Google sensuroi hakutuloksiaan – nyrkkikin puhunut talossa

Breitbart on onnistunut saamaan käsiinsä tietovuotajia Googlelta. Eräs Googlen entinen työntekijä, joka pysyttäytyy anonyyminä kertoo Googlen sensuuritoimenpiteistä.

Hänen sanoo tietävänsä, että Google yrittää saada hakukoneensa hakutuloksista pois vastauksia, jotka eivät ole poliittisesti korrekteja, ovat antikommunistisia tai vastustavat islamilaista terrorismia.


Vuotaja myös kertoo itse nähneensä kun vasemmistolaiset Googlella yrittävät muuttaa Youtuben n.s. ”related videos” -ominaisuuden algoritmia sellaisella tavalla, että se työntäisi videobloggaajat pois alustalta, jotka eivät ole poliittisesti korrekteja.

Googlen sisällä on myös sähköpostilistalla raivottu siitä, että esimerkiksi Sargon of Akkadin videoita on suositeltu seuraavaksi videoksi.

Mainosten osalta vuotaja kertoo, että Googlella on paljon sympatiaa Sleeping Giants-kampanjaa kohti, joka pyrkii estämään mainostulot uusmediasivustoille.

Osa mainosmyyjistä avoimesti kehottaa asiakkaitaan vetämään mainoksiaan pois Breibartilta ja Rebel Medialta.


Vuotaja sanoo että vakavinta on se, ettei keskivertokäyttäjä havaitse sensuuria. Hänen mukaansa käyttäjät eivät ymmärrä sitä miten Google manipuloi videoita, joita heille tarjoillaan katsottavaksi.

Vuotaja jatkaa kertomalla että on vain ajan kysymys, että Google alkaa sensuroimaan hakutuloksiaan Trump-liikehdintää, Republikaaneja ja oikeistolaisia poliitikkoja vastaan. Hänen mukaansa hysteria Googlella oli valtavaa kun Trump voitti vaalit.

Google kuulemma jo nyt ”vuotaa selkärankaisia ihmisiä”, jotka ovat kyllästyneet Googlen korruptoituneeseen ideologiaan ja ihmisiin, jotka saarnaavat siitä, kannattavat sitä ja rankaisevat ihmisiä, jotka ovat eri mieltä. Kuka jää valtaan tällä kurin Googlelle, vuotaja kysyy.

Vuotaja vahvistaa myös James Damoren väitteen siitä, että Googlella vallitsee pelon ilmapiiri. Siellä ei ole viisasta edes avata suutaan demokraattipoliitikkoja vastaan.

Vuotaja kertoo myös tapauksesta, jossa Googlen työntekijää lyötiin sen takia, että tämä oli lähettänyt sähköpostin, joka loukkasi jotakuta. Rasismia ja seksismiä valkoisia tai miehiä vastaan ei oteta vakavasti Googlella.


Hän kertoo myös muistavansa tapauksen, jossa Colm Buckley savusti hänen kollegansa yrityksestä ulos, koska tämä kolleega esitti James Damoren lailla vääriä mielipiteitä täysin asiallisesti.

Hän myös kertoo Peter Goettin kirjoittaneen postilistalle täysin ei-ironisesti ”onnitteluni sinulle valkoisesta peniksestäsi” saamatta asiasta mitään rangaistusta.

Vuotaja myös vahvistaa, että korruptio Googlella ylettää sen ylimpiin johtajiin. Johto ei kuulemma kuitenkaan usein osallistu syrjintään suoranaisesti vaan sen sijaan antaa sen tapahtua olemalla puuttumatta alaistensa syrjivään toimintaan.

Asiasta kertoi Breitbart.


