Näin turvapaikanhakijat saartavat poliisin Jyväskylän VOKissa – Katso video

Uutisoimme aiemmin tänään, kuinka poliisin tiedotteen mukaan mielenosoittajat estivät maasta poistettavaa henkilöä vastaanottokeskuksesta noutamaan tulleiden poliisien toiminnan Jyväskylässä.

Runsaslukuisen mielenosoittajajoukon vuoksi poliisipartio oli joutunut perääntymään kiinniotettavan henkilön asuntoon, ja hälyttämään paikalle apuvoimia. Lopulta paikalla oli peräti seitsemän poliisipartiota.

Nyt on paljastunut, että mielenosoittajat eivät olleet kantasuomalaisia, vaan ulkomaalaistaustaisia, ilmeisesti kyseisen vastaanottokeskuksen asukkaita eli turvapaikanhakijoita. Tilanne Jyväskylässä jatkuu edelleen tätä juttua kirjoitettaessa, eli kello 15.40.

Poliisi on luvannut tiedottaa asiasta lisää kello 18. Julkaisemme lisätietoa tapahtuneesta heti, kun sitä on saatavilla.

Nykysuomi on saanut haltuunsa videon, jossa näkyy kyseinen tapahtuma. Videon perusteella turvapaikanhakijoiden käytöstä voisi jo luonnehtia mellakoinniksi. Katso video mainoksen alapuolelta.

 

Katso myös:

8 thoughts on “Näin turvapaikanhakijat saartavat poliisin Jyväskylän VOKissa – Katso video

  • 4.9.2017 at 15:57
    Permalink

    Vitun pellepoliisit pilaa viimeisetkin suomalaisuuden rippeet kun lähtee mukaan tuohon perseilyyn. Täysin ala-arvoista toimintaa! Palkanmaksu seis!

    Reply
  • 4.9.2017 at 15:58
    Permalink

    No missäs ne kuuluisat konepistoolit olivat? Poliisi menettänyt auktoriteettinsä, aavikon apinat vetävät kyttiä kymmenen-nolla. Yksi pieni sarja vaikka sinne sääreen niin järjestys olisi palautunut. Ja tämänkin vitun pelleilyn maksavat veronmaksajat.

    Reply
    • 4.9.2017 at 17:19
      Permalink

      Aivan. Kaikki videolla näkyvä toiminta on kokonaisuudessaan sinun ja minun kustantamaa näytelmää -jopa näyttelijöiden vaatetus, varusteet ja kalusto on revitty meidän selkänahasta. JOS noudetta matu satutaan samaan koneeseen niin lennon maksaa…

      -Millaisia ajatuksia tämä karu totuus teissä aiheuttaa? Onko toiminta mielestänne oikeudenmukaista? Onko teiltä kysytty haluatteko osallistua tämän loistavan bisneksen rahoittamisen?

      -Minulta ei ole kysytty ja sitä johtuen alkaa hieman harmittamaan -harmitusta lisää tietoisuus siitä ettei hulluus ja rahanmeno nykyisillä toimenpiteillä lopu koskaan.

      Reply
  • 4.9.2017 at 16:03
    Permalink

    Paljokohan näistä asetetaan syytteeseen poliisin vastustamisesta. Jos saavat sakot, niin valtio ilmeisesti maksaa ?!? Tämä porukka ei ilmeisesti ole töissä, kun on aikaa tällaiselle topiminnalle.

    Reply
  • 4.9.2017 at 16:06
    Permalink

    Näin ne poliisien uudet konepistoolit tulee siirtymään lahjoituksena hartaille muslimeille jotta saavat tehdä uskontunnustuksiaan.

    Reply
  • 4.9.2017 at 17:03
    Permalink

    Ihan oikeesti, jätittekö munanne kotiin? Olette töissä ettekä hengaamassa! Lisää voimaa ja lopettakaa tuo helvetin neiteily näiden kanssa!!! Antakaa valta joillekin jotka uskaltaa sitä käyttää, niin homma on hoidettu kuukaudessa suomen osalta!

    Reply
  • 4.9.2017 at 19:53
    Permalink

    täyttä paskaa tätmä nykysuomi,eikä ole toivoa paremmasta

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.