Näkökulma: Suomi täynnä vihaa – Maamme-laulu vain jäävuoren huippu!

Dosentti Taru Leppänen otti Maamme-laulussa esiintyvän vihapuheen esille jo vuonna 2011, mutta tämä on vain jäävuoren huippu. Suomalainen yhteiskunta pursuu vihaa.

Leppänen mainitsee mm. Maamme-laulun ”maa kallis isien”, joka on naisvihamielinen.

Madonreikä jatkuu kuitenkin paljon syvemmälle ja Leppänen kiinnittää huomiota myös natsi-ideologian veri- ja maa-ajattelun löytymiseen lippulaulusta.

Laulussa lauletaan: ”Isät, veljet verellään, vihki sinut viiriksi vapaan maan. Ilomiellä sun jäljessäs käymme tein isäin astumaan.”

Leppänen huomauttaa, että joissain maakuntalauluissa esiintyy jopa väkivaltaa, eivätkä ne sovi kouluihin. Nykysuomen toimitus haluaa kuitenkin huomauttaa, että ainakin Kainuun maakuntalaulussa on myös maa- ja veri-viittauksia.

Laulussa sanotaan: ”Puolesta hengen ja heimon ja maan”. Veri- ja maa-ideologia näkyy tuossa alastomimmillaan, koska heimo viittaa suomensukuiseen heimoon, etniseen ryhmään ja maahankin viitataan suoraan.

”Syvä iskumme on, viha voittamaton, ei armoa eikä isänmaata. Koko onnemme kalpamme kärjessä on, ei rintamme heltyä saata”, ei juuri jätä vihan lietsontaa epäselväksi Jean Sibeliuksen Jääkärimarssissa.

”Me nousemme kostona Kullervon”, kruunaa kokonaisuuden.

Mutta vihaa on laulujen ulkopuolellakin. Suomi on täynnä vihasymboleja, jotka on Saksassa lailla kielletty. Lähes jokainen sotamuistomerkki Suomessa sisältää viharistejä.

Rauta- ja hakaristien käyttö on laajaa. Jopa ilmavoimien lipussa on hakaristi. Sotilasmuistomerkeissä on usein hakaristi, joka on sijoitettu rautaristin keskelle. Mikä voisi olla selvempi viesti vihasta kuin rauta- ja hakaristi?

Esimerkkeinä näistä mainittakoon koulujen seiniltä löytyvät taulut, joissa symbolit esiintyy yhdessä kaatuneiden nimien kanssa, samoin hautausmailta ja jopa Lahden keskustasta.


Lahden keskustassa sairaalaa vastapäätä on sijoitettu muistomerkki Suomen naisille heidän uhrauksistaan ja työstään toisen maailmansodan ajalta. Sukupuolittamaton viha loistaa muistomerkin viharisteissä.

Saksa koetti laajentaa vihalakinsa koko Eurooppaan ollessaan Euroopan Unionin puheenjohtajamaa. Jos se olisi onnistunut siinä, viha olisi poistettu Suomesta.

Saksan lakien mukaan kaikki tuo viha olisi välittömästi siivottava pois julkisilta paikoilta, vihapuhe olisi poistettava lauluista ja ristit revittävä vihaveteraanien haudoilta.

Jopa moderni tuotanto pursuu vihaa, koska Veteraanin iltahuutokin mainitsee etnisesti ”Karjalan heimon” ja Punk-bändi Klamydian laulu on suoraan verrattavissa rasististen Etelävaltioiden vihalauluun Bury me in southern ground.

Moderni musiikki sisältää myös aivan suoria viittauksia vihaan, laulu Pohjanmaalla sisältää vihaa, väkivaltaa ja veri-viittauksen ”heimoani”. Kappale on suorastaan toivoton.

”Vihaamme kaikkea erilaista”, ”Joku on saanu siellä lujaa selkään”, ”harva se päivä joku vuotaa verta”, ”ei välii, miestä taikka naista, vihataan kaikkee, kaikkee erilaista, mutta heimoani minä rakastan”.

Näin sanailee vihaorkesteri Klamydia. Videolla esiinnytään viharistipaidassa.

Mikko Alatalo puolestaan edustaa rasismia alastomimmillaan, koska hän on tehnyt useammankin kappaleen, joiden nimessäkin on n-sana, puhumattakaan sen hokemisesta koko biisin ajan.

Nykysuomi ei uskalla viitata näihin lauluihin tarkemmin, vaikka ne ovatkin youtubessa. Vastaavaa rasismia on mm. tiernapojissa ja kansanlaulaja Irwinin tuotannossa.

Sokerina pohjalla on kuitenkin Hämeen linna, jonka tiiliin on tuherrettu viharistejä jo satoja vuosia sitten, kenties Suomen valloittaneiden ruotsalaisten toimesta.

