Valepoliisit jälleen kalastelleet helsinkiläisiltä pankkitunnuksia

Helsingin poliisin tietoon on tullut useampi tapaus, jossa poliisiksi tekeytyneet huijarit ovat kalastelleet pankkitunnuksia Pohjois-Helsingissä viime perjantaina.

Kalastelijat soittivat alueen asukkaille ja esittäytyivät poliisina.

Yhdessä tapauksessa poliisiksi tekeytyneet henkilöt soittivat Puistolassa asuvalle pariskunnalle. ”Poliisit” kertoivat, että pariskunnan autoon oli murtauduttu ja pariskunta on vaarassa talossaan. He kehottivat pariskuntaa lähtemään pois kotoaan eri suuntiin. ”Poliisit” myös käskivät rouvaa heittämään pariskunnan pankkikortin pois, jotteivät rikolliset pystyisi seuraamaan häntä. Rouva uskoi olevansa vaarassa ja heitti kortin pois. Tämän jälkeen ”poliisit” soittivat aviomiehelle ja kysyivät hänen pankkitunnustaan. Mies kertoi hädissään tunnuksensa. Tämän jälkeen pariskunnan tililtä vietiin rahaa. Poliisi tutkii tapausta virkavallan anastuksena ja törkeänä petoksena.

Toisessa tapauksessa poliisiksi esittäytynyt mies soitti Pohjois-Helsingissä asuvalle naiselle ja kertoi naisen talon olevan piiritetty. Hän kertoi, että varkaat ovat tulossa naisen asuntoon ja kehotti naista piilottamaan pankkikorttinsa asuntonsa ulkopuolelle. Nainen soitti hätäkeskukseen, joka kehotti naista tekemään rikosilmoituksen. Poliisi tutkii tapausta virkavallan anastuksena ja petoksen yrityksenä.

Kolmannessa tapauksessa poliisiksi esittäytynyt soittaja kertoi, että asukkaan tililtä oli yritetty siirtää useamman kerran huomattava summa rahaa. Soittaja sanoi, ettei ”poliisi” pystyisi estämään uutta siirtoyritystä, ellei asukkaan tietokoneelle laitettaisi siirtoestoa. Tätä varten soittaja tarvitsi asukkaan pankkitunnukset. Poliisi tutkii tapausta virkavallan anastuksena ja petoksen yrityksenä.

Helsingin poliisi muistuttaa, ettei oikea poliisi kysele pankkitunnuksia tai muitakaan tunnuksia. Jos poliisiksi esittäytynyt soittaja varoittaa murrosta tai muusta vaarasta ja kehottaa luovuttamaan pankkitunnukset poliisille tunnuksien pelastamiseksi, kannattaa epäillä soiton todenperäisyyttä ja ilmoittaa asiasta poliisille. Oikea poliisi ei koskaan kysele pankkitunnuksia eikä yhteystietoja puhelimitse.

Lähde: Poliisi

2 thoughts on “Valepoliisit jälleen kalastelleet helsinkiläisiltä pankkitunnuksia

  • 21.8.2017 at 18:56
    Permalink

    Olisko kotokutoiset mannet kun sossun hanat on laitettu tiukemmalle koska matujen hyysäämiseen menee rahaa niin paljon.
    Vittu kun vituttaa kun vanhuksetkaan ei saa enää olla rauhassa. Saatanan päättäjät kun sallii tämän alennustilan. Supokin on niin pihalla kuin voi olla. Onkohan kahvipulla rahat riitävät vai antaako risikko lisää.

    Reply
  • 6.12.2017 at 01:20
    Permalink

    Millä näiden vanhusten varsinkin niiden joilla ei ole niitä läheisiä Näiden tietoon pitäisi saada ettei kenellekään anna mitään tunnuksia pankkitilille Keksikääpä joku kun niin viisaita aina olette että puhutte omaisista joita ei ole

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.