Lisätietoa autoilun verotuksen muutoksista luvassa pian – Mullistava uudistus tulossa

Reilun kahden viikon päästä eli 18. elokuuta julkaistaan parlamentaarisen liikenneverkkotyöryhmän väliraportti, jossa poliittiset päättäjät julkistavat liikenneministeri Anne Bernerin (kesk) johdolla suuntaviivat siitä, miten Suomi vastaa liikenteelle asetettuihin päästövähennystavoitteisiin sekä luo edellytyksiä liikenteen automatisaatiolle ja liikenteen digitaalisten palvelujen syntymiselle.

Asiantuntijalausunnot Bernerin työryhmälle on annettu jo keväällä. Väliraportilta odotetaan vastauksia muun muassa autoveroa, polttoaineiden hintaa, ajoneuvoveroa, käyttömaksua, mahdollisia kilometrimaksua, ruuhakamaksuja ja tietulleja koskien. Esiin saattavat nousta myös tuontiautot, sähköautot, kaasuautot, satelliittiseuranta, päästöverot, hiilidioksigrammat, pienhiukkaspäästöt, korjausvelka ja digitalisaatio. Paljon asioita, sillä menossa on mullistavan suuri uudistus.

Tulevien muutosten yksityiskohdista tietää toistaiseksi vain harvalukuinen joukko. Edes pieniäkään tiedonmurusia ei ole tihkunut julkisuuteen.

Jotain luvassa olevista uudistuksista voi päätellä huhtikuussa julkaistusta, Esko Ahon puheenjohtajoimasta Suomen liikennevisio vuosille 2030 ja 2050 -raportista.

Ahon visioi raportissa näin: ”Suomen on pakko radikaalisti uudistaa olemassa olevia rakenteita ja toimintamalleja sekä päätöksentekoa. Tavoitteeksi tulee asettaa, että Suomen tulee olla globaalisti johtava älykkään liikenteen ekosysteemi.”

Toivoa sopii, että viime talven farssi ei toistu, ja tällä kertaa ei tulisi tietoa, joka pysäyttää autokaupan kokonaan.

Lähde: IS

17 thoughts on “Lisätietoa autoilun verotuksen muutoksista luvassa pian – Mullistava uudistus tulossa

  • 1.8.2017 at 11:56
    Permalink

    Tämä tarkoittaa et pientuloiset joutuu entistä ahtaamalle varsinkin ne joiden on pakko omistaa auto

    Reply
  • 1.8.2017 at 12:16
    Permalink

    Eikö tota ämmää oikeesti saada johonkin laitokseen?

    Reply
  • 1.8.2017 at 12:53
    Permalink

    Verotus tulee laskea ja hintojen. Kaikki muu näivettää taloutta joka myös vähentää ministerin mahdollisuuksia. Suomi on yliverotettu ja ylimitoitettu virka-ja toimihenkilöiden tukahtamo. Myös sosiaalivirastona Suomi on järjetön, jonka elintasopakoloiset myös ovat huomanneet. Mitään muuta tietä ei ole, kun tyhjentää pöytä kaikista turhista veroista, virkaveijoista, liitoista ja sosialisoinneista. Puunhalaajat voivat itse halata puuta ja antaa muiden olla rauhassa. Ei meitä kiinnosta teidän järjettömät hallusinaatiot.

    Reply
  • 1.8.2017 at 14:10
    Permalink

    Noita on jälleen keittämässä käärmesoppaa joka pakkosyötetään Suomalaisille veronmaksajille. Tästä niljakkeesta ON PAKKO päästä eroon -nopeasti!

    Reply
  • 1.8.2017 at 14:22
    Permalink

    Teemu, hyvä kysymys. Sopii myös kysyä miksi kaikkein kusipäisin ja vähäjärkisin joukko pääsee päättämään asioista?
    Ja tämä koskee kaikkia maailman maita!
    Kaiken tämän päästö ym hössötyksen sijaan pitäisi saada maailman väkiluku pienenemään vilkkaaseen tahtiin ankaralla syntyvyyden säännöstelyllä aloittaen välittömästi.
    Ja tuhannet miljardit sotateollisuuteen käytettävät rahat vaikka merien puhdistamiseen ja kehitysmaiden jätehuoltoon.
    Päästöt vähenevät puoleen kun 50:ssä vuodessa väkiluku putoaa usealla miljardilla.

    Reply
  • 1.8.2017 at 15:47
    Permalink

    Tälläkin kertaa veronmaksajat häviävät. Tietysti ”vähäpäästöisiä” pieniä ajoneuvoja verotetaan rankimmin ja isopäästöisiä öky-autoja vähemmän. Samoin on taas kerran tullien kanssa.

