Lahdella menee hyvin, kaupunginorkesterille kaavailtiin puolen miljoonan kontrabassoa

Lahden Perussuomalaiset ovat nostaneet kissan päydälle kaupungin 2018 talousarviosta.

Arvioon kuuluu esimerkiksi kaupunginorkesterille hankittava 440 000 euron kontrabasso ja 60 000 kosketinsoitin.

Basso on 1700-luvulta oleva kappale, jota kaupungille on tarjottu ensikädessä, muuten soitin menee yleiseen myyntiin.

Lahden PS on kyseenalaistanut soittimen hinnan ja sen onko näin hintava soitin kohtuullinen ostos tässä taloustilanteessa.

Lähde: Lahden PS

One thought on “Lahdella menee hyvin, kaupunginorkesterille kaavailtiin puolen miljoonan kontrabassoa

  • 31.8.2017 at 21:27
    Permalink

    Suuttumus on täysin aiheellinen. Jousisoitin soi noin 350 vuotta jonka jälkeen sen sointi lakkaa. Se kuolee. Jos lasketaan 1700 luvusta 350 vuotta eteenpäin, niin nyt ollaan ostamassa soitinta joka on elinkaarensa lopussa. Se on soittoarvoltaan arvoton muutamien vuosien päästä.

    Muutenkin ihmisen mieli on sellainen että se haluaa aina sitä mitä se ei voi saada. Esim. ihmiset voisivat ajaa Ladalla, mutta useimmat haluaisivat ajaa Saksalaisella autolla. Bentleystä tai Ferrareista puhumattkanaa. Ja veikkaan että Lada on talvella lämpöisempi ja miellyttävämpi ajaa kuin Ferrari.

    Mutta noihin soittimiin… Maailman arvosoittimista on mitattu ns. Dünnwaldin lukuarvot. Ne kertovat miten hyvä soitin on äänellisesti. Mittaukseen ei vaikuta soiton voimakkuus tai yhden sävelen pituus. Soittajat eivät vain ymmärrä että kun soittimia mitataan puhtaasti äänen perusteella, suomalasten harrasterakentajien soittimet ovat pääsääntöisesti yhtä hyviä kuin maailman arvokkaimmiksi arvostetut soittimet. Käden jälki ja soitettavuus voivat olla erilaisia, mutta äänellisesti yhtä hyviä. Merkittävää on myös se että suuri osa harrastajarakentajien soittimista on äänellisesti parempia kuin nämä maailman kalleimmat soittimet. Tosin, niiltä puuttuu se yleisön ja soittajien tunnearvo, ovathan ne suomalaisten tekemiä. Mutta äänellisesti erinomaisia.

    Eli, JOS Lahden kaupunki ostaa sellon harratajarakentajalta tai vaikka ammattilaiselta, ei se maksa kuin murto-osan tuo sellon hinnasta. Kiinasta saa selloja 2500e hintaan. Ne ovat laatuselloja joiden puut ja niiden kuviot voi valita katalogeista. Ja sello toimitetaan perille postin kautta. Ja ne kaikki ovat poikkeuksetta hyvin soivia selloja.

    Palaan siihen että ihminen haluaa sitä mitä ei voi saada, ja sen minkä hän voi, sitä hän ei halua. Siksi, antaa kyseisen sellon mennä vapaile markkinoille. JOS vielä löytyy joku joka on siitä mainitun hinnan valmis maksamaan. Kun Lahden kaupunki ei siitä ko. hintaa maksa, tulee osa aikanaan takaisin verotuloina. Joka on plussaa kaupungin kassaan miinuksen sijaan.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.