Sosiaalitoimi kehotti tulipalon vuoksi kodittomaksi joutunutta miestä telttailemaan – Sakari asuu nyt Limingan kunnantalon pihalla

Liminkalainen Sakari Sippala on ollut sairauslomalla töistään marraskuusta asti. Sakarin ongelmat alkoivat, kun autotallissa olleesya aggregaatista peräisin oleva kipinä sytytti tulipalon, joka poltti koko autotallin maan tasalle.

Tulipalossa tuhoutui koko autotallin sisältö: auto, työkalut sekä lasten harrastusvälineet. Vaikka palo ei ehtinyt levitä Sippalan omistamaan omakotitaloon asti,  se aiheutti silti pahat savuvahingot, joiden vuoksi Sippala joutui evakkoon talostaan. Hän asui pari ensimmäistä viikkoa hotellissa ja kavereiden nurkissa.

Sitten Sippala sai Limingan sosiaalitoimen kautta asunnon puoleksitoista kuukaudeksi. Sippala kuitenkin oireili koko ajan talossa. Syyksi hän epäilee hometta.

– Koko ajan on 38–39 astetta kuumetta ja nokka niin tukossa, ettei voi nukkua, sanoo Sippala.

Sosiaalitoimi tarjosi Sippalalle asunnon siksi aikaa, että hän saisi selvitettyä muun muassa vakuutusasiat kuntoon tulipalon jäljiltä. Asia ei ole kuitenkaan edennyt vielä vakuutusyhtiössä, sillä palon tutkinta on edelleen kesken.

Tilapäisen asunnon vuokrasopimus loppui kuun vaihteessa, eikä sosiaalitoimi jatkanut sitä. Sippala ei ole saanut myöskään uutta asuntoa.

Sippalan mukaan sosiaalitoimi ei tarjoa hänelle enää asuntoa, sillä Kela ei ole myöntänyt hänelle asumistukea eikä Sippala ole maksanut vuokraa. Sippalalla ei ole varaa maksaa vuokraa omasta pussistaan.

Sippala kertoo saaneensa asuntokyselyihin tylyn vastauksen sosiaalityöntekijältä.

– Minulle sanottiin, että ota teltta ja mene naapurin pihalle asumaan, Sippala ihmettelee.

Protestiksi Sippala päätti pystyttää teltan Limingan kunnantalon pihalle. Kaupasta piti käydä hakemassa uusi teltta, sillä vanha teltta paloi autotallin mukana. Sippalan Sisu-koira tulee myös telttaan asumaan isäntänsä mukana.

Sippala yllättyi siitä, miten monimutkaista sosiaalitoimen ja Kelan kanssa asiointi on ollut. Häntä harmittaa, että äkillinen asunnon tarve on aiheuttanut rutkasti paperitöitä ja päänvaivaa, ja silti asuntoa ei nyt ole.

– Kuukauden päivät olen rampannut joka toimistossa. Minulle on sanottu, että pitäisi Ouluun muuttaa. Mutta minun pitää hoitaa näitä tulipaloon liittyviä asioita täällä, ja lapset asuvat ex-vaimon tykönä täällä, Sippala kertoo.

– Näin meitä täällä hoidetaan, Sippala puuskahtaa.

Limingan sosiaalitoimi vaitonainen asiasta

Limingan sosiaalitoimi ei voi kommentoida yksittäistä tapausta, sillä yksityisten ihmisten asiat keskustellaan kyseessä olevan henkilön kanssa.

Sosiaalityöntekijän Sakari Sippalalle antama ohje teltassa naapurin pihalla nukkumisesta kuulostaa kuitenkin asiattomalta Limingan sosiaalipuolen johtajienkin korvin kuultuna.

– Eihän se asialliselta kuulosta, ennemminkin merkilliseltä. Viranhoitajat kyllä tietävät, että asiakkaiden kanssa tulee aina käyttää asiallista kieltä, painottaa hoito- ja hoivatyönjohtaja Riitta Ruottinen.

– Kunnan sosiaalityöntekijöiden kanssa käydään aina keskustelua siitä, miten asiakkaita ohjeistetaan asianmukaisesti, valistaa Limingan perusturvajohtaja Irma Toivanen.

Kummallakaan henkilöllä ei ole tarkkaa tietoa kyseessä olevasta tapauksesta.

Toivanen korostaa, että kunta toimii kaikissa tilanteissa lain ja annettujen ohjeiden mukaan.

– Tässäkin tapauksessa oletan, että ohjeiden mukaan on toimittu, tuumaa Toivanen.

Lähde: Kaleva 1, 2

2 thoughts on “Sosiaalitoimi kehotti tulipalon vuoksi kodittomaksi joutunutta miestä telttailemaan – Sakari asuu nyt Limingan kunnantalon pihalla

  • 3.8.2017 at 17:02
    Permalink

    Näin suomalaisia hädänalaisia kohtelee Suomi, ”Tuo tuhansien laulujen maa”.
    Mutta annappa olla kun arabi terroristi keikailee Tornion asemalla älypuhelimen kanssa ja tukka rasvattuna. Kaikki tapahtuukin kuin ”rasvattuna”. Ei vaivaa puute, eikä nälkä, sillä ovathan tulijat suomalaisen naisen sydäntä lähellä… …kauniisti sanottuna.

    Reply
  • 4.8.2017 at 09:28
    Permalink

    onhan näitä, itsekin kun 20 v. yrittämisen jälkeen menin kelaan hakemaan työttömyyskorvausta, virkailija totesi että en saa mitään. Sain muutaman puhelun jälkeen sitten johtajan kiinni ja asia muuttui. Kun ei aina viitsisi hakea oikeutta kun hoitaisivat asiansa ne virkailijat.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.