Suomi on täynnä vihaa. Se ei ole reipasta retoriikkaa, vaan tosiasia, joka tekee uussuomalaisten elämästä maassamme helvettiä.


Asiaan puuttumisen aloittamisen voisi aloittaa repimällä Hämeen linnan maan tasalle, vaihtamalla Maamme-laulun sanat ja tuhoamalla sotamuistomerkit.

Seuraavksi Sibelius tulisi potkia alustoilta, Hitleriä kätellyt Mannerheim pyyhittävä historiankirjoista ja vihakansa vaihdettava parempaan.

Se, että samalla koko suomalaisten historia on kirjoitettava näistä syistä kokonaan uudestaan on hinta, jonka me maksamme mielellämme. Se mitä tapahtui ennen ei saa ohjata tulevaa.

Onhan rakkauden voitettava viha.

Vihasta puhui IL, WP ja NS-toimitus.


4 thoughts on “Näkökulma: Suomi täynnä vihaa – Maamme-laulu vain jäävuoren huippu!

  • 26.8.2017 at 00:25
    Permalink

    Ei täälä oo pakko asua! Jos tuntuu siltä. Ja miksi historiaa pitäis valkaista?? Jos se tehdään niin silloin ihmisiltä häviää identiteetti. Ja ku identiteetti häviää niin sen jälkeen ollaan kuses.

    Reply
  • 27.8.2017 at 11:40
    Permalink

    Suomen historia on se mikä on ja ilman sitä meitä ei olisi olemassa. Nämä vasemmisto anarkistiset räyhäjoukkojen hengenheimolaiset ym. vihreät natsit voivat vetää sen yhden asian päähänsä ja haistella sitä kun se ”haisee hyvältä” luki eräänkin vihreiän puolueen T-paidassa Suomen Eduskunnassa kansanedustajana esiintyessään.
    Kuuluuko vittu Suomen Ek:n habitukseen muutoin kuin naiskansaedustajien housuissa tai suuremmissa hameissa. Räävät riekkuvat niitä suomalaisia arvoja, joita vaaditaan maailmassa noudattamaan silloin kuin puhe ei enää riitä, eikä sinua kuunnella. Silloin on tartuttava miekkaan, sillä vaikka siihen Raamatun sanoin ”hukkuu”, ei ilman sitä ole kansakunnalla tulevaisuutta, vain kertomus matkasta orjuuteen ja lopulliseen kuolemaan sinne, mistä perin harva koskaan palaa kertomaan. Suuret riisukoot aseensa ja mädättäkööt nuorisonsa, mutta pienellä maalla ei ole siihen varaa, sillä pieni on aina yksin vihollisensa edessä, eikä se voi luottaa toisten apuun. Ja milläpä suuret edes auttavatkaan kiellettyään menneisyytensä ja soditut sotansa vain siksi, että kansakuntaa johti väärä mies, jolla oli vääriä ajatuksia, mutta kuitenkin tuo saatanasta seuraava nosti tuon häpeilevän valtion häpeän tilasta hetkelliseen loistoon nostaen kansakunnan itsetunnon loasta ja katuojasta loiston päivien tunteeseen lopulta vain siksi, että voittajat lyömällä lyötyä aiheuttivat itse tsunamin, joka peitti alleen koko Euroopan ja Afrikan hiekka-aavikkojen kumpuilevat hiekkatasangot peittäen ne vereen ja kärsimykseen, jota hävinnyttä alistamalla kuviteltiin iäksi maton alle lakaistun.

    Reply
  • 31.8.2017 at 10:34
    Permalink

    Ja sivustolla olevassa talomainoksessa on ikkunat ”kuolleen silmällä”, josta kalman on lyhyt matka tulla pokien kautta rakennuksen sisälle. Viidestä lasista ja 24 sentin eristyksestä ei ole mitään hyötyä, kun kylmä kolkuttaa sisäseinän tasolla olevan ikkunanpokan läpi.

    Olisihan näitä syytä muuttaa, sillä Sibeliusta, Ruunaberkkiä, Kiantoa, Kallen-Kallelaa ym. laulujen, muistomerkkien ja kansallisten symbolien tekijöitä yhdistää kuuluminen vapaamuurarien puolueeseen ja Ruotsista tulleeseen Sursillien sukulaisuuteen. Pelkästään ns. itsenäisyyspäivä ja liputuspäivät ovat Sursillin suvun juhlapäiviä.

    Reply
  • 1.12.2017 at 11:21
    Permalink

    Ja onhan lähes varmasti jokainen maailman ihminen joskus puhunut pahaa jostakin toisesta joten eiköhän vaan tuhota koko vihaa pursuava ihmiskunta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.