    Se tilanne että autokauppiaat joutusivat alaskirjaamaan varastoajoneuvojensa tappioita, sitä päivää ei Suomi näe. Onneksi meillä oli aikoinaan Siili joka sitkeydellä pelasti Suomen autoverotuksen kynsistä.

    Reply
  • 1.8.2017 at 16:02
    Permalink

    Mistä suomeen saataisiin älykkään hallituksen ekosysteemi?? Kaikessa verotuksessa alkaa olla se raja käsillä että ihmiset lopettaa kyseisten laitteiden käytön. oli se sitten mikä tahansa. Kun joskus noilla kävisi mielessä että keventämällä verotusta saattaisi lopputuloksena olla enemmän verotuloja.

    Reply
  • 1.8.2017 at 16:04
    Permalink

    Jos jotakin pitää tehä autoilulle että saadaan verotuloja. Kaupunkeihin bensan hinta 3~5euroon litra. Ja seuduille muutenkin missä on säännöllinen ja hyvä julkinen palvelu

    Reply
  • 1.8.2017 at 16:04
    Permalink

    Luultavasti autoilun verotusta kevennetään…. isotuloisilta ja lisätään pienituloisten veroihin kuten työnantajamaksuja työntekijöiden piikkiin. Hallituksen toimintamalli alusta alkaen.

    Reply
  • 1.8.2017 at 21:41
    Permalink

    Järjetöntä kerätä jotain tiemaksuja kun on jo olemassa polttoainevero. Tuplataan se vero, tai triplataan niin kyllä autoilu vähenee.
    Sähköautohössötys on täysin hanurista, jos Suomen autot vaihdettaisi sähköautoihin tarvitsisimme muutaman ydinvoimalan lisää. Tai sitten poltetaan kivihiiltä voimaloissa hullunlailla jotta sähkö riittää.
    Ja akkujen valmistamiseen ei vain riitä raaka-aineita tai sitten nekin loppuvat joskus ja siirrytään takaisin polttomoottoreihin.
    Berneri on muuten ehkä vastenmielisin ministeri ikinä, suurihyväntekijä mukamas, oikeasti kaikkien kusettajien äiti, lastensairaalan rahat veivattiin säätiölle joka sai ilmaiseksi kiinteistön ja sikasuuret vuokratulot. Todellinen rahantekokone.

    Reply
  • 1.8.2017 at 23:31
    Permalink

    Jos USA jättäisi maailmalla sotimisen vaikkapa vain yhdeksi ainoaksi päiväksi, niin se vähentäisi päästöjä paljon enemmän kuin mihin Suomessa ikinä pystytään, millään konstilla. Todellisuudessa tässä on kyseessä jälleen yksi keino kansallisvaltio Suomen ja sen kansan hävittämiseksi maailmankartalta.

    Eero Tillanen

    Reply
  • 2.8.2017 at 15:05
    Permalink

    Taas tuo sveitsilöinen pikasuomalainen on laskenut kusta päästään ja leipoo uutta kusetusta kun edellinen ei mennyt läpi. Suomalaisten valvontaa ja kyttäämistä tässä halutaan lisätä. Päästöjen suhteen etanolia lisää bensan sekaan, keväällä lähes 20 vuotta vanha autoni ei mennyt katsastuksessa läpi, kun oli liian puhtaat päästöarvot ja en ehtinyt ajaa tankkia täysin tyhjäksi pelkälle pensiinille. Tuo alaraja osoittaa liikenteen päästöt pelkäksi kusetukseksi.

    Reply
  • 2.8.2017 at 17:05
    Permalink

    En ymmärrä miksi rva Berneriä haukutaan jos Hän suorittaa vain Hänelle uskottua projektia? Eihän yksi oman yrityksensä vetäjänä työskennellyt ihminen ole itse pyrkinyt politiikkaan saadakseen kiusata suomalaisia vaan näyttääkseen itselleen ja muille että kykenee hoitamaan postin joka on Hänelle annettu. Meidän tulisi mielestäni osoittaa syyttävä sormi sellaisia henkilöitä ja aatesuuntaa vastaan joka näkee tekevänsä Suomelle hyvää vaikka se koskeekin joihinkin. Asioiden ja arvojen laittaminen halutuimmuusjärjestykseen on meidän äänestäjien vastuulla. Jos haluamme nitistää autonkäyttöä, niin äänestämme uudelleen näitä hallituksen puolueita jotka osaamistaan ja himoaan meille ”uunoille” näin näyttävät!

    Reply
  • 3.8.2017 at 08:30
    Permalink

    Henkilöautot.. Unohdetaan vaan rahtilaivat ja sotakoneet.

    Reply
  • 3.8.2017 at 11:27
    Permalink

    Niin, suomalainen haluaa luopua kaikesta muusta paitsi autoverosta. Autoveron lasku ei tule taaskaan oppositiolle kelpaamaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.