Äiti vei 13-v poikansa poikuuden – Sarjamurhaajadokumentti illalla TV:ssä

Jim-kanava esittää tänään klo 22 dokumentin Sarjamurhaajan äiti. Illan jaksossa käsitellään Britannian pahamaineisimpien sarjamurhaajien, aviopari Fred ja Rosemary Westin hirmutekoja ja niiden taustoja.

Pariskunta houkutteli vähäosaisia ja kodittomia naisia kotiinsa. Naisia kidutettiin ja raiskattiin talon kellarissa. Pari tappoi kaappaamansa naiset ja hautasi ruumiit pihalleen. Kaksikon jäljille päästiin vuonna 1994, johon mennessä pariskunta oli ehtinyt jatkaa hirmutekojaan jo 20 vuoden ajan.

Rosemary tappoi myös miehensä 8-vuotiaan aikaisemmasta suhteesta olevan tyttären. Pari myös surmasi 16-vuotiaan esikoistyttärensä ja pelotteli muitakin lapsiaan samalla kohtalolla, jos he hiiskuisivat kauhutalon tapahtumista ulkopuolisille.

Kumpikin pariskunnan osapuoli oli elänyt tahoillaan karmaisevan lapsuuden. Insesti oli heille arkipäivää sekä lapsuudessa että myöhemmin oman perheen kesken.

Fredin äidin on kerrottu vieneen poikansa neitsyyden pojan ollessa vasta 13-vuotias. Myöhemmin Fred sai syytteen pikkusiskonsa raiskaamisesta. Äiti puolusti poikaansa, jota hän oli alkujaan yllyttänyt käymään pikkusiskonsa kimppuun.

Sarjamurhista tuomittu Rosemary on passitettu loppuelämäkseen telkien taa. Fred puolestaan teki itsemurhan vankilassa ennen kuin ehti saada tuomiota.

Lähde: IL

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.