Muhammedin pakkopalautus eilen

Nadja Kiiskinen kirjoittaa Facebookissa:

Mä en pääse yli eilisestä. Tämä kaveri otettiin kiinni kymmenen aikaan aamulla ”koska voi”, iltapäivällä meille sanottiin, että varmaan parin päivän päästä säilöikeudenkäynti, tulkaa huomenna uudestaan tapaamaan. Pari tuntia myöhemmin häneltä otettiin kännykkä pois, raahattiin käsiraudoissa koneeseen ja lennätettiin Irakiin.

Tämä ei ole mun #Suomi100, tämä on painajainen, jossa Suomi muuttuu vähitellen DDR:ksi, maaksi jossa virkavaltaa pitää pelätä. Mä en #nukurauhassa. Olen lamaantunut, vaikka pitäisi entistä kiivaammin puolustaa sitä Suomea, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia ja jossa viranomaisiin voi luottaa, koska niiden toiminta on avointa ja kritiikin perusteella epäkohdat korjataan. Puolustakaa te kaikki ystävät sitä, please, mä en jaksa. Muuten se menetetään kokonaan ja se on jo luisumassa pois. Lukekaa, mitä eilen tapahtui, ja miettikää, haluatteko tällaisen Suomen.

Muhammedin piti ilmoittautua eilen klo 10 Espoon poliisiasemalla. Hän saapui täsmällisesti paikalle ja hänet otettiin välittömästi kiinni ja ilmoitettiin vietävän säilöön. Tyttöystävän kysyessä syytä, tälle vastattiin: ”Koska me voimme näin tehdä.”

Iltapäivällä menimme yhdessä tapaamaan Muhammedia Pasilan poliisiasemalle (Metsälän säilöönottokeskus on kuulemma täynnä) ja viemään tavaroita: vaatteita, kännykän laturi ja vara-akku, suklaata ja tupakat. Ensin häneltä meinattiin evätä tapaaminen läheisten kanssa. Poliisi tuli ja ilmoitti vain ottavansa tavarat ja toimittavansa ne hänelle. Tapaamisesta uudelleen kysyessäni hän lupasi ottaa asiasta selvää. Odoteltiin kiltisti ja tyttöystävä Muhammedin parhaan ystävän kanssa pääsivätkin tapaamaan tätä. Muovikassillisesta tarpeellisia tavaroita oli luovutettu säilöönotetulle vain tupakat. Siis _tupakat_.

Kyseltäessä, mitä nyt tapahtuu, vastattiin, että säilöoikeudenkäynti olisi neljän päivän sisällä, ehkä perjantaina. Tapaamassa voisi käydä seuraavinakin päivinä samalla tavalla. Puoli neljän aikaan lähdimme asemalta helpottuneina siitä, että pakkopalautus ei ainakaan olisi tapahtumassa heti, ja lakimiehelle saataisiin toimitettua evidenssiä sen tueksi, että säilöönottopäätöksen perustelut olivat virheellisiä. Yksi perustelu oli, että poliisilla olisi aihetta epäillä, että Muhammedilla on aikeita pakoilla poliisia, koska hänen osoitteensa ei ollut poliisin tiedossa. Tätä osoitetta ei esim. viikottaisten poliisilaitoksella käyntien yhteydessä viitsitty kysyä.

1½ tuntia myöhemmin ystäväni sai soiton Muhammedilta, joka oli juuri haettu vietäväksi lentokentälle ja palautettavaksi Irakiin. Hän sai soittaa yhden puhelun poliisin puhelimesta ja kännykkä otettiin pois. 3½ tuntia asemalta lähtömme jälkeen Muhammed istui Turkish Airlanesin koneessa kädet sidottuina ja sähköpanta kaulassaan.

Tämä ihminen menetti ensin perheensä, kun heidät tapettiin Irakissa, nyt tyttöystävänsä ja ystävänsä Suomessa. Hänet lähetettiin Bagdadiin mukanaan päällään olevat vaatteet ja kännykkä, ei vaihtovaatteita, laturia, rahaa tai papereitaan.

En vaan käsitä, miten näin voidaan toimia. Laki säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta sanoo: ”Säilöön otetulla ulkomaalaisella on oikeus käyttää puhelinta sekä hallitsemiaan sähköisiä viestintä- ja tallennelaitteita.

Puhelimen ja muiden sähköisten viestintä- ja tallennelaitteiden käyttöä voidaan rajoittaa, jos sen käytöstä aiheutuu kohtuutonta haittaa säilöönottoyksikön toiminnalle tai muulle viranomaistoiminnalle.

