Kiina vaatii muslimeja asentamaan puhelimiinsa vakoilusovelluksen pidätyksen uhalla

Terrorismin uhka on saanut kiinalaisviranomaiset reagoimaan, kertoo Softpedia. Kiinassa asuvan muslimivähemmistön tulee asentaa Android-sovellus, jonka avulla hallitus voi vahtia muslimien edesottamuksia. Kieltäytyminen sovelluksen asentamisesta johtaa pidätykseen korkeintaan 10 päivän ajaksi.

Jingwang-niminen Android-sovellus kerää tietoja käyttäjästään. Sovelluksen avulla viranomaiset uskovat havaitsevansa ne muslimit ja hallituksen toimintaa arvostelevat toisinajattelijat, jotka katselevat älypuhelimillaan kiellettyjä dokumentteja tai sähköisiä e-kirjoja. Kiellettyjen asioiden listalla ovat myös uskonnolliset tai terroristiset videot ja kuvamateriaali, luettelee Softpedia.

Alkuvaiheessa muutos koskee vain Xinjiang-provinssin Urumqin asukkaita, joista valtaosa kuuluu maan muslimivähemmistöön. Viesti välitetään sekä mandariiniksi että uiguuriksi, jotta se varmasti tulee ymmärretyksi.

Viranomaiset muistuttavat tekevänsä säännöllisiä pistokokeita, joiden tarkoituksena on varmistaa, ettei sovellusta ole poistettu.

Viranomaisten lähettämä viesti sisältää QR-koodin, jonka kautta sovellus ladataan, sekä varoituksen kieltäytymisen seurauksista. Sovelluksen havaittua kiellettyä toimintaa, esitetään käyttäjälle varoitus ja kehotus poistaa sisältö. Jos kehotusta ei noudateta, on luvassa korkeintaan kymmenen päivää kestävä talteenotto poliisin pahnoille.

Jingwang-sovellus kerää tietoja esimerkiksi langattomista verkoista ja sim-kortin sisällöstä sekä ottaa talteen laitteen IMEI-koodin. Viranomaiset voivat sovelluksen avulla valvoa myös käyttäjän käymiä pikaviestikeskusteluja.

Aluksi vakoilu koskee vain Android-käyttäjiä. iOS:n osuus Kiinassa on vajaat 10 prosenttia, joten lieneekin vain ajan kysymys, milloin toimintaa laajennetaan kattamaan myös Applen ohjelmisto, Softpedia arvelee.

Lähde: Softpedia

2 thoughts on “Kiina vaatii muslimeja asentamaan puhelimiinsa vakoilusovelluksen pidätyksen uhalla

  • 24.7.2017 at 13:19
    Permalink

    Ihan oikein. KOommunismi ei ole demokratiaa ja se on usein parempi kuin ”demokraattinen” toimintatapa.

    Reply
  • 24.7.2017 at 20:08
    Permalink

    Kiinan markkina-kommunistit vetävät hieman toista linjaa kuin Euroopan ja Yhdysvaltain viherkommarit. Toisaalta ymmärtää kuinka mahdoton työ Kiinan poliisilla on ruveta hakkaamaan ja potkimaan yli miljardia kiinalaista joka käänteessä. Joten on helpompaa kurkuttaa Kiinan muslimeita, koska heitä täytyy olla vähemmän kuin sitä porukkaa, jonka ei tarvitse antaa pelolle valtaa ihan aikusen oikeesti.
    Jihad Sipilä kävi Kiinassa puhumassa ilmoista ja sen kestävyydestä lentäen kymmeniä tunteja suihkukoneella atmosfäärissä. Eipä tuo lesti naiskentelija mitään muuta keksinytkään kun Mutti oli kaukana ja vaimonkin ohjeet unohtuivat kotiin.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.