Ovatko suomalaiset eurooppalaisia?

Kun puhutaan suomalaisuudesta, eri poliittiset tahot usein painottavat eri näkökulmia. Oikeistolaisten mielestä me olemme länsimaisia ja vasemmisto taas painottaa Suomen kielen ja suomalaisten perimän itäistä komponenttia.

Totuus on kuitenkin tuolla jossain. Riippumatta siitä minkälaisia tarinoita eri tavoin motivoituneet tahot haluavat sinun uskovan siitä minkälaisia me suomalaiset olemme, asiaa on myös ihan oikeasti tutkittu.



Historiaa syväluotaava kirjailija Tom Rowsell selvittää asian viimeisessä Survive the Jive ohjelmansa jaksossa. Lopputulema on, että suomalaiset ovat kaikkein eurooppalaisimpia kaikista eurooppalaisista – ja toisaalta eivät.

Suomalaisten perimästä 95% on kantaeurooppalaista, muinaiseurooppalaista perimää. Eniten koko maailmassa. Erikoisuutena suomalaisilla on se, että viimeiset 5% perimästämme tulee Siperian suunnalta.

Aiemmin selvisi, että suomalaisilla on Euroopan korkein älykkyysosamäärä, joka valitettavasti tosin on laskussa kahdesta syystä.

Ensimmäinen syy on se, että korkean älykkyyden omaavat naiset panostavat niin paljon uraansa, että heille syntyy liian vähän jälkikasvua. Toisena syynä on siirtolaisliike suomalaisia matalamman keskimääräisen älykkyyden alueilta.

Lopputulema siis kuitenkin on, että me emme ole länsimaisia emmekä idästä. Me olemme muinaiseurooppalaisia, tai toisin sanoen, Euroopan alkuperäinen kantaväestö, Euroopan alkuperäiskansa.

Katso Rowsellin analyysi alta:



4 thoughts on “Ovatko suomalaiset eurooppalaisia?

  • 21.8.2017 at 19:36
    Permalink

    Se oli suurin yksittäinen munaus Esko AHolta ja hänen hallitukseltaan että aikoinaan EU neuvotteluissa ei Suomelle ja suomalaisille myönnetty (eikä edes haettu) alkuperäiskansan statusta.

    Sen verran ovat olleet munattomia seuraavatkin hallitukset ja MEP:pimme etteivät ole uskaltaneet ottaa asiaa esille. Suomelle ja suomalaisille kuuluu alkuperäiskansan status.

    Kun me sen statuksen saamme, meidän hiilijalanjälkemme saa olla huomattavasti suurempi kuin muilla euroopan mailla, me saamme poikkeuksellisia apurahoja ja meidän kulttuuriamme ei saa tuhota esim. maahantunkeutujilla tai pakoloisilla. Silloin EU:n täytyy pitää huolta että väestömme ja kultturimme pysyy elossa ja voi hyvin.

    Ennen vaaleja meidän pitää ajaa läpi aloite jossa suomalaisille vaaditaan alkuperäiskansan status.

    Reply
  • 21.8.2017 at 19:44
    Permalink

    Topeliuksen Maamme kirjassa on osuvat kuvailut vielä kansamme eri heimoista. Eikä varmaan sattumaa, että meillä on oma Kalevala ja sen muinainen mytologia. Vielä jonkin aikaa sitten kouluissakin laulettiin maakuntalauluja. Itse kuulun karjalaisiin.
    Jotain on mennyt sotien jälkeen pahasti pieleen, kun katsoo maamme johtoa ja nykyistä lammaskansaa. Olen pohtinut, että suomalainen on parhaimmillaan hieman nurkkaan ajettuna, vihaisena ja sortotoimien alla, mutta ilmeisesti meillä menee vielä liian hyvin, koska kansa ei nouse.

    Reply
  • 21.8.2017 at 19:46
    Permalink

    Ruotsin vallan aikanahan täältä hävitettiin suurin osa todisteista että Suomalaiset olivat kansana olleet kehittyneitä jo ennen viikinkiaikoja ja ennenkuin Ruåtsalaisia oli ollut edes olemassa.

    Reply
  • 22.8.2017 at 03:27
    Permalink

    Höpönlöpön. Suomalaiset on sekakansaa lännestä ja idästä. Enimmäkseen idästä. Meillä oli aikoinaan eri heimoinakin enemmän munaa ja yhteyttä kuin nykyään. Sääli että liika älykkyys tuhoaa kansakunnan. Ne jotka vielä tässä maailmassa uskovat jumalaan, perheeseen ja lisääntymiseen jatkavat tämän maapallon tulevaisuutta. Emme me huippuälykkäät ja koulutetut individualistit. Sori.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.