Puhelimen ja muiden sähköisten viestintä- ja tallennelaitteiden käyttö voidaan kieltää, jos sen perustellusta syystä arvioidaan vaarantavan ulkomaalaisen maahantulon tai maassa oleskelun edellytysten taikka henkilöllisyyden selvittämisen tai jos voidaan perustellusta syystä olettaa, että puhelimen käyttö myötävaikuttaa rikoksen tekemiseen.”

Näitä perustelluista syistä ei ilmeisesti poliisin tarvitse kenellekään vastata. Säilöoikeudenkäynti ja karkotuksen täytäntöönpanokiellon käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa ovat vain vitsejä, jos ihminen raahataan pakkopalautuskoneeseen ennen kuin lakimies ehtii soittaa KHO:een ja päätöstä tiedustella. Oikeudenkäyntiä ei ilmeisesti suunniteltukaan pidettäväksi perjantaina, vaan poliisi valehteli meille kirkkain silmin päin naamaa. Meistä saatiin varmaan takahuoneessa hyvät naurut.

Samaan aikaan pakkopalautuksia vastustavat mielenosoitukset on kokoontumislain vastaisesti komennettu syrjään, jotta ne eivät ”häiritsisi sivullisia”. Tätäkään poliisi ei ole perustellut niin kuin laki vaatii. Epämääräinen ”yleinen järjestys ja turvallisuus” kelpaa näemmä perusteluksi minkä tahansa perusoikeuksien rajoittamiselle.

Nyt tarvitaan toimintaa jokaiselta, jonka mielestä tämä on väärin eikä minun Suomeni. Mieti, haluatko myöhemmin historiaa arvioitaessa olla se, joka katsoi vierestä, vai se joka toimi.

Refugee Hospitality Clubin ryhmässä keskustellaan myös tästä tarinasta ja todetaan sähköpantajuttu liioitteluksi: ”Eipä voi tietää mikä osa tuosta tarinasta on totta, koska puhutaan sähköpannastakin.”

Alkuperäinen postaus

12 thoughts on “Muhammedin pakkopalautus eilen

  • 18.8.2017 at 11:30
    Permalink

    Nadja, muhametin tyttöystävänä, on varmasti iloinen kuullessaan että rajat ovat Suomesta auki ulkomaille. Hän voi koska tahansa muuttaa siihen parempaan maahan joka ei ole yhtä fasistinen kuin Suomi. Ja toisaalta, nyt kun hänellä on poikaystävä kotimaassaan, nadja on varmasti tervetullut poikaystävänsä kotimaahan miniäksi. Ja mikä onnellinen loppuelämä näitä kahta kohtaakaan irakissa, jossa kaikki on paremmin kuin DDR-Suomessa.

    Reply
  • 18.8.2017 at 12:56
    Permalink

    Voivoi missäs pojan puhelin on eihän hän pärjää kotimaassaan ilman sitä. No hän sai matkarahaa 1000€ ,ilmaisen kotimatkan ja parin vuoden ilmaisen oleskelun Suomessa eikös riitä??? Ilman papereita hän varmaan suomeen tuli,niin voihan hän mennä Irakiin ilman passia.

    Reply
  • 18.8.2017 at 13:42
    Permalink

    Miten sairas voi joku suvakki olla. Vetää hiljaiseksi. Onneksi tuo potentiaalinen terroristi ja raiskaaja tungettiin sinnepaskaan mistä on siinnyt.

    Reply
  • 18.8.2017 at 13:49
    Permalink

    minkä takia nää on aina nimeltään muhametti….

    Reply
    • 21.8.2017 at 17:12
      Permalink

      Vaatisi liikaa aivoja keksiä muutamaa nimeä enemmän etunimiä.

      Reply
  • 18.8.2017 at 15:44
    Permalink

    #suominaiset itkemässä perään. Mikä niissä raiskaajissa ja eläimiin sekaantujissa niin kiehtoo?

    Reply
  • 18.8.2017 at 16:15
    Permalink

    Kallista leikkiä näiden lakimiesten ja reittilentojen kanssa. Oikeusprosessia on suoraviivaistettava, odottamaan päätöstä leirille ja palautus halvemmalla….rahtilaiva? Tai ehdä ne lähtevät itse kun olot järjestetään riittävän ankeiksi 🙂

    Reply
  • 18.8.2017 at 17:43
    Permalink

    Oliko Muhamedin kaverit Turussa valittamassa päätöksestä ?

    Reply
  • 21.8.2017 at 16:14
    Permalink

    mee nadjuska peräs sniif sniif

    Reply
  • 21.8.2017 at 16:55
    Permalink

    Jokainen suomalainen tekisi jonkun piristävän matkan noilla rahoilla. Puheet seksilomista taisivat kurahtaa näiden pojujen myötä, nehän niitä seksilomia ovat saaneet.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.