Nykysuomi selvitti, kuinka Turun isku vaikuttaa paikallisiin nuoriin

Nykysuomi haastatteli nuorta naista (17v), joka oli 5 minuuttia ennen terroristi iskua noussut torin linja-auto pysäkiltä bussiin. Naisen muutama kaveri oli jäänyt torille ja nähnyt koko tapahtuman.

Miltä sinusta tuntuu tällä hetkellä, kun Suomen ensimmäinen terroristi isku kohdistui synnyinkaupunkiisi?

Olen todella pelokas ja tuntuu todella mahdottomalta, että  tämä on edes tapahtunut. Oma unelmani olisi perustaa perhe kun olen vanhempi, mutta ei tämmöiseen maailman menoon uskalla, joten tarkoittaa sitä, että unelmat on murskattu.  En pysty sanoilla edes kuvailla mitä tunnen.

Kerroit, että muutama kaverisi näki tapahtumat. Miten ystäväsi toimivat tilanteesta? Henkiset traumat ja paineet ovat varmasti kovat sinulla ja kavereillasi?

Ystävät olivat mennyt kauemmas tilanteesta. Traumat on jäänyt muutamalle ystävälle kun on oli ihan vieressä kun tämä tapahtui, pelko ja traumat on jokaisella jollain tavalla.

Miten näkisit kuinka asiat voitaisiin tehdä toisten, jottei tälläistä pääsisi tapahtumaan?

Olisi aikasemmin pitänyt tehdä asialle jotain, muiden maiden tilanne olisi pitänyt herättää. Päättäjien on aika tehdä asioita mitä ei ole ennen tehty ja meidän kaikkien pitäisi olla varovaisempia.

Mikä on suhtautumisesi ulkomaalaisiin ennen ja jälkeen tapahtumien?

Minulla ei ole mitään ulkomaalaisia vastaan, kun he elävät maassa maan tavalla, mutta tottakai tämä tapahtuma sai ennakkoluuloja paljon ja vaistomaisesti varomaan enemmän.

Keskustele alla miten sinä näet Suomen tilanteen muutuneen nyt. Vaikuttaako isku sinun perusarkeesi jollain tavalla?

 

 

 

 

4 thoughts on “Nykysuomi selvitti, kuinka Turun isku vaikuttaa paikallisiin nuoriin

  • 19.8.2017 at 22:00
    Permalink

    Pelkoa ei Turun isku lisännyt, varovaisuutta, epäluuloa ja valppautta kyllä.

    Reply
  • 19.8.2017 at 23:29
    Permalink

    valitettavasti tälläinen kylmä suihku terroristi-iskun muodossa on erityisesti Turun kaltaisissa kaupungeissa tarpeen monelle nuorelle, median ja kenties koulunkin harjoittama monikulttuurisuus aivopesu ei oikein muulla tavoin lähde vähenemään.

    Reply
  • 19.8.2017 at 23:45
    Permalink

    Koskahan suomalaiset oppii että ulkomaalaiset eivät koskaan elä Suomessa samalla tavalla kuin suomalaiset. Niillä on aina omat tavat koko elämänsä tulivatpa ne mistä tahansa. Ja jos ulkomaalainen on muslimi, niin siihen täytyy pitää viiden metrin hajurako. Juutalaiseen kymmenen metrin hajurako.

    Reply
  • 20.8.2017 at 08:01
    Permalink

    Jos itse asuisin isommassa kaupungissa olisin todella huolissani.Eihän voi enää olla varma esim. kassajonossa jos on joku ruskea ählämi takana, onko pian puukko kurkulla tai lapojen välissä. Näitä potentiaalisia murhaajia kun on runsain joukoin suomessa ja sen mahdollisti sipilän kutsuhuuto ja ruotsin valtio v.2015

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.