Isä kyllästyi autistisen lapsensa syrjimiseen, teki jotain uskomatonta

Texasilainen isä Gordon Hartman kyllästyi siihen, kun hänen 12-vuotiaalle lapselleen ei löytynyt paikkakunnalta huvittelupaikkaa, eikä liioin kavereita, jotka eivät olisi katsoneet Morgan tytärtä kieroon.

Yhtenä päivänä perheen loman aikana Gordon sai idean rakentaa tyttärelleen jotain hienoa ja ajatus omasta teemapuistosta sai alkunsa. Gordon rakensi ison vesipuiston joka on täysin turvallinen lapsille ja mahdollistaa myös erilaisten lasten hauskanpidon. Perheen vesipuistoon on tervetulleita kaikki, varsinkin ne joille ei löydy toimintamahdollisuuksia muista teemapuistoista.

Perhe perusti myös The Gordon Hartman Family Foundationin, eli perhesäätiön. Vesipuisto itsessään tuli maksamaan perheelle 34 miljoonaa dollaria, sijaitsee San Antoniossa Texasissa ja avajaisia vietettiin vuonna 2010. Alunperin teemapuisto sisälsi karusellin, maailmanpyörän ja seikkailu leikkipaikan. Alkuvuodesta tänä vuonna inspiraatiopistoksen aiheuttamana paikalle avattiin myös vesipuisto.

Lisää säätiön toiminnasta gordonhartman.com

One thought on “Isä kyllästyi autistisen lapsensa syrjimiseen, teki jotain uskomatonta

  • 5.8.2017 at 17:31
    Permalink

    Hieno juttu! Sanon sen suoraan, että maailma on todellakin näin runkkunen kuin jutussa kerrotaan. Jos olet vähänkin vammainen niin olet sivuraiteella ikäsi. Tai vielä makoisampaa on se, että terve ihminen, jolla on laaja ystäväpiiri, vammautuu tai sairastuu vakavasti esim. halvautuu auto-onnettomuudessa niin jäät yksin kuin nalli kalliolle.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.