5 thoughts on “Google sensuroi hakutuloksiaan – nyrkkikin puhunut talossa

  • 10.8.2017 at 01:10
    Permalink

    Tietääkö kukaan mihin on hävinnyt ”Taikaluukun” koko tuotanto youtubesta? Totuuksien kertominen muslimeista vielä jossainmäärin somessakin onnistuu mutta kun mainitsee (((erään tietyn kansanryhmän))) jonka aikansaannosta tämä kaikki niskaan satava paska on niin alkaa tapahtumaan mitä ihmeellisimpiä asioita…

    Reply
  • 10.8.2017 at 09:25
    Permalink

    Täh, onks se kadonnu? Täytyy alkaa tutkiin asiaa :O

    Reply
  • 10.8.2017 at 10:47
    Permalink

    Kuinka ollakaan Google on juutalisomisteinen firma, joka tekee sitä mitä juutalaiset osaavat. Sensuuria, sensuuria ja vielä kerran sensuuria. Juutalaiset järjestöt saivat vasta läpi tahtonsa Amazonin suhteen niin, että yritys joutuu ”polttamaan” eli hävittävään kaikki kirjat ja aineiston, jotka ovat ”juutalaisvastaisia”. ”Juutalaisvastaisuus” tarkoittaakin selväkielisesti, että ”rasistiset” toimijat tai ”äärioikeistolaiset” tietokirjailijat kertovat sellaisia tosiasoita juutalaisten kulissien takaisesta ja eteisistä toimista nykyisestä kuin lähihistorian ajoilta, jotka eivät siedä päivänvaloa puhtaan demokratian tai edes sen perusteella, mitä esim. valkoiselta mieheltä ja länsimaailmalta vaaditaan pitämään turpansa kiinni ja kädet selän taakse sidottuina vastaavista asioista, jotka sataisivat suoraan valkoisen miehen laariin lyhentämättömänä.
    Juutalaiset vaativat erilaisia sensuurilakeja jo 1800-luvun loppupuolella erilaisten heille ”sopimattomien” seikkojen ja asioiden suhteen, joista ei ole heidän kannaltaan ja intressipyrkimystensä mukaisesti pitää häiritsevää ääntä, koskapa se lisää ”antiseminismiä”. Eli turvat tukkoon ja täysi höyry päällä kristittyjen ja valkoisen rodun loppumattomista ja taivaisiin asti kipuavista synneistä 24/7…. CNN,…
    Toinen ”sankari” on fessarin Mark Zuckerberg, joka auliisti sensuseeraa kommunismin, anarkismin, feminsmin, valkoisen rodun perhearvoja kannattavien kristillisten periaatteiden pimentämistä, neekereiden väkivallan sallimista sekä Black Lives Matter väkivalta-aineiston kannattamista edes sitä siistimättä puhumattakaan poisvetämistä rasismina, Islamin ISIS -materiaalia ja avointa vihasaarnaa kristittyjä ja valkoisia vääräukoisia vastaan. Kansallismielisten eli ns. ”äärioikeiston” aineiston tai kommenttien poistamista ”rasismina” tai maahanmuutto kriittisten avointa vainoamista feissarin bannaus -rangaistuksilla sekä yleensäkin kulttuurmarxistisen propakandan vastaista mielipiteenvaihta ja kaveripiirien pitämistä sivustoilla.
    Kaikki, mikä on valkoiselta mieheltä ja kansallismielisiltä kielletty syntinä ja natsismina. Kaiken sen saavat muut etniset rymät, uskonnot ja poliittiset suuntaukset väkivaltakoneistoineen pitää feissarissa jutku Zuckerbergin kipapäisellä kieroudella.

    Reply
  • 10.8.2017 at 12:45
    Permalink

    Arabeista ja muslimeista pitäisi päästä eroon. Lopullinen ratkaisu asiaan.

    Reply
  • 10.8.2017 at 16:01
    Permalink

    Googlen search on muutenkin täysin paska. Sensuroi kaikkea mahdollista vaikka minimoisi kaikki sensuuriasetukset. Ennemmin kannattaa käyttää yahoo searchia. Eivät sensuroi mitään. Mutta siinäkin siis sitä USA:n versiota. Suomen versio on surkea (eikä löydä mitään).

    https://search.yahoo.com/

    Asetuksista sitten että käyttää jenkkiversiota. Ja kaikki safe searchint sun muut pois koska se sensuroi mm. MV-lehden hakuja.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.