Poliisikoira puri poliisiauton varastanutta miestä Pirkkalassa – Kuukausi sairaalassa

Kesäkuussa 39-vuotias mies pakeni poliisia kaappaamallaan poliisiautolla Pirkkalassa. Tätä ennen mies oli uhannut poliisipartiota aseellaan, joka osoittautui myöhemmin tyhjäksi. Mies pakotti poliisit maahan, otti heidän autonsa ja pakeni paikalta.

Poliisi yritti estää paon ampumalla auton takarenkaisiin. Ennen poliisiauton kaappaamista mies oli ajanut omalla Volvollaan ulos tieltä.

Tapahtumien taustalla oli vakava riita miehen kotona, missä mies oli ampunut pistoolilla lattiaan. Miestä epäiltiin kiinniottotilanteessa murhan yrityksestä, mutta myös esimerkiksi tapon yrityksestä, törkeästä ryöstöstä ja törkeästä pahoinpitelystä.

Miehen vangitsemista jatkettiin suljetuin ovin ja videoyhteyden välityksellä maanantaina. Miehen puolustus oli vaatinut hänen vapauttamistaan. Puolustuksen mukaan epäilty oli itsetuhoinen, eikä miehellä ollut tarkoitusta ampua poliisia.

Poliisi käytti kiinniottotilanteessa Pirkkalan Säijäntiellä partiokoiraa. Belgianpaimenkoira iski hampaansa miehen jalkaan.

Poliisikoiran purentaa ei voi säädellä

Epäilty sai niin pahat vammat, että oli niiden vuoksi hoidettavana Hämeenlinnan vankisairaalassa yli kuukauden ajan. Hänet on nyt siirretty Kylmäkosken vankilaan.

– Haava märki ja koiran puremia oli useita. Sairaalassa olo on ollut epätavallisen pitkä. Päämieheni ei muista kiinniottotilanteesta mitään. Hän oli vielä sairaalassa viime torstaina, mutta nyt vankilassa. Päämieheni ontuu vielä jalkaansa vammojen jälkeen, kertoi epäillyn puolustusasianajaja Kari Rauhala Iltalehdelle.

Poliisikoiralaitoksen johtaja, ylikomisario Pekka Kokkosen mukaan voimankäyttötilanteissa käytetty koira puree kunnolla ja kiinniotetun rimpuilu vain pahentaa tilannetta.

– Koiran purentaa ei voi säädellä, se ei pure vähän tai paljon. Koira käy kiinni täysillä isoihin lihaksiin ja raajoihin. Jos rimpuilee vastaan tai yrittää edelleen paeta, purema saattaa olla pahempi. Suurin osa 256 poliisikoirasta on belgianpaimenkoiria, sitten on myös saksanpaimenkoiria, Kokkonen valaisee.

– Päämieheni katuu tekojaan ja sanoo, että ansaitsi kiinnioton, mutta koiraa ei olisi tarvinnut käyttää, epäillyn puolustusasianajaja Rauhala sanoo.

Tapaus siirtyy Rauhalan mukaan pian syyttäjälle. Syytteen nostopäivä on lokakuussa. Puolustus tulee vaatimaan, että rikosnimike murhan yritys muuttuu virkamiehen väkivaltaiseksi vastustamiseksi.

Lähde: Iltalehti

5 thoughts on “Poliisikoira puri poliisiauton varastanutta miestä Pirkkalassa – Kuukausi sairaalassa

  • 11.8.2017 at 11:46
    Permalink

    Miten onnistui kaappaamaan poliisiauton? Vaikutta pikkasen huolimattomalta.

    Reply
  • 11.8.2017 at 16:54
    Permalink

    Sympatiat ihan kaikkien puolella, koira, poliisi ja kiinniotettu. Ehkä olisi hyvä jos pystyisi estämään, ettei jutut eskaloituisi?
    Jutussa vähän liikaa puolueellisuutta, ei paljon mutta kuitenkin 🙂

    Reply
  • 11.8.2017 at 20:04
    Permalink

    Onko poliisikoiraa syytä epäillä rasismista?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.