon kansaa hyvä kun ihmiset näkevät eteensä. Saati pientä puudelia jaloissaan tai isoakaan. On kyse todella isosta tapahtumasta.

    Reply
  • 21.7.2017 at 03:11
    Permalink

    Järjestäjät lienevät saaneet muslimiosallistujilta toiveen koirien kieltämiseksi. Ei tämä tähän jää, jos ruvetaan matelemaan heidän edessään. Seuraavina vuosina tullee lisää pyyntöjä ja vaatimuksia, joita tehostetaan peitellyllä terroriuhalla.

    Reply
  • 21.7.2017 at 09:21
    Permalink

    Minusta hyvä ettei koiria sallita. Ihmisiä paljon ja muutenkin vaikea liikkua. Jos lisäksi koirien hihnat jaloissa. Ei koirat ymmärrä laivoista ja turhaan sinne tuoda.

    Reply
    • 22.7.2017 at 08:29
      Permalink

      jos Pekka pelkäät ihmisiä ja sinulla on vammaisuutesi takia vaikea liikkua, älä hyvä mies mene sinne lainkaan.

      Reply
  • 21.7.2017 at 12:12
    Permalink

    Yhtä hyvin voidaan sitten kieltää kaikki tiet tukkivat lastenvaunut- tuskin se vauvakaan laivojen päälle ymmärtää.

    Reply
  • 21.7.2017 at 12:52
    Permalink

    Taitaa olla juurikin niinkun tuossa sanotaan että Suomeen tulleet hmm..”kunniakansalaiset” ovat syynä tähän.
    Noh eipähän tarvitse itse mennä tuonne jo pelkästään tämän säännön takia. Vaikka ei kai kukaan koiraansa ajatteleva edes veisi lemmikkiään tuonne meteliin ja ihmisten jalkoja tuijottamaan! Mutta periattesta en hyväksy että ihmisten perheenjäseniä ruvetaan hylkimään vain siksi että joku ”ihmislauma” pitää koiria likaisina, vaikka todellisuudessa ovat puhtaampia kun moni meistä !

    Reply
  • 23.7.2017 at 10:17
    Permalink

    Millä perusteella tämä(kin) on maahan muuttajien vika?!

    Reply
  • 23.7.2017 at 23:25
    Permalink

    Minusta muslimi on saastaisempi eläin kuin koira.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.