Säpo varoitti Ruotsin liikennevirastoa yksityistämästä tiedostojen käsittelyä IBM:lle

Huhtikuussa 2015 IBM ja Ruotsin liikennevirasto allekirjoittivat sopimuksen, jolla viranomaisille aiemmin kuuluneita toimintoja siirrettiin yksityiselle toimijalle. IBM oli jo ottanut hoidettavakseen vastaavia asioita  Tanskassa, Irlannissa, Serbiassa, Tšekissä ja Romaniassa. Äskettäinen tietovuoto, joka skandaalina rasittaa hallituksenkin uskottavuutta, ei ollut yllätys usealle po. yksityistämispäätökseen jo sopimusta solmittaessa kantaaottaneelle taholle.

Eräs yksityistämispäätöksessä riskejä nähnyt lausunnon antaja oli turvallisuuspoliisi Säpo.

He kiinnostuivat asiasta kesällä 2015, ja 11. marraskuuta 2015 Säpo kehoitti keskeyttämään sopimuksen toteuttamisen, koska oli muodostunut vaara että salassapidettävää aineistoa joutuu sivullisille. Varoituksesta huolimatta IBM aloitti Liikenneviraston tiedostojen hallinnoimisen joulukuussa.

Säpon huolenaihe liittyi IBM:n henkilökunnan puuttellisiin turvatarkastuksiin. Ruotsin ajoineuvohallinon tietovuotoa pidettiin pitkään vain pienen piirin tiedossa, pääministeri Stefan Löfven kuuli asiasta vasta tämän vuoden tammikuussa.

Vuotaneet tiedot koskevat Ruotsin ajoneuvo- ja ajokorttirekistereitä.  Vääriin käsiin päätyneiden henkilötietojen pelätään haittaavan mm. Ruotsin tiedustelun toimintaa.

Asiasta uutisoi Aftonbladet.

Stefan Löfven eilen:

3 thoughts on “Säpo varoitti Ruotsin liikennevirastoa yksityistämästä tiedostojen käsittelyä IBM:lle

  • 25.7.2017 at 15:00
    Permalink

    Balkanin mafia hoitaisi tälläiset rekisterit sikahalvalla.

    Reply
  • 27.7.2017 at 21:23
    Permalink

    Ymmärsiköhän kukaan, mikä tuon rekisterikilven idea on? Nimittäin, jos nuo U:t ja J:t kirjoitettaisiin kiinni toisiinsa, se muistuttaisi arabian kielellä kirjoitettua nimeä Allah.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.